keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

KEVÄT JA KORVAPUUSTIT

Lauantaina hurautin enemmän tai vähemmän spontaanisti perheeni kanssa päiväksi reissuun.

Perillä minut kyytinsä koukkaisi kaksi kaunista, joita olen kumpaakin odottanut usean kuunkierron ajan tapaavani. Aika oli arvokasta juuri sellaisenaan, täynnä leijailevaa alkujähmeyttä ja samalla sydämien sympatiaa. On täysin korvaamatonta saada elämäänsä kerralla kaksi orastavaa ystävyyttä kahden vilpittömän ja ainutlaatuisen ihanan ihmisen kanssa.
 
Larissan kanssa tavattiin ensimmäistä kertaa ihan kasvotusten. Yhtä kaunis kuin kuvien perusteella luulisi ja aivan yhtä suloinen kuin blogia lukemalla kuvittelisikin.



















Jasmiaan tutustuin aikoja sitten, mutta yhteisistä kavereista huolimatta ollaan me pyöritty just sen verran eri porukoissa, ettei me tähän asti olla kauheasti opittu toisiamme tuntemaan. Jasmia on mun silmissä aina ollut harvinaisen aito ja upea ja pitäydyn edelleen tässä mielikuvassa. Onneksi edessä on vielä koko elämä aikaa tutustua näihin molempiin.

4 kommenttia:

  1. ♥ voi että Kerttuli kuinka ihana oot!

    VastaaPoista
  2. no nyt mäki vihdoin eksyin tänne! oot varsinainen aarre ja ihana. ja kaunis

    terveisin jas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. terveisiä myös sulle superjas. ajattelin tänään tehä sun inspistämää tonnikalaräppiä

      Poista