perjantai 7. marraskuuta 2014

MILLOIN

Milloin minusta tuli tuo kaupunki-ikkunoiden heijastuksissa ohi vilahtava nainen, liehuvaa takinhelmaa, pehmeitä ja pyöreitä piirteitä ja hapsottavia hiuskiehkuroita?
Milloin kasvoni kulminoituivat aikusempiin mittoihin, aloin viihtymään itsessäni ja rupesin viilettämään tällaista tahtia päivistä toisiin?

Tänään ostin luomumunia, taateleita ja enemmän elokuvalippuja kuin kuluneen vuoden aikana yhteensä. Söin intialaisen ruoan himoon peruna- ja kuminansiemenpaneerdaalia syksyllä tehdyn raparperi-minttuchutneyn kanssa, enkä osaa päättää syödäkkö aamupalaksi cheddaria vai emmentaalia. Valvon liian myöhään ja ihmettelen maailman salaperäisyyksiä ja oman kasvuni mysteeriä. Aikuisuus on edelleenkin niin jännittävää, itsenäisyys kutkuttavaa ja kumpikin samanaikaisesti suurenmoinen soppa. Olisipa joku käskemässä nukkumaan.

Parasta kuitenkin on juuri se, että saan ostaa jääkaappiin kolmea juustoa kerralla ja syödä ne kaikki itse. Jos haluan syödä pastaa kolmesti päivässä voin niin tehdä ja silloin, kun huvittaa juoda aamupalaksi suklaakauramaitoa saan tehdä niinkin. Voin myös kasvaa itsenäisemmäksi ja tulla enemmän itsekseni, päättää isosti ja pysähtyä näkemään, kuinka pitkälle olen päässyt.

Ei kai kukaan koskaan täysin ole nähnyt sitä, mitä tulee olemaan vuosien kuluttua, missä, milloin ja kenen kanssa. Olen päivittäin hämmästynyt, kuin toinen ihminen ja silti muuttumaton, sama, kuin vuosi, kaksi tai kolme sellaista sitten.

Kolme vuotta sitten en tiennyt edes joutuvani lähtemään Turusta - kuinka erilaista elämä olisikaan voinut olla. Kaksi vuotta sitten surin ikävää, välimatkaa rakkaimpiin ystäviin, söin lohduksi muussattua banaania ja join kamomillateetä. Silloin oli hyvä olla äidin huomassa, äiti täytti mun puolesta tiskikoneen ja antoi viimeisen suklaan, luin tämän blogistani. Vuosi sitten tunsin itseni aivan tyhjäksi ja elämä tuntui jatkuvalta rutiinilta tai sellaisien suorittamiselta. Ei kai siitäkään kauaa oikeasti ole, mutta tuntuu hullulta ajatella, että sieltä olen tullut tähän. Monesti pohdin, kuinka paljon tunnen kasvaneeni näin vuoden sisällä ja samassa joudun katsomaan koko elämääni ja huomaamaan, ettei ole ollut vaihetta, joka ei olisi kasvattanut. Eikö se olekin omalla tavallaan elämän määritelmä - kasvaminen?

4 kommenttia: