keskiviikko 31. joulukuuta 2014

VUOSI


Täytän vuosia aina joulukuun lopussa, eikä minun siksi tarvitse tehdä uudenvuodenlupauksia - voin sen sijaan samoihin aikoihin miettiä, mitä tulevalta ikävuodelta tahdon, millaisen elämän sen ikäisenä elää.
Tämänikäisenä kaipaan tasapainoa ja samanaikaisesti sekä enemmän, että vähemmän itsetutkiskelua. Haluan osata enemmän kuunnella itseäni, mutta vain joissakin tilanteissa, sillä vielä sitäkin enemmän tahtoisin oppia yhä useammin kääntämään huomioni pois itsestäni ja sen sijaan nähdä muita ja olla siunaukseksi ympärillä oleville. Oikeastaan olen tullut myös siihen lopputulokseen, että kuuntelemalla itseäni olen oppinut hyvinvoinnistani kaikkein tärkeimmän, sen, että voin parhaiten, jos osaan olla keskittymättä niin paljon itseeni. 
Olen myös ymmärtänyt, että on tartuttava omaan keskeneräisyyteensä ja vaalittava sitä. En tule koskaan uudestaan olemaan sitä, mitä olen nyt, mutten myöskään koskaan valmis. Ehkä, jos opin elämään tätä todeksi ennen seuraavaa syntymäpäivääni, olen askeleen lähempänä tavoittelemaani tasapainoa.
Joskus usea pieni askel on yhtä suurta harppausta parempi vaihtoehto ja sanonta siitä, että joskus on otettava kolme askelta taaksepäin ennen kuin pääsee yhden eteenpäin, pitää paikkansa. Toisinaan on kuitenkin vain päätettävä ja otettava yksi älytön harppaus eteenpäin, joko todistukseksi omasta kykeneväisyydestään tai päästäkseen eteenpäin. Joskus harpattuaan joutuu palaamaan alkuun ja kävelemään saman reitin pienin askelin tai vaihtamaan reittiä.
Ei mikään tunnu niin runolliselta, kuin miltä sen voi sanoin saada kuulostamaan, ja elämässä turhauttaa ja tuntuu kipeältä, eikä aina tee mieli liikkua mihinkään, saatikka tietoisesti valita kääntää katsettaan oman minuutensa ympärillä pyörivästä elämästään. Toisinaan kannattaa kuitenkin pistää tuskiaan kirjalliseen muotoon, opeiksi, joita voi seuraavana vuotenaan koettaa jaksaa muistaa ja hetkittäin muistaa ymmärtää.

Olen siis tässä nyt ja seuraavaksi vuosia täytettyäni muualla ja se on riittävää.

torstai 18. joulukuuta 2014

KATSELMA

Spontaanisti hain, pääsin, pakkasin laukkuni ja lähdin Tallinnaan. Olin jo vaikka kuinka pitkään suunnitellut ihan muuta ja olin ollut suunnitelmastani täysin varma, mutta meidän perheessä on ennenkin ollut tapana tarttua jännittäviinkin mahdollisuuksiin lyhyelläkin varoitusajalla. Idean saadasseni tiesin jo lähteväni.
Edelleen hankalinta on olla vastuullinen ja huolellinen suhteessa esimerkiksi rahaan sekä se, ettei minusta koskaan huolehdi kukaan muu kuin minä itse. Paitsi välillä kämppis Krista, joka jakaa omastaan aina, jos tarvitsen jotakin. Korvaamatonta.
Toisiksi hankalin asia on olla liian kaukana ja ikävöidä. Kotiin pääsee kyllä, jos sinne matkustamiseen jaksaa varata puolikkaan päivän (ja jos malttaa olla täältä poissa), mutta lähdön hetkellä iskee väistämätön kaipuu jäädä ja suuri paluuväsymys. Kaukaa joutuu katselemaan kuvia juhlista, illanistujaisista ja hetkistä, joihin ei ehdi eikä pääse mukaan. Ehkä olisi ollut vaikeampaa, jos en olisi jo kokenut saman kertaalleen muutettuani Turusta, mutta ei siihen kai koskaan kuitenkaan totu. 
Parasta on, että luennon jälkeen voi päättää lähteä kirppareille, syömään, torille, kahville tai salille, eikä siitä tarvitse ilmoittaa kenellekään. Voi myös sopia tunnin keilauksesta ja sittenkin sen jälkeen vielä olla aamukahteen asti pelaamassa biljardia hyvällä porukalla tai jäädä iltaopiskelujen päätteksi toisen luo yökylään, koska kylmä ja pimeä kotimatka houkuttaa paljon vähemmän kuin toisen pehmeä yöpaita ja lämmin peitto. 
Kerran söin keskellä yötä puoli paketillista taateleita maapähkinävoilla ja toisella kertaa hyvästelin vieraita porraskäytävässä viideltä aamulla. 
Opiskelen aivan oikeaa alaa. En ole aivan varma natsaavatko oma tiedonhaluni ja kunnianhimoni täysin tämänhetkisiin pohjustaviin kursseihin, jotka tuntuvat välillä kiertelevän samoissa, vanhoissa aiheissa, mutta sen kestän. Keväällä pitäisi jo alkaa päästä itse asiaan.
Tunnen olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja nautin. Alkoi jo joululomaa ajatellessa tulla ikävä täältä saatuja ystäviä, joten sovimme treffejä joululomalle. En malta odottaa paluuta viidennen kerroksen kämppäämme jatkamaan sisustelua ja istuskelemaan omiin sohvannurkkiimme iltaisin. Odotan alkavan vuoden täyttä tapahtumakalenteria ja ystäväporukan kanssa perinteisesti jaettuja sunnuntaipäivällisiä. On niin monta sellaista ihmistä, joiden kanssa jaettu aika on niin lämmittävää, että odotan jo sen jatkumista.
Olen kuitenkin tavattoman innoissani alkavasta joululomasta. Sellaisella tasapainoisella, vapautuneella tavalla innoissani. En innoissani siksi, että pääsen täältä pois tai siksi, että kaipaisin johonkin muuhun elämäntilanteeseen. Siksi, että saan siellä jakaa aikaa ja hetkiä rakkaimpien ihmisten kanssa, viettää päiviä ikävöityjen ystävien kanssa. Ihanaa saada mennä ja ihanaa saada sen jälkeen palata.


Olen onnellinen.

maanantai 15. joulukuuta 2014

TÄMÄNHETKISIÄ

sairastan
tenttejä
yliopiston ensimmäinen lukukausi melkein jo ohi
ihan jo kohta joululomaksi kotiin (luvassa äitin sanoin hoivaa ja hemmottelua)
jouluostokset tekemättä
torilta kolmenkymmenen sentin kilohintaan kaksi kiloa kypsiä banaaneja
ihania ystäviä
sunnuntaibrunssi
kämppiksen synttäribileet ja maailman rumin mutta mitä parhain suklaa-kahvikakku
stressiä
granaattiomenia
kuusi kiloa kurpitsaa pakastimeen
pinkit veluurihousut
kuiva iho
liian pitkiksi venähtäneet hiukset
väsymys
uskomaton tyytyväisyys elämään
odotus

torstai 11. joulukuuta 2014

VILLATAKKITYTTÖJEN JOULUKALENTERI, LUUKKU 11


Ohjeita jouluilon löytämiseen

tee aikaa jouluilon tuntemiselle
luo jouluiloa ympärillesi leipomalla, askartelemalla ja sytyttämällä kynttilöitä
rauhoitu
pysähdy
tanssi joulumusiikin tahtiin
anna aihetta iloon muille, sekä tutuille että tuntemattomille
käy vilkkailla jouluostoksilla, mutta vain seuraamassa ihmisvilinää
huomaa joulu: ihastele valoja, antamista, touhuamista, makuja ja tuoksuja
nauti valmisteluista
paketoi rakkaudella
anna
vaali rakkaita perinteitä, luovu niistä jotka tukahduttavat
osoita välittämistä
älä ajattele louluilon löytämistä liikaa - anna sille tilaa ja aikaa saapua itsekseen

Edellisen kalenteriluukun löydätte hurmaavan Amandan blogista, seuraavan Karoliinan sympaattisesta blogista

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

PÄÄSSÄNI HYÖRII

Oppiiko itseään rakastamaan mutkattomammin jos tuskistaan puhuu vai jos on puhumatta
Kuinka monta kertaa on kuljettava kantapään kautta osatakseen seuraavalla kerralla

perjantai 5. joulukuuta 2014

KOTIKOLO

Muutin joitakin viikkoja sitten. Tässä muutama pieni yksityiskohta vielä kovin keskeneräisestä kotisisustuksestamme. Ihan vain pienetkin jutut saavat paikat tuntumaan kotoisalta. Kyllä täällä kelpaa aamupalansa syödä päivä toisensa jälkeen.




keskiviikko 3. joulukuuta 2014

VILLATAKKITYTTÖJEN JOULUKALENTERI, LUUKKU 3

Leipominen on rentouttavaa, rauhoittavaa ja lämmittää keittiön lisäksi suun ja mielen. Tämä seuraava ohje on helppo ja herkullinen, leivän ja kakun välimaastosta oleva herkku, joka sopii syötäväksi sellaisenaan, voideltuna tai kuorrutettuna, teen, kahvin tai kaakaon kanssa, yksin tai yhdessä. Ohje on muuntautumiskykyinen ja lisäänkin mukaan muutamia erilaisia vaihtoehtoja ja ideoita.

HUOM!! Tässä oli alunperin vegaaniversioon ohje myös, mutta se ei ollut toiminut ja haluan itsekin vielä testata, ennenkuin päivitän vegaanin version ohjeesta tähän. Pahoittelut!


 Lämmittävä mausteinen banaanileipäkakku (gluteeniton)

5 dl kaurajauhoa (voit myös käyttää vehnäjauhoa tai korvata osan jauhoista manteli- tai riisijauhoilla)
1 dl fariinisokeria, kookossokeria, muskovadosokeria (voit jättää nämä tahtoessasi pois ja/tai korvata tilkalla hunajaa/vaahterasiirappia/usealla tuoreella muussatulla taatelilla, sekoita ne tällöin kosteisiin ainesosiin)
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
ripaus merisuolaa
2 tl kanelia
1-2 tl inkivääriä
1 tl kurkumaa
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl maustepippuria
ripaus neilikkaa

3 kypsää banaania (tai yhden tilalle vajaa desi paahdettua ja soseutettua myskikurpitsaa tai desi raastettua kesäkurpitsaa)
2 kananmunaa
3 rkl voita/kookosöljyä/oliiviöljyä
1/2 dl piimää (myös maito tai kasviperäinen maito käy oikein hyvin)

Halutessasi:
pähkinöitä pienemmäksi paloiteltuna
rusinoita tai taateleita
tummaa suklaata rouhittuna

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen
2. Sekoita kuivat aineet keskenään
3. Muussaa banaanit ja sekoita niiden joukkoon muut kosteat ainesosat
4. Kaada jauhoseos kosteiden ainesosien joukkoon ja kääntele ne hellästi sekaisin. Taikinan tulisi olla kosteaa ja tahmeasti valuvaa, ei siis liian nestemäistä mutta ei myöskään jämäkkää. Voit lisätä tarpeen mukaan hieman nestettä tai jauhoja jos koostumus on esimerkiksi kananmunien tai banaanien koon takia muunlainen.
5. Voit vielä lempeästi kääntää taikinan joukkoon pähkinöitä, rusinoita, taatelinpalasia tai suklaahippuja.
6. Kaada taikina vuokaan. Käytin matalaa lasista vuokaa, mutta myös leipä-, muffinsi- tai peltivuoka kävisi varmasti oikein hyvin. Voit ripotella taikinan päälle vielä kaurahiutaleita, pähkinöitä tai siemeniä koristeeksi.
7. Paista 35-40 minuuttia (tai valitsemastasi vuoasta riippuen enemmän tai vähemmän) kunnes leipäkakun pinta on kullanruskea ja siihen tökättyyn hammastikkuun tarttuu meheviä murusia.

Minä levitän mieluiten banaanileipäkakkuni päälle normaalisuolaista voita, mutta sen kanssa tarjoiltavaksi sopisi myös ihanasti hunajan kera vatkattu mascarpone-juusto.

Joulukalenterin edellinen, minussa innostusta aiheuttanut luukku löytyy viehättävimmän Eerikan blogista ja seuraava suloisen Jennan blogista

tiistai 2. joulukuuta 2014

ILOJA



Pieni lista joulukuun tähänastisista iloista

kenkien alla rouskuva lumi
poskia nipistelevä pakkanen
luomuhunajalusikallinen 
ystävän olohuoneessa lojuminen
kanelin ja rosmariinin kera paahdettu kurpitsa
jättimäisen huivin suojaan kääriytyminen 
oman avaimen kääntäminen oman oven lukossa
vierailevan ystävän odottelu
Tallinnan hullunkuriset ja vinksahtaneet jouluvalot
suklainen suupala aamuisin (Fazerin joulukalenteri on ehkä suosikkini kaikista)
tyynyllä odottava postikortti
kipristelevät poskipäät ja punainen nenä
jouluikkunoidenkatselukierros ystävän kanssa
sänkyyn tarjoiltu kahvikupillinen

tiistai 25. marraskuuta 2014

ETSI MARRASKUISIA SÄVYJÄ

 varjojen langetessa / anivarhaiseen aamutuimaan 
(en ole aina varma kuvaako sana aamutuima minua vai aikaa)

leipoessa eväitä pitkille luennoille / auringon aikaan

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

PIMEISIIN ÖIHIN

Joitakin viikkoja sitten heräsin siihen tietoisuuteen, että filmifestivaalit ovat alkamassa ja että minä tosiaan tarvitsen lippuja. Vaikka usein miellän itseni enemmänkin pysähtyneen kuvataiteen ja kirjoitetun taiteen ystäväksi, pidän myös toisinaan elokuvista jollakin syvällä tasolla. Siellä, missä pitäminen oikeasti lasketaan. Filmi mahdollistaa jotakin, mitä muu taide ainakaan minulle ei. Se tuntuu erilaiselta ja jossakin toisaalla minussa, paikassa, jossa muu taide ei osaa. Jos luulet, etteivät elokuvat ole sinulle, tee näin: katso trailereita ja valitse sellainen, joka sytyttää sinussa jotakin. Valitse paras mahdollinen paikka elokuvateatterista ja mene yksin. Pue mukavimmat mahdolliset vaatteet äläkä ota evästä. Mene ajoissa ja ole ensimmäinen salissa, jotta ehdit tarkkailla muita saliin saapuvia. Anna puhelimesi olla saliin astumisesta lähtien. Naura ääneen jos naurattaa tai itke jos itkettää. Istu paikallasi lopputeksteihin ja salin tyhjentymiseen asti ja salli itsellesi aikaa elokuvan pohtimiseen myös sen loputtua. Piditkö siitä? Miksi pidit tai et pitänyt? Ja miljoona muuta kysymystä itsellesi.

Koska en halua unohtaa ja koska sain itsekin vihjeitä osasta näistä ja suosituksia tuleville viikoille. Ainakin mikäli maltan olla ostamatta lippua vielä johonkin näytökseen ennen kuin laivailen kiitospäiväksi kotiin (vähän vielä koen kutsua elokuvateatterin hämyisään tunnelmaan).

Menin väsyneenä puoli kymmenen aikaan katsomaan tätä melkein kolmen tunnin teosta. Lähdin kävellen kotiin täynnä uutta virtaa. Ajattelin tätä koko kävelymatkani kotiin ja ensimmäinen ajatus herättyäni liittyi tähän. Hyvällä tavalla. Jos jotakin elokuvaa kuvailisin aidoksi ja elämänmakuiseksi niin tätä. Henkilöistä yksikään ei ollut liian kaunis, ei muovinen tai stereotypioihin vangittu, ihmissuhteista mikään liian yksinkertainen tai helppo. Minua kosketti eniten kasvukipujen rehellisyys, elämisen kömpelyys, ihmisten vajaavuus ja senkin kaiken keskellä oleva maailman mielettömyys.
Kirjoitin itselleni muistiin jo aiemmin, ettei tämä elokuva yrittänyt liikaa, ei hienostellut eikä koristellut, vaan piti asiat mittasuhteissaan ja onnistui. Täysin. Kaikessa.

En oo ihan varma siitä, miks ostin tähän elokuvaan lipun. Ehkä kaipasin jotain kevyttä muiden valintojen vastapainoksi. Sitä tämä ainakin oli. Helppo. Mut ihan hauska. Kahden ja puolen euron arvoinen. Mua harmitti, ettei tää yltäny syvemmälle, kurotellut pidemmälle ja ollut jotenkin enemmän, mutta samalla tuntuu, ettei sen ollut tarkoituskaan tai tarvinnut. Oli tässä ripaus jotakin taikaa, tässä oli joitakin kohtauksia, jotka vei mut takaisin lukion toisen luokan syksyyn. Samanaikaisesti jaksoi ärsyttää satunnainen lauluun purskahtaminen.
En suoranaisesti aio tätä suositella, mutta sen verran haluan antaa kiitosta, että tässä oli kaunista (vaatteita, näyttelijöitä, valoa, ystävyyttä, elämän hämmennystä, nuoruutta, toivoa).

En tiedä, miksen ole nähnyt Slummien miljonääriä. Tässä on kuulemma samaa. En osaa ottaa siihen kantaa, mutta Trash ainakin piti otteessaan ja pysäytti. Vaikka tämä toisaalta tuntuikin hetkittäin hieman teennäiseltä ja aika mahdottomalta, jäi minulle päällimmäisiksi mieleen parhaat palat, eivätkä huonot puolet olleet niin merkittäviä, että olisin halunnut niihin takertua. Elokuvan aikana purin hammasta, pidätin henkeä ja vaikka osin tämä olikin ennalta-arvattava, ei niitä arvattavuuksia ehtinyt jännittäessä liikaa pohtia. Trash tarttui yhteiskunnallisiin ongelmakohtiin, mutta myös johonkin inhimilliseen minussa.
Ensimmäisten kolmen elokuvan jälkeen eniten pyörittelin päässäni Trashia ja Boyhoodia, joista Boyhoodia tahattomammin ja tätä tietoisemmin, mutta silti usein.

Siinä missä Trash haksahti kajoamaan liialliseen ennakoitavuuteen ja epäuskottavuuteen, tuntui Starred up todelta. Boyhood maistui elämältä siltä pohjalta, mitä itse elämästä tiedän, mutta Starred up valaisi jotakin aivan muuta. Tunsin epätoivoa ja toivoa, myötätuntoa ja myötähäpeää ja lähdin teatterista tuntien edelleen hirveästi. Trash tarttui yhteiskunnallisiin ongelmiin paljon läpinäkyvämmin, Starred up vuorostaan salakavalammalla otteella. Se jännitti ja säväytti aikaisempia enemmän. Loppua kohden havahduin avaamaan käsiä puristuksesta vasta, kun sormet alkoivat kramppaamaan. Saan edelleen kylmiä väreitä. Vaikka joku minulle vastikään totesi, että vankila on aina vankila, en tahdo uskoa, että se on aina sama asia. En myöskään tahdo, että se on tätä.

Ajankohtainen. Yllättävä. Monitasoinen. Hämmentävä. Kaikkea tätä ja muutakin. Tässä elokuvassa kulki vieretysten monta tarinaa, monta kipua, monta kysymystä, jotka kaikki toisaalta kulminoituivat yhteen lopussa, mutta jotka edelleen jäivät auki. Ystäväni Thea katsoi tämän myös, emmekä kumpikaan tunteneet osaavamme keskustella tästä heti. Tänäänkin vielä juttelimme siitä, kuinka kysyvä ja osin epävarma olo tästä meillä edelleen oli. Ei kuitenkaan negatiivisella tavalla niin.
Sanoisin myös, että 52 Tuesdays on rohkea ja herättelevä. En tiedä, osaisivatko esimerkiksi isovanhempani suhtautua tähän ollenkaan ja tiedän, että aihe on täysin tuntematon myös monelle omanikäiselleni. Uskon, että tämä on vasta alkua ja että tämä elokuva tulee olemaan merkittävässä roolissa keskustelunherättäjänä. Tai sitten ei, sillä en löytänyt tätä esimerkiksi finnkinon tulevasta ohjelmistosta ollenkaan. Ehkä sekin kertoo jotain.

“Whiplash” takes us to the edge of creative expression and then it sails right off, into the place where the monsters are.
Yritin löytää tähän jonkun muun kirjoittamaa mahdollisimman istuvaa kuvausta, sillä tuntuu, etteivät omat sanani vielä oikein riitä. Whiplash veti täysin omaan maailmaansa, se oli sähköinen, kuumeinen ja välillä unohdin hengittää. Nauroin myös useammin, kuin missään ylempänä mainituista elokuvista yhteensä. Jotakin näin kauniilla tavalla raadollista, äärirajoilla kulkevaa ja palavaa näkee harvoin.

tiistai 18. marraskuuta 2014

TEE AIKAA ONNELLISUUDELLE

Oon käyny yksin elokuvissa täysissä saleissa, kantanu kaksin käsin sylissä kymmenen luomumunan kennoa keskustasta kotiin, muuttanut viidenteen kerrokseen taloon, jossa valot syttyvät rappukäytävään vasta noin hapuilevan kolmannen rapun kohdalla, pukeutunu haalareihin ja sadeviittoihin ja talventuoksuiseen toppatakkiin ja syöny iltapalaks vegaanijätskiä luomukanelilla. 

Joskus on vaan pakko irrottautua elämän todellisuudesta ja hetken aikaa vain tuottaa itselleen onnea. Toppatakin hupussa on kuljettava kuin laput silmillä ja oikeasti pysähdyttävä kuikuilemaan liikkeiden ikkunoista sisään. Italialaisen kahvilan ikkunasta saattaa kuikuilla pappa takaisin. Leffateatterin hämyssä on ihanaa istuskella ja sykähtyä ilman, että sitä tarvitsee jakaa. Yöllä kotiin kävellessä saa fiilistellä. Kirpparikierroksen jälkeen voi vaikka pysähtyä ostamaan eilisen luomuspelttipullan puoleen hintaan, istua penkille tuijottelemaan ohi käveleviä ihmisiä ja upottaa hampaansa kanelin tuoksuiseen pumpuliin. 

Kun kasvaa irti ympäristöstään ja tarveemmin osaksi elämäänsä, ei haittaa kulkea ensimmäisenä käsiin sattuneissa tai muuten vain vähän kokeilumielisissä asuyhdistelmissä. Hilpeyttä saa löytää kämppikseltä saaduista pikkuriikkisistä pitsipöksyistä, joissa voi vaikka tanssia kasvispiirakkaa leipoessa. Ja sen kasvispiirakan saa ilolla syödä kokonaan iltaruoaksi yksin keittiön pöydän ääressä, nauttien. Naurun lähteistä on pidettävä kiinni ja sitä nauratusta saa syöttää suuremmaksi väkinäisinkin keinoin - nauraminen lisää hyvinvointia. 

Sain ihanimmat vieraat viikonlopuksi, oman perheeni tänne kylään. Kävimme pulikoimassa, äidin kanssa intialaisella viini-illallisella, poikien kanssa hamppareilla ja isän kanssa kakulla, koko perhe yhdessä viidennen kerroksen kodissani ja äiti toi minulle sangollisen suolaisen makeaa, pähkinäistä ja rusinaista granolaa. 

Pian pääsen kotiin kiitospäivän viettoon, mutta siihenastiset päiväni ovat niin täynnä, etten ehdi hetkiä laskea. 

torstai 13. marraskuuta 2014

SYÖN ONNEKSI

Onneksi löysin korealaista. 
 Illalla vielä kimchiä asuntolahuoneessa yökkäreissä paistettujen vihannesten ja kananmunien kanssa. Ryppysessä neuleessa. Aitoa elämää. Arkea. Hyvää.

tiistai 11. marraskuuta 2014

HATTUJA, HAALAREITA, HIUSKIEHKUROITA JA HUULIPUNAA


Tällä viikolla (viimeiset kaksi päivää) olen viihtynyt vaatteissani. Huomennakin ajattelin. Huulipunakin on iloista ja kiharat elementissään sadesäässä. 
Tänään päällä Humanan kaikki-tuotteet-kolme-euroa-päiviltä löytynyt haalari. 
Kävin aamuluennon jälkeen kahvilla juomassa vastapaahdettuja papuja ja syömässä minua varten keitettyä kanelipuuroa. En tiiä voiko brainstormingia oikeasti suomentaa mutta siellä ajatusmyrkyilin kysymyksiä ja näkemyksiä liittyen aiheeseen ihmisen itsekkyys (Hobbes) versus ihmisen luontainen poliittisuus mikä jollain tasolla on yhtä kuin ihmisen luontainen sosiaalisuus (Aristotle). Olin siellä niin pitkään, että sain papu-chorizokeittoa iltaruoaksi ja iltahalin lähtiessä ja myöhästyin bussista niin sopivasti, että ehdin bussipysäkillä soittaa äitille. KIVAA!
Nyt istun asuntolaluolassa isän vanhassa paidassa ja taustalla pyörivät TED-talksit aiheesta all kinds of minds ja suunnittelen iltapalan syömistä. Ajattelen erityisesti ruisleipää avokaadolla, tomaatilla, cheddarilla, suolalla ja pippurilla. Ehkä mausteista kauramaitoa kaveriksi. 
Nyt menen kiireesti kirjoittamaan muistiin hajanaisia mahdollisuuksia liittyen autismin linkkiin filosofian esseen aiheeseeni. MAAILMA ON TÄYNNÄ HIRVEÄSTI AJATELTAVAA JA OPITTAVAA

PS. Haluan myös pinaattia iltapalaleipiin!!

maanantai 10. marraskuuta 2014

KIITOLLISUUKSIA

1. Alakerran postipöydälle ilmestyi mulle yllätyksenä piristysposti Larissalta
2. Löysin kirpparilta pitkään etsinnässä olleen hatun - vähän myöhässä sääolosuhteisiin nähden, mutta eiköhän se päähän keväälläkin mahdu
3. Sain iltapalan jälkkäriksi taateleita
4. Kämppiksen kanssa voi puhua ihan mistä vaan ja se on niin hulvatonta, että monena iltana makaan sängyssä nauramassa mahanaurua puoliunessa
5. Aamulla laitoin kivaa huulipunaa

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

MARRASKUU ALKOI


Viimeiseen viikkoon on kuulunut monituisia kirpparireissuja (ei yksikään noin viidestäkymmenestä farkkuparista ollut hyvä), elokuva oman koulun teatterissa (Ma ei tule tagasi - yllätyin oikein siitä, kuinka koskettava se oli) ja toinen leffateattetissa (en pitänyt Furysta), aamutreenejä (neljä kertaa viikossa silloinkin kun ennen treeniä tuntuu ettei maistu, koska perillä kuitenkin maistuu ja sen avulla pysyn järjissäni), ystävien kanssa ruokaa (kivoimpien saksalaistyttöjen kanssa kurpitsa-punajuuripastaa ja omenapaistosta jätskillä, Hannan luona parsakaalikeittoa ja kurpitsakakkua), Thanksgiving menun suunnittelua (cornbread stuffingia, paahdettuja pottuja, karpaloa, gravya, kalkkunaa, kurpitsapiirakkaa ja muuta ihanaa) ja odotusta. Mulla on niin kivoja ja kiireisiä viikkoja tiedossa. Olen jo ehtinyt murehtia sitä, kuinka nopeasti tämä joulua edeltävä aika tuleekaan hujahtamaan ohi. 

perjantai 7. marraskuuta 2014

MILLOIN

Milloin minusta tuli tuo kaupunki-ikkunoiden heijastuksissa ohi vilahtava nainen, liehuvaa takinhelmaa, pehmeitä ja pyöreitä piirteitä ja hapsottavia hiuskiehkuroita?
Milloin kasvoni kulminoituivat aikusempiin mittoihin, aloin viihtymään itsessäni ja rupesin viilettämään tällaista tahtia päivistä toisiin?

Tänään ostin luomumunia, taateleita ja enemmän elokuvalippuja kuin kuluneen vuoden aikana yhteensä. Söin intialaisen ruoan himoon peruna- ja kuminansiemenpaneerdaalia syksyllä tehdyn raparperi-minttuchutneyn kanssa, enkä osaa päättää syödäkkö aamupalaksi cheddaria vai emmentaalia. Valvon liian myöhään ja ihmettelen maailman salaperäisyyksiä ja oman kasvuni mysteeriä. Aikuisuus on edelleenkin niin jännittävää, itsenäisyys kutkuttavaa ja kumpikin samanaikaisesti suurenmoinen soppa. Olisipa joku käskemässä nukkumaan.

Parasta kuitenkin on juuri se, että saan ostaa jääkaappiin kolmea juustoa kerralla ja syödä ne kaikki itse. Jos haluan syödä pastaa kolmesti päivässä voin niin tehdä ja silloin, kun huvittaa juoda aamupalaksi suklaakauramaitoa saan tehdä niinkin. Voin myös kasvaa itsenäisemmäksi ja tulla enemmän itsekseni, päättää isosti ja pysähtyä näkemään, kuinka pitkälle olen päässyt.

Ei kai kukaan koskaan täysin ole nähnyt sitä, mitä tulee olemaan vuosien kuluttua, missä, milloin ja kenen kanssa. Olen päivittäin hämmästynyt, kuin toinen ihminen ja silti muuttumaton, sama, kuin vuosi, kaksi tai kolme sellaista sitten.

Kolme vuotta sitten en tiennyt edes joutuvani lähtemään Turusta - kuinka erilaista elämä olisikaan voinut olla. Kaksi vuotta sitten surin ikävää, välimatkaa rakkaimpiin ystäviin, söin lohduksi muussattua banaania ja join kamomillateetä. Silloin oli hyvä olla äidin huomassa, äiti täytti mun puolesta tiskikoneen ja antoi viimeisen suklaan, luin tämän blogistani. Vuosi sitten tunsin itseni aivan tyhjäksi ja elämä tuntui jatkuvalta rutiinilta tai sellaisien suorittamiselta. Ei kai siitäkään kauaa oikeasti ole, mutta tuntuu hullulta ajatella, että sieltä olen tullut tähän. Monesti pohdin, kuinka paljon tunnen kasvaneeni näin vuoden sisällä ja samassa joudun katsomaan koko elämääni ja huomaamaan, ettei ole ollut vaihetta, joka ei olisi kasvattanut. Eikö se olekin omalla tavallaan elämän määritelmä - kasvaminen?

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

VOIPUNEEN SUNNUNTAI-ILTA

Olen poikki, uupunut, vihdoin työni loppuun tehnyt. Uintisuunnitelmista luopunut, veluurihousuissa, vihdoin vapaa tutkimaan, lukemaan, olemaan. 


Tässä suosituksia sunnuntai-iltaan tai alkavaan viikkoon.
koska en osannut valita vain muutamaa (Dominique Christinan ja Denice Frohmanin voima ja lujuus vetoaa minuun, mutta tunnen ja ymmärrän sanoinkuvaamattoman paljon myös useista muista)

Nyt menen paistamaan kikhernefarinatoja ja paahtamaan rosmariinipottuja ja murentamaan fetaa! Menen myös lukemaan kirjaa! 

torstai 30. lokakuuta 2014

KORJAA TILANTEITA

Hanki chilejä kasvattavia ystäviä. Chilit ja ystävät auttavat kaikessa.

Tee lämmin, pehmä, lohdullinen juoma. Esimerkiksi näin: lämmitä kauramaitoa, johon lisäät gojimarjoja, muutaman taatelin tai hunajaa ja ripauksen kardemummaa, kurkumaa, kanelia, inkivääriä, merisuolaa ja ehkä mustapippuria. Soseuta sileäksi ja vaahtoutuvaksi. Sula.

Käy kävelyllä. Mene vain minne jalat kuljettavat ja pysähdy näkemään kaunista, haistamaan tuoksuja, tuntemaan tunteita ja ilmaa.

Meikkaa. Laita tukka. Mene bussipysäkille ja ulos, yksinäsi, minne vain, ettet jää neljän seinän sisään liian pitkäksi aikaa.

Ota hajonneesta puuteristasi kuva ja jatka elämää. Naama saa kiiltää ja eikä tämä ole maailmanloppu.

Käy ruokaostoksilla ajan sekä parhaan ostoskassisi kanssa. Osta ruokaa jääkaappi täyteen. Tee ennen shoppailua suunnitelma. Sellainen on mukavaa. Antaudu silti myös himoillesi ja osta vaikka rosmariinia. Voit myös kokeilla shoppailla mahdollisimman tiukalla budjetilla. Sekin voi olla viihdyttävää. Minun tämän viikon menu näytti tältä ja kustansi noin 20 euroa + myöhemmin ostetut juustot, kaali ja Rimin viimeinen purkki Oatlya (varmuuden vuoksi), eli noin 6 euroa:
Paljon puuroa (kauraa ja tattaria), sekä keitettynä että raakapuurona, pähkinöiden, gojimarjojen ja hedelmien kera
Jugurttia oliiviöljyn ja paahdettujen pähkinöiden / hedelmien kanssa
Ruisleipää maapähkinävoin ja banaanin / juuston / avokaadon ja tomaatin kanssa
Kermaista munakokkelia
Köyhiä ritareita
Valkopapuhummusta
Kalakeittoa
Spagettikurpitsaa, valkosipuli-tomaattikastiketta, ruusukaalia, tofupalloja ja mozzarellaa
Pippurista pinaatti-ricotta-spelttipastaa
Tulista kesäkurpitsa-, porkkana- ja hernemunakasta
Kikhernefarinatoja rosmariinisella peruna- ja punajuuritäytteellä fetan kera
Papuchilliä

Syö jotakin pehmeää ja lämmintä. Tämä on kuin halaus. Kaura-tattaripuuroa, kookosöljyä, merisuolaa, kanelia ja niin kypsä persimon, että sitä voi lusikoida. 

Lue kirjaa. Who Stole My Cheese? on minulla kesken. Aiheeseen liittyen: osta juustoja. Itselläni on neljää juuri tällä hetkellä. Ricottaa, fetaa, cheddaria ja basilikagoudaa. Haluaisin seuraavaksi emmentalia. Söin tällä viikolla jo paketin mozzarellaa jääkaapissa olevien lisäksi. 

Kirjoita muistivihkoosi matkan varrella nähtyjä juttuja ja muita asioita. Piirrä maailman parhaasta, mausteisen tulisesta ja makeasta chaimukillisestasi kuva. 

Hanki kämppis, joka tuo sinulle Suomesta ainoaa oikeaa ruisleipää, jälkiuunipaloja. Tuhoa ne kolmessa päivässä. On ihan kohtuullista syödä useampi pala kerralla. Ja vaikka sekä aamu- että iltapalaksi. 

Syö niitä taateleita maapähkinävoilla kahvi-kardemummasuklaan kanssa. Selverissä yksi levyllinen maksaa 1,89. Parhaita taateleita saa postimajan ja vanhan kaupungin Rimeistä, jääkaapista, noin 3,76 laatikolta. Lempparein maapähkinävoini on Kaubamajan BioMarketista, saksalaista ja rouskeista. Se maksaa kai 4,70 purkilta, vähemmän kuin mantelivoi. Vähemmän kuin mikään muu pähkinä- tai siemenvoi, oikeastaan. Sehän passaa!

Jos te olette oivaltaneet hyviä juttuja viikkoa helpottamaan, nyt saa jakaa.

maanantai 27. lokakuuta 2014

EN OSAA SANOA KAIKKEA SITÄ MITÄ HALUAISIN

Jos osaisin, ilmaisisin itseäni paremmin. 

Tekstaan äitille siitä, kuinka itkettää surkea ja kallis kiinalainen ruoka (mitä kaikkea muuta kahdeksalla eurolla olisikaan voinut ostaa) ja siitä, kuinka seuraavaksi tyhmin asia päivässä on se, että kaupasta on kanelit loppu ja miljoona muutakin asiaa, mutta puhelimessa en saa sanaa suustani ja hiljaisuudesta ja hengityksen rytmeistä äiti kuulee pahan olon, yksinäisyyden ja elämän kelvottomuudet ja kertoo, että riitän, saa tuntua, voidaan olla hetki hiljaa ja saa itkeä.

Aikuisena on vaikeampi itkeä. Sille ei löydy hyvää hetkä ja totta puhuakseni, yksin itkeminen on pelottavaa. Aivan kuin tunteiden suuruus voisi nielaista yksinäisen sisäänsä siellä, missä kukaan ei ole käpertymässä itkevän viereen sängyssä, silittämässä keittiön nurkassa lattialla nyyhkyttävää tai kutittelemassa kurjuuttaan tuntevaa.

En tarkoita, että olisin aivan aikuinen, vaikka toisaalta olenkin. Syön keskiyöllä levyllisen kahvi- ja kardemummasuklaata ja puolikkaan rasiallisen taateleita maapähkinävoin kera ja juon suklaakauramaitoa, sillä joskus sellainen voi olla elämää. Tässä vaiheessa on rakastettava itseään tuplasti enemmän kuin ennen, sillä juuri sen sorttista rakkautta ei enää saa imettyä ympärilläolevista. 

Tänään ihailen eniten Lena Dunhamia, Tavi Gevinsonia ja Ruth Bader Ginsburgia. Pidän siitä, että tenttiviikon jälkeen tulin kotiin ja katsoin kahden tunnin dokumentin Yhdysvaltojen sairaanhoitojärjestelmästä ja että minua sytyttää laki. Pidän itsessäni viehättävänä omaa kunnianhimoani, kiinnostustani lakia kohtaan, rakastan sitä paloa, jota tunnen, kun perehdyn perinpohjaisesti yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja ongelmiin ja siksi tiedän, että minä olen oikeassa paikassa. Jos en olisi näin varma, olisi tuhannesti raskaampaa elää tätä vaihetta, jossa opettelen olemaan.

Toisaalta, tiedättekö kuinka mieletöntä on olla keskellä uutta. Minä ainakin jo tiesin, mutta muistin ja näin sen uudestaan vasta nyt, selkeämmin ja tarkemmin. Koen kiitollisuutta siitä, etten antanut pelkojeni kahlita. Miten hartaasti vannoinkaan vielä kaksi vuotta sitten, etten ikinä enää muuttaisi tuntemattomaan. On hyvä luvata ja myös rikkoa lupauksia välillä.

Minun tekisi aivan hirveästi mieli väitellä ja vaihtaa haastavia näkökulmia. Olen päättänyt liittyä väittelyryhmään seuraavan kauden alussa ja toivon, että muistan. Samaan listaan kuuluu olla luovempi. Haluaisin neuloa, maalata, askarella ja uskaltaa tehdä jotakin salaa minua kutkuttavien poetry slam tavoitteideni eteen.

Aikuistumiseni prosessi aikoo edetä niin, että tästä eteenpäin aion jatkaa itseni rakastamista mitä radikaalimmissa määrin, pysyn vieläkin rehellisempänä itseäni kohtaan, olen ylpeämmin kaunis, rohkeammin aito ja mitä vähemmän välitän muiden mielipiteistä suhteessa minuun ja tekemisiini sen enemmän välitän muista. Olen läsnä, ajan tasalla, kiihkeä ja tietoinen, tarttuvalla tavalla intohimoinen. Ehkä opettelen myös menemään nukkumaan ajoissa. 

Taatelit tekevät näemmä hyvää. Kokeilkaa saatteko tekin sisua niistä. Mulla on muuten tosi kipeät pakarat eilisestä treenistä. Pitänee harjoitella nukkumaanmenoa ihan siitäkin syystä, että oon päättänyt ruveta nousemaan kuuden pintaan ehtiäkseni aina aamuisin salille heti, kun matkustusaika sinne pitenee. Eli mulla on alle kuukausi aikaa sopeutua siihen. Ajattelin myös, että voisin jotenkin rajottaa mun sallittua tietokoneenkäyttöaikaa, tietosesti sitoutua käyttämään aikaa sekä uutisiin että luovuuteen, käydä metsässä vähintään parin viikon välein ja syödä jätskiä vähän useemmin ihan vaan siks, että muuten mun tekee sitä mieli ja on ihan tyhmää olla kuuntelematta mielitekoja. Ekana listalla ainakin se maistamaton Ben&Jerry'sin maku ja LaMuun Kamajäätis. Mulla on myös kolme kirjaa ihan ykkösenä lukulistalla, joten jos menis sänkyyn vaikka ysiltä, vois ehtiä lukea hetken joka ilta. Sallin itelleni sen, etten onnistu tässä ihan vielä, mutta luulen että tää on ihan realistista siinä vaiheessa, kun mulla on oma huone. Kiitos taatelit. Palataan asiaan.

Tää juttu lähti vähän yllättäville reiteille mutta MÄ PIDÄN NIISTÄ. 

torstai 23. lokakuuta 2014

MINUA RAKASTETAAN






kiitos jatkuvasta ja rajattomasta rakkaudestanne monissa muodoissaan, 
thank you for your constant and unlimited love in all its different forms

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

ARJEN ASIOITA

tärkeimpiä juttuja: monivitamiini, mehiläisen siitepöly, Maldonin merisuola, teetä (tässä sitruuna, inkivääri ja manukahunaja, ihanaa, seuraavana ostoslistalla eilen juotua suklaa-kaneliteetä)

 oon opetellu petaamaan sängyn joka aamu

näin iloselta näytän aamulla ja silloin, kun en löydä kypsiä avokaadoja

 tulin iloisemmaksi, kun löysin nämä puoleen hintaan (täyteen hintaan saa vain raakoja persimoneja ja liian vaaleita banskuja)

 tenttiviikon opiskelut aiheuttaa tälläsiä naamoja, mutta onneks tää sormus on äitiltä ja olemassa ja mun

 kaksi kolmesta tentistä tehty ja parsakaali-, chili-, kurkuma- ja munakokkeli mahassa

seuraavaksi vähän lisää opiskelua ja illalla vesijumppaa 

tiistai 21. lokakuuta 2014

NAAMANI NÄYTTÄÄ TÄLTÄ TÄMÄN SYKSYN LOPUSSA



























Mun kämppis Krista opiskelee BFM:llä jotain mediajuttua (kivaa että oon perillä asioista) ja se on hyödyntäny mun käytettävissä olevaa naamaa pariin kotitehtävään. Viimesimmät kuvat otettiin kiireessä (niiden huono laatu on mun ja bloggerin yhteistyötä - Krista on ihan syytön siihen), nää taas ihanan kiireettömänä iltapäivänä järveä vierustavassa satumaisessa metsikössä. En löytänyt suppilovahveroita ja sormet jäätyivät ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Onneksi Krista lainasi sormikkaitaan.
Dad sano joskus että mulla on sen kulmakarvat ja nyt ku oon ollu laiska niitä nyppimään ja sukimaan on tääkin asia muistunu mun mieleen ja oon vähän tajunnu mitä se tarkotti. Mulla on muuten myös siltä saadut kurittomat hiukset päässä. Kivaa kantaa mukanaan sellasia pikkusia muistutuksia siitä kuka on ja miten mahottoman hienosta perheestä tulee.

maanantai 20. lokakuuta 2014

KYLÄSSÄ OLEMINEN TÄÄLLÄ

Tarkoittaa kakkua. Tarkoittaa koulun unohtamista ja hostellissa nukkumista ja kiertelyä ja dinopastaa ja lisää kakkua. Tarkoittaa satamasta pois kävelemistä sateessa yksin, matkalaukun kanssa, itku kurkussa. 

aamulla myöhästyin bussista (vasta ehkä kolmas kerta, vaikkakin yleensä aina joudun juoksemaan)


 kaktus oli alennuksessa ja pahaa





 
 ylempi näistä kahdesta vei voiton, vaikka jokainen pala olikin voitto itsessään

 tilasimme ensin persikoilla ja tuorejuustolla täytetyn letun ja sitten päätimme haluta myös juusto- ja valkosipulitäytteisen




Se tarkoittaa myös itseni tärkeäksi ja vaivan arvoiseksi tuntemista, naurua ja sitä, että elän seuraavaan opintotukeen asti ilman taateleita ja luomumunia (tavallisia saa kymmenen eurolla).