perjantai 27. kesäkuuta 2014

JOTTA MUISTAISIN JATKOSSAKIN

On tapahtunut hirveästi - elämäni, lukion, viimeisen vuoden ja viimeisen kuukaudenkin aikana. En halua unohtaa kaikkea.

Lukioaika ei ollut minulle erityisen helppo tai mieluisa. Se koetteli niin, että välillä tuntui, että hajoan täysin. Tämä viimeisin vuosi on osin ollut samanlainen, mutta osin jotakin aivan muuta. Olen voimaantunut sellaisella tavalla, jota en aikaisemmin ole kokenut. Tavalla, jota en voinut kuvitellakaan. Äiti kommentoi keväällä, että nyt hän yhtäkkiä näkee minun aikuistuneen niin, että hän tietää minun pärjäävän maailmassa. En ehkä lainannut tätä aivan sanasta sanaan, mutta idea oli kuitenkin sama. Tuntuu, että vaikka tietysti olen sama ihminen, olen myös joku aivan muu. En koko elämäni aikana olisi varmastikaan uskonut, jos joku olisi kertonut siitä, millainen ihminen minusta tulee. Ehkä kukaan ei kertonut, koska kukaan muukaan tuskin olisi sitä osannut ennustaa. Ratkeilen vieläkin jatkuvasti saumoista ja testaan oman mukavuusalueeni rajoja, mutta tuntuu siltä kuin olisin luonut nahkani.

    2013

    2014

Kirjoitusten jälkeen luin kovasti pääsykokeisiin. En ollut kovin intohimoinen sen suhteen, vaikka minulle on jo puolentoista vuoden ajan ollut selvää, että tämä on se suunta, johon tahdon jatkaa. Kokeet olivat onneksi juuri ennen ylioppilasjuhlia, joten sain rauhassa viimeistellä juhlavalmisteluja ja ennen kaikkea juhlia. Mulla oli kauneimmat kutsukortit, mun unelmamekko, omat kiharat (halleluja!! oon vihdoin löytäny kampaajan, joka ymmärtää mua, mun hiuksia ja mun tukkatarpeita, oon tyytyväinen vielä reilua kuukautta myöhemmin), täydellinen kattaus ja tunnelmaltaan lämpimät ja ihanat juhlat, joissa oli ihan hirveesti mun elämän tärkeitä ihmisiä. Niitä kuvia ehkä joskus johonkin mediaan.



















Juhlien jälkeen palauduin muutaman päivän, annoin yhen ihan puskista tulleen ajatuksen muhia, pistin sen aluilleen ja kolmessa päivässä mun suunnitelmat ens syksylle meni ihan uusiksi. Nyt oon viimeiset kaks viikkoa järjestelly tulevaisuusasioita, tajuamatta kunnolla, että tää on totista totta. 

Pahimman hälinän keskellä mun kuvat otettiin. Joskus kaks ja puol vuotta sitten laitoin viestiä yhelle kuvaajalle (ei "yhelle" siinä mielessä, et kelle tahansa, vaan siis sellaselle yhelle, joka oli ja on edelleen yks mun mielestä hienoimmista nousevista suomalaisista taiteilijoista), että se ottaa mun ylioppilaskuvat keväällä 2014, ja niinhän se sit ottikin. Mä yritin vähän rajottaa täällä jaettavien määrää. Yks kivoimmista on matkalla kiitoksiksi, joten sekään ei vielä ole jaettavaksi kelpoinen.




Kuvat otti Julleri aka Julius Töyrylä 

Nyt elämä näyttää jatkuvan vähän selkeämmin sävelin, vaikka mun fiilikset on ollu ailahtelevia. Tässä näyttää vihdoin olevan aikaa oikeasti tehdä kivoja lomajuttuja. Saan tulevan viikon aikana vihdoin mun uuden treeniohjelman käteen, minkä seurauksena saan taas ehkä vähän rakennetta, järkeä ja lisää tuloksia taas tonne tangon ja painojen äärelle. Voi, miten rutiini tekeekään mulle hyvää.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

AIKANA, JONA PUUTARHASSAMME LAULAA SATAKIELI

Minua löytää enemmän toistaiseksi täältä, sillä on tuntunut vaikealta istua koneen ääreen ja kertoa jotakin oikeaa. Nyt on ajankohtaisempaa jakaa nopeita kertomuksia, ajatuksia ja kuvia. 

Minulla on myös ruokablogi, jonka löydät tästä. Sinne saattaa aina välillä, joskin vähän vaihtelevaan tahtiin ilmestyä ohjeita. Sen suhteen on myös tyyli hieman hakusessa. Ehkä tää tästä!