perjantai 28. maaliskuuta 2014

HUOMIOITA

Kannan puhelinta useimmiten mukanani, siispä se on kätevin tapa kirjata asioita muistiin. Vaikka haaveilenkin herkullisen värisestä Moleskin-muistikirjasta, siitä, jota sinä lauantaipäivänä hipelöin Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa.
Arkistoista löytyy mitä mielenkiintoisimpia merkintöjä.

tärkeitä päiviä kuten Eevin syntymäpäivä yhdeksäs huhtikuuta
sanoja kuten vilpitön ja keljuttaa
kahden luvun etäisyys on niiden erotuksen itseisarvo
muistettavaa kuten time will tell, shit will smell and water will seek its own level ja eat like your life depends on it
ruokasuunnitelmia kuten pitaleipää portobellojen ja bataatin kanssa ja kikherneitä avokaadoa parmesanlastuja pinaattivalkosipulimömmöä ja punasipulia
muistiinpanoja telkkariohjelmista kuten kahden turskafileen maustamiseen kaksi teelusikallista kaakaota, kurkumaa, cayennea, kanelia ja ripaus sipulijauhetta, neljä teelusikallista sokeria ja kaksi valkosipulinkynttä (ps EI OLLUT HYVÄÄ)
jatkokoulutushakulomakkeen numero
ohjeita kuten yhden illan lempparismoothie (neljä palaa jäätynyttä banskua, kourallinen pinaattia, 1/4 avokado, kookos- ja kauramaitoa, 2 teelusikallista kaakaojauhetta, ripaus kanelia, protskujauhetta, 1-2 taatelia)

Seuraavana muita olennaisia asioita kuluneelta viikolta.

terästäydyin sosiaalisella saralla ja näin peräti kolmea perheen ulkopuolista ihmistä ja muistin kuinka ihania ystäviä mulla täällä kaupungissa olikaan
olen laskenut paljon asioita kuten päiviä (seitsemän päivää läpimurto-leiriin, neljätoista mun yhden lemppareimman ja tärkeimmän ihmisen vierailuun ja noin viisikymmentä pääsykokeeseen), nenänpäähän ilmestyneitä pisamia, viikkoon järkevästi mahtuvia treenejä ja uunissa paistettavan puuron hiutaleiden sopivaa määrää suhteessa nesteeseen 
NEWSROOM ja Duudsonit tuli taloon
instagramtilin muuttuminen entistä enemmän ruokapäiväkirjamuotoiseksi (ne pancakes-ohjeet on tulossa edelleen vielä joskus varmasti mutta sitä ennen ehkä joku muu riippuu mistä roikkuu)
Yhteishyvä-lehden erittäin epäonninen vaihe vaiheelta kuvattu resepti (huomasitteko sen?)

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

KEVÄT JA KORVAPUUSTIT

Lauantaina hurautin enemmän tai vähemmän spontaanisti perheeni kanssa päiväksi reissuun.

Perillä minut kyytinsä koukkaisi kaksi kaunista, joita olen kumpaakin odottanut usean kuunkierron ajan tapaavani. Aika oli arvokasta juuri sellaisenaan, täynnä leijailevaa alkujähmeyttä ja samalla sydämien sympatiaa. On täysin korvaamatonta saada elämäänsä kerralla kaksi orastavaa ystävyyttä kahden vilpittömän ja ainutlaatuisen ihanan ihmisen kanssa.
 
Larissan kanssa tavattiin ensimmäistä kertaa ihan kasvotusten. Yhtä kaunis kuin kuvien perusteella luulisi ja aivan yhtä suloinen kuin blogia lukemalla kuvittelisikin.



















Jasmiaan tutustuin aikoja sitten, mutta yhteisistä kavereista huolimatta ollaan me pyöritty just sen verran eri porukoissa, ettei me tähän asti olla kauheasti opittu toisiamme tuntemaan. Jasmia on mun silmissä aina ollut harvinaisen aito ja upea ja pitäydyn edelleen tässä mielikuvassa. Onneksi edessä on vielä koko elämä aikaa tutustua näihin molempiin.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

VIIKOLLA KERÄTTYJÄ MUISTIINPANOJA

17.3.2014
Luokanvalvoja muisti toivottaa hyvää nimipäivää ennen ruotsin ylioppilaskoetta. Muutaman muunkin mukavan viestin sain, mutta tavanomaisella tyylillään se lipui unholaan kotona. Sellaista on nimipäivä meillä ja ihan hyvä niin. Viime nimipäivänäni oli Anniinan luona kylässä. Hänen äitinsä oli aamupalapöytään jättänyt pienen onnitteluviestin ja piirakan. Hauskaa huomata, miten erilaisia tapoja voi perheissä olla. 
Jo monta viikkoa olen äitille jankannut: tuntuu, että vatsalihakset vois pilkahtaa koska tahansa. Tänään ne sitten piirtyivät ensimmäistä kertaa koko elämässäni silmien eteen. Paras nimipäivälahja ikinä. Ikinä.

19.3.2014
Selvisin pitkän matematiikan kokeesta ja samalla kaikista ylioppilaskirjoituksista. Tuntuu pyörryttävältä, hykerryttävältä ja keljulta, että ne on nyt ohi, ja pitäisi osata jatkaa elämää aivan erilaisissa olosuhteissa. Kaikki meni kuitenkin ihan sopivasti putkeen, mikään ei jäänyt mielen perukoille vonkumaan. Varsinkaan sen jälkeen, kun uskonto lähti matkaansa ihan hyvillä pisteillä. Muut alustavat tulokset tulee kun on tullakseen ja nyt tuntuu että maltan kyllä odottaakin, vaikka toisaalta en.

20.3.2014
Päivä oli muutenkin harvinaisen aurinkoinen omalta osaltani, mutta parhain asia koko kuluneessa vuodessa saattoi olla jo ennalta täydelliseksi oletetun mekon saapuminen ja istuminen päällä paremmin, kuin kukaan olisi voinut uskaltaa toivoa. Eikä se ollut niin lyhyt, että isä olisi päättänyt pysyä uhkauksessaan piiloutua kaappiin, kun pukeudun siihen. Mekko oli jokaisen sen saamisen eteen vuodatetun kyyneleen ja kuumeisen etsinnän sekä lukuisilta tahoilta kyselemisen väärti. Se on elämäni ja maailmani kaunein vaate. Kutkuttaa vain ajatella sitä.

21.3.2014
Kello on jo liikaa, mutta en malta ihan vielä nukkua. Olen pakannut jääkaappiin huomisen eväät, siispä olen valmis aamun lähtöön. Aikansa siinä onkin jo kestänyt, mutta huomenna näen vihdoin sekä Larissan että Jasmian. Olen innoissani. Olen myös suunnitellut tapaavani Juttaa ensi viikolla, ilmoittautunut viikonloppuleirille, jonne tulee useita vuosientakaisia kavereita ja joka vähän siksi jännittää ja saanut tietää, että maailman ihanin Susa tulee ensi kuussa tänne pelastamaan minut hetkeksi. Vielä yritän äitin rohkaisusta keksiä lisää sosiaalista sisältöä elämään, sillä tämänhetkinen tilanne on vähän kuiva. Hetkittäin sietämätön. Mutta näitä kaikkia suunnitelmia odotan hyvin malttamattomana!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

KUULUMISIA

Tässä muutama ajatus viimeaikaisista kuulumisista.

En oo koskaan oikein osannu sanoa, oonko enemmän introvertti vai ekstrovertti. Kai se on jotenkin aina ollut tilannekohtaista, olosuhteista riippuvaa ja osittain jopa vaihtelevaa. Lukuloman alussa olin helpottunut, että mulla oli niin paljon aikaa yksin. Nyt tuntuu, että se on hetkittäin aika syövyttävää, koska pitkien yksin vietettyjen päivien jälkeen oon niin pahantuulinen, etten osaa oikein olla muiden ihmisten kanssa. Että ehkä se ei ookkaan ihan ideaalia just nyt, täällä ja tällä tavalla, siis se yksinolo. 

Ajattelematta lipsautin tässä eräänä päivänä, että mä vaan elän ateriasta ateriaan. Tultiin siihen tulokseen, että enemmän sekin on hetkessä elämistä, kuin että eläis vaan perjantaista perjantaihin. Mä kuitenkin syön monta kertaa päivässä. Mut nyt kun oon tarkemmin miettiny, on mulla tollasia muitakin etappeja, joiden väliä tunnun elävän. Kirjotuksista kirjotuksiin, treenistä treeniin, nukkumaanmenoajasta seuraavaan.

Odotan niin monia asioita. Kevättä (mulle tullu ekat pisamat ja ekalla aurinkoisella aamulenkillä käyty), täydellisen ylppärimekon saapumista, ylioppilasjuhlia, kesälomaa, ens syksyä. Pitkällä tähtäimellä mulla on tosi toiveikas olo ja tulevaisuuden suhteen odottava mieli. 

Ensimmäistä kertaa mulla on sellanen kokonaisvaltainen itestä tykkääminen päällä. Vaikka en mä siitä tykkää, että oon ollu niin ailahtelevainen, surullinen ja turhautunut elämään ja kaikkiin ympärilläoleviin ihmisiin, niin ylipäätään mä kuitenkin tykkään olla mä. Se on hyvä tunne.

Pienet, ihanat hetket voi tehdä ihmeitä. Pitkä kävely auringossa, rauhallinen aamupala sängyssä, täydellisten muffinsien leipominen, mascarponekulhon nuoleminen puhtaaksi, kehonhuoltotunti heti aamusta, ylioppilaskokeen palauttaminen hyvillä mielin, ruokakauppareissut äidin kanssa, saunat yksin keskellä viikkoa. Ehkä näihin pieniin hetkiin lukeutuu myös yllätyspostin saaminen, viestin saaminen sellaiselta ystävältä, jonka kanssa ei oo ollu pitkään aikaan tekemisissä ja sen johdosta liian pitkään valvominen hyvien keskusteluiden merkeissä, papparaisen kehu bussissa ("siä oot nätti tyttö!") ja salilla vieraan onnittelut tuloksien näkymisen johdosta.

Mitä teille kuuluu?

tiistai 4. maaliskuuta 2014

PIENIÄ JA HIEMAN SUURIA PELASTUKSIA

Jostain syystä mun introverttipuoli on noussut pintaan erityisesti nyt, kun koulu loppu. Samanaikaisesti se tekee sekä hyvää että huonoa. Se on ehkä ennen kaikkea nostanut pintaan sellasia haudattuja yksinäisyydentunteita ja yleistä turhautumista elämään, minkä seurauksena joskus alkaa tuntua ylivoimasen tympäsevältä elää tätä elämää ja tavallisen arjen ihanat asiat alkaa tuntua puuduttavalta.
Joskus pieniä pelastuksia voi luoda itselleen: hyvät yöunet, hikinen treeni, pitkä sauna, ihana ateria. Mutta tulee sellasia aikoja, kun nääkäänn pienet helpotukset ei enää tee terää, kun ne on osa viikottaista rutiinia, ihania, mutta yksinäisiä ja tavanomaisia yhtä kaikki.
Mun elämässä on tasan kaks ihmistä, jotka laittaa mun hyvinvoinnin ihan ykköseks (ja huomaa, mikä ja miten siihen voi vaikuttaa). Edellisviikonloppuna päästiin äitin kanssa yhessä salille ja kirpparille ja se oli kivaa. Löysin mulle muutaman hyvän vaatekappaleen, muun muassa mustat leggingsit, joissa oon eläny nyt lukulomalla. Pienestä hengähdystauosta sain vähän puhtia seuraaviin päiviin. Kaikkein isoin pelastus oli kuitenkin viime viikonloppuna, kun mun isä tarjoutu lähettämään mut Turkuun. Mä päätin, ettei mun jaksaminen riittänyt sellaseen, ei jaksaminen, eikä aika. Mut päivä jossain muualla kuin täällä, tekemässä jotain ihan poikkeavaa ja kivaa jonkun sellasen kanssa, jota hirveesti arjessa ikävöin, kuulosti ihanalta irtiotolta. Juli, mun pitkäaikaisin ystävä, varmaan se ihminen, joka tuntee mut oman perheen ulkopuolelta parhaiten, luopu omista lukusuunnitelmista silmänräpäyksessä ja spontaanisti saatiin molemmat ostettua liput Helsinkiin yhtä aikaa saapuviin busseihin. 

 Vietettiin päivä erinäisissä ravintoloissa, eksyen matkoille kymmeniä kertoja, kierrellen kirppareita ja Akateemista kirjakauppaa. Mä en ees ollu tajunnu, kuinka paljon kaipasin sellasta arkista aikaa ihanan ystävän kanssa, naurua, höpöttelyä, vertaistukea kirjotusten keskellä ja stressitöntä yhdessäoloa. Tää viikko on ollu sen seurauksena sekä helpompi, että vaikeempi. Onneks maanantaina alkaa kirjotukset ja viikot ehkä kulkee nopeemmin kohti seuraavaa kertaa.