lauantai 27. syyskuuta 2014

KOTIMATKASTANI JA VÄHÄN MUUSTAKIN

On jo ihan liian myöhä, mutta tänään mun fiilistelyt ei ota loppuakseen, eikä sänky houkuta vieläkään. Sanoin jo kahdesti tänään ja toistan tännekin muistaakseni asian aivan: tunnen olevani siellä, missä minun pitääkin. Välillä suruttaa olla kaukana, välillä tuskastuttaa opetella olemaan ihan vain minä tässä omine rahoineni ja muutaman matkalaukullisen verran kamaa liian pienessä tilassa liian suuren kulttuurieron kanssa, mutta kapeat kadut, mukulakivet ja katuja reunustavat kukkamummeleiden kukka-, marja- ja omppumyyntijakkarat vetävät minua puoleensa. Huomiseksi olisi ollut kutsu sekä virolaiseen saunailtaan että bibiksiin. Kolmannetkin illanistujaiset ovat mahdollisuus. Bibiksiin ostin kaksi juustoa. Söin toisesta yli puolet viimeisen iltapalan jälkiruoaksi. 
Mua nauratti huonetoverin instagramhupi niin, että hetken huone tuntui ihan liian hiljaiselta ja tyhjältä. Mut muuten on ollu nautinnollista olla täällä itekseen. 
Eniten elämästäni puuttuu se turvallinen tunne, jonka saa makaamalla omassa sängyssä illalla ja kuunnellessaan alakerrasta kantautuvaa vanhempien naurua, viereisestä huoneesta kuuluvaa nukkuvan veljen tuhinaa ja herätessään veljien meluun, keittiön kolinaan ja vilskeeseen. Ja tiskikone sekä uuni sekä oma huone. Juuri nyt tiskikoneen täyttö houkuttaa enemmän kuin koskaan. Äitille kerroin, että myös ikävää aiheuttaa rakastavan kosketuksen puute. Meillä kotona rapsutetaan hipsutetaan taputetaan kainaloidutaan halitaan ja pussataan eikä keneltä tahansa voi saada kotihalin arvoista halia. Täytyy tyytyä siihen, mitä annetaan, mutta onneksi äiti on pian täällä.
Eilen uiskentelin taideopiskelijoita varten olevalla tarjouslipulla spassa ja saunoin ja poreilin ja se oli mukavaa. Viimeiset kaksi iltaa olen viettänyt olohuonekahvilassa, tarkoituksenani kirjoittaa tiivistelmiä oikeudenkäyntiselosteista, mutta käytännössä puolet siellä vietetystä ajasta on mennyt jutellessa. Join myös elämäni ensimmäisen aivan mielettömän kahvin (jos siis sellainen puoliksi kermainen jäinen ja huurteinen kahvijuoma jätetään laskuista pois). 
Tätä tapahtumaa edeltävän kahvin join puolitoista viikkoa sitten, voi miten aika kiiruhtaakaan, laivassa kohti Helsinkiä. Törmäsin menomatkalla erääseen puolituttuun, joka sitten sen tarjosi. Oikein hyvä niin, sillä laiva oli täynnä humalaisia ukkoja, eikä matka olisi yksin heitä väistelessä sujunut puoliksikaan niin nopeasti kuin baarijakkaroilla keikkuessa mielenkiintoisien aiheiden ääressä. Yöksi pääsin Veeran muhkeaan ja kuohkeaan sänkyyn. Söimme aamupalaksi äitin opein keitettyä kaurapuuroa, merisuolattua, kanelista, hunajan ja viikunoiden kanssa.
Kotona olemisen lisäksi kävin Helsingissä päiväreissulla. Kiirun kanssa puhuimme aika paljon ruoasta ja kivasti. Jeren kanssa Tallinnasta. On se vaan niin hyvä, jos ei Jereä olisi, näyttäis mun tukka aina painajaismaisen litteältä ja muodottomalta. Nyt hyvältä. Joulukuuksi on jo muikeat puheet.
Kotona söin niin, että napa paukkui, maistoin oman puutarhan enismmäisiä luumuja ja lusikoin lämmintä omppusosetta. Käytin uunia hereilläoloaijastani varmaan puolet. Kävin Hugon kanssa tyrnipensaassa. Ezran kanssa pyöräytimme parhaimpia raakasuklaapalleroita. Äiti leipoi parhaita muffinsejaan. Huomasin, että muistikuvat perhe-elämästä tuppaavat vääristymään. Nyt sekä ikävöin kotielämää että en. 







Epäolennaista se kai on, mutta siltikään ei malta olla ärsyttämättä se, miten paljon minua väsyttää ja kuinka huomenna pitää vielä tutkia Israelin nostamaa syytettä Eichmannia vastaan. Menen nukkumaan. Harjaan iltaisin ja aamuisin hampaat inkiväärihammastahnalla enkä muista mikä vihreä on viroksi, mutta jääkaapissa on kuitenkin aamuksi puolikas sen värinen meloni. 
Oatly ei liity lakiin. Mutta se on hyvää ja helppo piristys usean tunnin luennolle. Muistakaa tämä kaupassa. Hyvää viikonloppua täältä päin maailmaa, kello kolmelta aamusta 

2 kommenttia:

  1. oi! ihana ihana ihana tämä. puhuttiin kyllä tosi paljon ruoasta

    VastaaPoista