sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

OLLA

Olla nuori, elossa
ja sykkiä

On hauskaa, että babushkalla on soittoäänenä Sherlockin tunnari
että ratikan lattia pyörii jalkojen alla

Olla yksin, olla vahva ja varma
täyttyä

perjantai 27. maaliskuuta 2015

AIKA PALJON PUHETTA





Kasvoin tyyliini ensin varoen, hitaasti, hyväksyntää kysellen, matkien ja sitten ryminällä, turhautumisella ja nauraen. Olen yksi suuri sekamelska, mutta laitan huulipunaa ja sellaisia hassuja juttuja, joita kaapista löydän tai yhdellä eurolla kirpparilta ja päätän, etten saa antaa sille niin paljoa arvoa, että se määrittelisi minua. Vaatteet saavat ilahduttaa (ovat silloin parhaimmillaan), mutta niistä ei pidä liikaa välittää, ei niistä, eikä niistä muista, jotka välittävät liikaa 
Tästäkin asusta käytiin keskustelua, is that some new kind of style, to tuck your shirt in like you do, sanoin: I don't know, but it's cool, hän, että oh, okay, rock it then, ja minä - I do
What a funny hat ja siihen minä, it's cute
Mutta myös parhain kämppis, on niin hauskaa nähä sua muualla kuin kotona, ku näytät aina niin viimeistellyltä ja kotona vaan et, puhetta siitä, kuinka molemmat puolet on mua kuitenkin
Ja toisaalla että, you always look so fabulous
Siihen minä
vain
kiitos
sillä useimmiten tuntuu, etten
Ylpeyteni sanelee, että minun olisi sujahdettava ja kääriydyttävä siihen tähän tuohon voidakseni osoittaa
ihan juuri kuinka fabulous oikeasti olen, voidakseni ottaa vastaan tuollaista, selittelemättä
mutta
sille minä, että ole vaiti
nämä ovat vain vaatteita

Aika paljon puhetta yhdestä vaatetuksesta
Puin kengätkin

torstai 19. maaliskuuta 2015

NAUTISKELEMISESTA

Nautiskeleminen on olemassaolon parhaita puolia. Se on rentoutumista, ihastelua, rauhoittumista, vaalimista, hyväilyä ja aikailua. Se on äidin sanoin jalo taito. Se on vaikeaa, se vaatii harjoittelua. Uskon, että se on meihin sisäänrakennettua, mutta tehokkaasti sukupolvien vaihtumisen tahtiin yhteiskunnan tukahduttamaa. On nykyajan ihanne olla jatkuvasti tehokas, antaa kaikessa kaikkensa, yllettyä korkeammalle ja korkeammalle ja ennalta määriteltyyn, tietynnäköiseen ideaaliin. Yhteiskunnassa nautiskelun muita tappajia ovat sosiaalinen media, stressi ja kiire. Kauhea kehä, koska irtaantuakseen pitäisi pysähtyä ja pakottautua rentoutumaan. Eli nautiskelemaan. Mutta se on tehty vaikeaksi. Siitä meinaa joskus nousta huono omatunto, herätä riittämättömyys. Se karkoittaa ne, jotka ovat vasta nautiskelemisenopettelutaipaleensa alussa. 

Olen luontaisesti nautiskelija, mutta myös kiihkoilija. Kiihkoilu, pakonomainen tarve tehdä ja saavuttaa ja onnistua, antaa kaikkensa, ei sekään tee nautiskelusta helppoa. Kaikki pysähtyminen arjen askareista ei ole nautiskelua eikä rentouttavaa. Minä en saa mitään siitä, että makaan päivän sängyssä tietokoneella. Se ei lisää onnellisuuttani, lataa voimavarojani, saa minua hengittämään kiitollisuutta. Olen vakaasti sitä mieltä, että rentoutuakseen ja oikeasti nautiskellakseen on pystyttävä irtaantumaan sosiaalisesta mediasta hetken ajaksi.

Olen harjoitellut nautiskelua tämän vuoden aikana. Olen myös voinut aivan uskomattoman paljon paremmin kuin vuosiin. En tiedä kumpi johtuu kummasta, sillä ymmärrän senkin, että nautiskelu on helpompaa, kun voi hyvin. Minulla on tietty nautiskelurutiini, jota harjoitan, mutta lisään sekaan sekä spontaaneja että suunniteltuja nautiskeluja. Rutiiniin kuuluu herätä aamulla sen verran ajoissa, että ehdin pukea villasukat ja villapaidan, avata ikkunan, syödä aamupalaa rauhassa, kuunnella lintuja, seurata auringonnousua, lukea hetken ja kirjoitella sekä kiitollisuuslistaa että tajunnanvirtaa. 

Nautiskelu on kierre. Kun aloittaa jostain ja taitoaan kartuttaa, löytää iloa ja nautintoa pitkin päivää. Välillä nautiskelen siitä, että saan istua omissa ajatuksissani kokonaisen ratikkamatkan kouluun, toisinaan siitä, että kävelen aamuhälyssä ja seuraan ihmisvilinää. Joskus hyräilen, se tuntuu hyvältä. Minulle nautintoa on ihana ruoka ja sen kiireetön syöminen, podcastin kuuntelu kokatessa, postikortin piirtäminen ja postittaminen, äitin kanssa puhelimessa puhuminen, spontaani pysähtyminen kaupassa kotimatkalla, torireissua varten pyhitetty aamupäivä, huulten punaaminen, pilates olohuoneen lattialla, treenaaminen ikkunoista siivilöityvässä aamuauringossa. Minun nautintoani lisää sen kuvaaminen. Mutta netin on oltava pois päältä. 

Nautiskella voi yksin tai jonkun kanssa. Nautiskelu on hetkessä elämistä. Nautiskelu on elämästä kaiken irti ottamista. Nautiskelu näyttää kaikille erilaiselta. Nautiskelu johtaa onnellisuuden lisääntymiseen, voimaantumiseen, itsensä löytämiseen ja taitoon tarttua hetkeen. Nautiskelu on itsensä rakastamista.

Olen oppinut paljon itseni rakastamisesta ja kerron nyt vain tämän: se ei aina kumpua itsestään sisältäpäin, vaan sitä täytyy harjoittaa itseään kohtaan kaikilla rakkauden kielillä (silloinkin, kun oma pää ei kerro, että olet sen veroinen). Rakasta itseäsi sanoilla, anna itsellesi aikaa, rakasta fyysisesti, tee itsellesi pieniä palveluksia ja joskus suo itsellesi pieni lahja.  

Tänään minä nautiskelin (meinasin kirjoittaa että "vähän" mutta oikeasti nautiskelin hyvin paljon) ihanimman kahvilan pihalla. Tämä paikka muistuttaa minua Turun muinoin suljetusta Mansikkapaikasta, jossa kävin äitin kanssa aina viulutuntini jälkeen. Ne hetket ovat olleet merkittävimpiä ja arvokkaimpia. Siellä soi aina klassinen musiikki, kakut olivat huokeita ja mustaherukkamehu aina juuri sellaista kuin kuuluukin. Sohvat olivat kuohkeita, tyynyt muhkeita ja tunnelma hurmaava. 

Join kahvin (kahvi on minun nautiskelujuomani) ja söin chilisuklaakonvehdin. Nautiskelussa minulle laatu korvaa määrän. Katselin tirppoja, hymyilin auringolle ja iloitsin siitä, että huulilla oli kaunein puna (ja herkullista suklaata). Tässä paikassa rakastan vanhaa kaupunkia melkein eniten. Oli kiireetöntä. Huoletonta. Lähetin äitille viestin. Kävelin kiertotietä kotiin ja tunsin itseni kullanarvoiseksi.
  
 Elämisen ilo ei tyhjästä synny, joten joskus sille on annettava syy.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

RESEPTEJÄ ARKEEN

Ei mitään hupsuttelureseptejä ihanien hetkien loihtimiseen tai henkisiä makupaloja vaan ihan konkreettisia arkiruokia (aivan fyysisesti pureksittavaksi ja nieltäväksi). Taloudellista (hienosteluversio sanasta halpaa), yksinkertaista (lue: ei edes vaadi kunnollista resptiä, heitetään vaan raaka-aineita yhteen), nopeaa (mulla on aina kauhee nälkä) ja maistuvaa. 

Mä en koskaan tee täsmälleen samaa ruokaa kahdesti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mut nä on haudutettu herkulliseks mun lempparityyliin: kasviksia, mausteita ja muuta terveellistä. Jos haluaa hifistellä niinku mä aina haluan, voi liottaa, idättää ja sen sellasta, mutta nä ruoat maistuu makoisalta ilmankin. Hirssit ynnä muut voi vaihtaa riisiin, cous-cousiin, quinoaan, ihan mihin vaan. Syökää niinku haluutte, tiiättehän? Ei oo olemassa sääntöjä.

Tässä pari mun arkea hyvin kuvastavaa ateriaa. Tästä puuttuu mun maailman lempparein arkiruoka kikherneet kookosmaidossa, mut se tulee myöhemmin (sitä tulee aina niin kiire syödä, etten oo ehtiny kuvata sopivaa kuvaa).

 Munacurry (kolmelle tai kahelle nälkäselle eli mulle)

keitä 4-6 luomumunaa (mä tykkään noin kuudesta minuutista, mut tee omaan makuus)

oliiviöljyä
2 sipulia, pilkottu kuutioiksi
2 kynttä valkosipulia, hienonnettuna
pienehkö punainen tai vihreä chili / kuivattua chiliä / jätä pois jos et tykkää tulisesta
1 tl kutakin: kurkumaa, inkivääriä, juustokuminaa, paprikaa, hyvää garam masalaa (valinnainen, vois kai korvata myös ihan tavallisella currylla?)
1 ja 1/2 tl korianteria
1/2 tl merisuolaa
tölkki (luomu)tomaattimurskaa
lehtikaalta/pinaattia/mangoldia suikaloituna
ne yllämainitut munat, lohkottuna

tarjoiluun: täysjyviä keitettynä (ja ituja, luonnonjogurttia, avokaadoa...)

1. Paista oliiviöljyssä sipulit, valkosipulit ja chili kunnes ovat läpikuultavia
2. Iske joukkoon mausteet ja paista muutama minuutti
3. Kaada sekaan tomaattimurskat ja hölskytä rippeet vedellä (kaada sekin joukkoon)
4. Anna hautua kannen alla 20 minuuttia (tai ainaki kymmenen)
5. Lisää lehtivihreät ja lohkotut kananmunat ja hauduttele vielä hetki

 Mustapapuchilli (kolmelle/neljälle)

öljyä
1-2 sipulia, pilkottuna
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
3-4 porkkanaa, kuutioina
paprika
paljon juustokuminaa, korianteria ja chiliä
merisuolaa
tölkillinen (luomu)tomaattimurskaa
3-4 dl kanalientä (parasta itekeitetty, mut tän vois korvata vaikka hyvälaatusella liemikuutiolla tai vaan vedellä + suolalla ja kurkumalla)
sitruunamehua

tarjoiluun: tuoretta korianteria, kermaviiliä, täysjyviä/maissilastuja, avokaadoa

1. Paista sipulit ja valkosipulit läpikuultaviksi (kattilassa)
2. Lisää joukkoon porkkanat ja paprika sekä mausteet (aloita vaikka reilulla teelusikalla juustokuminaa ja korianteria, ripauksella chiliä ja muutamalla hyppysellisellä suolaa), tomaattimurska ja liemi
3. Keittele porkkanat kypsiksi, maista ja lisää mausteita sekä sitruunamehua maun mukaan

 Misokeitto (yhdelle)

1 pieni kynsi valkosipulia, hienonnettuna
(tuoretta inkivääriä hienoksi raastettuna)
(puolikas chili)
1 porkkana, pilkottuna
1/3 kesäkurpitsaa, puolikkaina viipaleina
1/2 tai 1 pak choi (voit korvata tavallisella tai kiinankaalilla), suikaleina
riisinuudeleita (suosin leveitä, mutta lasinuudelit, munanuudelit tms käy myös)
vettä
vajaa 1 rkl misotahnaa

tarjoiluun: kimchiä, soijakastiketta, paahdettuja seesaminsiemeniä, suolattuja maapähkinöitä tai avokaadoa

1. Paista öljyssä kaikki kasvikset ja mausteet
2. Lisää paistinpannulle riisinuudelit ja kiehuvaa vettä / lisää kylmää vettä ja kiehauta
3. Sekoittele, kunnes riisinuudelit ovat pehmenneet. Lisää vettä tarvittaessa
4. Kaada kulhoon ja lisää lusikallinen misotahnaa, sekoittele
5. Lisää tilpehöörejä nälän, energian tai maun mukaan

Tulinen tofu ja herkkusienet kookoskermassa (kahdelle/kolmelle)

1 paketti maustamatonta kiinteää tofua, suupalan kokoisina kuutioina
1 paketti herkkusieniä, puolitettuna
mustapippuria
kuivattuja chilihiutaleita
1 tölkki kookosmaitoa 
merisuolaa

tarjoiluun: riisinuudeleita

1. Lämpimälle pannulle iske tofut ja sienet (ei öljyä, sillä tahdot paahtaa kummatkin) TAI tee tätä, lisää sienet ja hyppää suoraan vaiheeseen 4
2. Kääntele välillä ja malta, kunnes tofut alkavat olla rapeita
3. Ripottele joukkoon runsaasti mustapippuria (1-2 tl, ehkä enemmän) ja chilihiutaleita (1/2 tl)
4. Kaada joukkoon kookosmaito, merisuolaa ja hauduta hetki (sen ajan, jonka käytät riisinuudelien keittämiseen), jonka jälkeen tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa/pippuria/chiliä
5. Annostele riisinuudelien päälle ja tuhoa hetkessä (koita nautiskella tietysti)

Mausteinen hernekeitto (6 annosta)

edellisenä iltana/aamulla laita likoamaan 1 pussi keltaisia, halkaistuja herneitä (liota 8 tuntia)

kookosöljyä/voita
1 sipuli, pilkottuna
3 hienonnettua kynttä valkosipulia
2 rkl raastettua inkivääriä
1 tl kurkumaa
2 tl juustokuminaa
2-3 tl hyvää currya
ripaus neilikkaa ja mustapippuria
1-1,5 l kanalientä (kuten ylläolevassa ohjeessa)
tilkka omenaviinietikkaa/Worchestershire-kastiketta
merisuolaa

tarjoiluun: kermaviiliä ja ituja/raejuustoa/paahdettuja perunakuutioita/avokaadoa

1. Paista sipulit, valkosipulit, inkivääri ja mausteet voissa
2. Lisää joukkoon liotetut ja huuhdellut herneet sekä liemi
3. Keittele rauhassa, kunnes herneet ovat todella pehmeitä ja suussasulavia (lisää keittämisen aikana nestettä tarpeen mukaan)
4. Mausta vielä suolalla ja omppuviinietikalla tai Worchestershire-kastikkeella

Mitkä on teiän lempiruokia arkisin?

PS. Kerrottehan jos teette näitä ja linkatkaa mulle kuvia tai kokemuksia täällä, instagramissa tai miten vaan! Hyvää ruokahalua!

perjantai 13. maaliskuuta 2015

TÄNÄÄNKIN PAISTOI AURINKO

maaliskuun puoliväli 2012

Jos voisin, antaisin sydämelleni siivet. Vaikka en tohtisi sen pois lentävänkään, onhan sydämeni kotini ja kotini sydämeni. Mieluiten pysyisin. Paikallani en kuitenkaan. Maailma odottaa minua, missä, sitä en tiedä.
Jos sydämeni saisi siivet, lähtisikö se lentoon?
Irti en uskalla päästää. En tiedä osaisinko jos uskaltaisin. Rohkeutta se ainakin vaatisi.
Ihmeelliseen maailmaan oon hukkunut. Pääni sisään. On täällä kaunistakin. Jos vain saisin kartan.

Joskus musta tuntuu että jokaisella silmän räpäyksellä on elämää isompi merkitys. Tallennan kuvia elämästä ja maailmasta, mielikuvia. Ehkä jonain päivänä saan ne paperille. Sydämentykytykset tuntuu kummalta. Yhtenä yönä kuuntelin niitä. Välissä aina ihmettelin, mihin mun sydän katosi. Sitten aina sen löysin. Näin unta sateenvarjosta, jolla voi sydäntä suojella. Sellaisen uskon tarvitsevani vielä joskus.
Lumet sulaa. En koskaan saa nukkua auringonpaisteeseen asti. Mun pää on täynnä musiikkia. Jospa olisin soitin. En vielä osaa maalata nuotteja. Haluaisin huuliharpun. Voiko siihen purkaa pelkoja?

maaliskuun puoliväli 2013

Ois niin paljon asiaa. Haluaisin kertoa, kuinka mun viikon paras hetki on ku meiän olkkarista perjantai-iltasin kuuluu huutonaurua, siitä, kuinka mun hiukset on kasvanu ja kuinka oon kattonu TED-talkseja ja muita videoita youtubesta. Ja haluaisin kertoa siitä miten oon miettiny paljon mun tulevaisuutta. Siitäkin mä haluaisin kertoa, kuinka ihanat joulu- ja hiihtolomat mulla oli. Siitä, kuinka väsyny oon niitten jäljiltä. Kuin raskasta on palata tänne. Haluaisin kertoa jokasesta mun ystävästä. Haluaisin kertoa kirjoista ja musiikista ja sanoista, joita kerään muistiin rakkailta, joilla saan valettua itteeni uskoo ja luottamusta siihen, et oon ihan hyvä. Että riitän ja että on ihmisiä, jotka tykkää musta tälläsena. Niinäki päivinä ku tuntuu, et en jaksa olla tääl enää hetkeekää. Haluaisin kertoa, kuinka hyvä olo urheilusta ja terveellisestä syömisestä tulee. Ja siitä, kuinka paljon rakastan herkkuja. Haluaisin kertoa sotkuista mun elämässä, kuten mun huoneesta, tai pienistä iloista, kuten rauhallisista aamupaloista ja aurinkoisista koulumatkoista.
Mutta mun suuta kuivaa eikä oikeita sanoja löydy.

Aamusin, kun herätys soi ennen seitsemää, on aurinko jo nousemassa. Iltapäivisin, kun neljän jälkeen kävelen kotiin, paistaa se edelleen. Nään taivaan, kun makaan sängyssä ja katon taivaalle, ja aamusin se on persikkainen, lämmin, ihana. Koulun jälkeen voin kellahtaa mun matolle lepäämään aurinkoruutuun.

Mua hymyilyttää kivat viestit kesken päivää, pisamat, hyvät hiuspäivät, uudet vaatteet, kiharat.
Ja mun huone on siisti ja sängyn vieressä mulla on kasa luettavia kirjoja ja sain korjattua mun lemppareimman kaulakorun. Mulla on uusia tavotteita ja toiveita ja ajan kanssa kasvanu kyllästyminen tähän paikkaan. Sen kanssa käsikädessä kulkeva tottumus mun arkeen ja elämään täällä, ikuinen päivien laskuri sydämessä. Päiviä viikonloppuihin, ystäviin.

maaliskuun puoliväli 2014

En oo koskaan oikein osannu sanoa, oonko enemmän introvertti vai ekstrovertti. Kai se on jotenkin aina ollut tilannekohtaista, olosuhteista riippuvaa ja osittain jopa vaihtelevaa. Lukuloman alussa olin helpottunut, että mulla oli niin paljon aikaa yksin. Nyt tuntuu, että se on hetkittäin aika syövyttävää, koska pitkien yksin vietettyjen päivien jälkeen oon niin pahantuulinen, etten osaa oikein olla muiden ihmisten kanssa. Että ehkä se ei ookkaan ihan ideaalia just nyt, täällä ja tällä tavalla, siis se yksinolo. 

Ajattelematta lipsautin tässä eräänä päivänä, että mä vaan elän ateriasta ateriaan. Tultiin siihen tulokseen, että enemmän sekin on hetkessä elämistä, kuin että eläis vaan perjantaista perjantaihin. Mä kuitenkin syön monta kertaa päivässä. Mut nyt kun oon tarkemmin miettiny, on mulla tollasia muitakin etappeja, joiden väliä tunnun elävän. Kirjotuksista kirjotuksiin, treenistä treeniin, nukkumaanmenoajasta seuraavaan.

Odotan niin monia asioita. Kevättä (mulle tullu ekat pisamat ja ekalla aurinkoisella aamulenkillä käyty), täydellisen ylppärimekon saapumista, ylioppilasjuhlia, kesälomaa, ens syksyä. Pitkällä tähtäimellä mulla on tosi toiveikas olo ja tulevaisuuden suhteen odottava mieli. 

Ensimmäistä kertaa mulla on sellanen kokonaisvaltainen itestä tykkääminen päällä. Vaikka en mä siitä tykkää, että oon ollu niin ailahtelevainen, surullinen ja turhautunut elämään ja kaikkiin ympärilläoleviin ihmisiin, niin ylipäätään mä kuitenkin tykkään olla mä. Se on hyvä tunne.

Pienet, ihanat hetket voi tehdä ihmeitä. Pitkä kävely auringossa, rauhallinen aamupala sängyssä, täydellisten muffinsien leipominen, mascarponekulhon nuoleminen puhtaaksi, kehonhuoltotunti heti aamusta, ylioppilaskokeen palauttaminen hyvillä mielin, ruokakauppareissut äidin kanssa, saunat yksin keskellä viikkoa. Ehkä näihin pieniin hetkiin lukeutuu myös yllätyspostin saaminen, viestin saaminen sellaiselta ystävältä, jonka kanssa ei oo ollu pitkään aikaan tekemisissä ja sen johdosta liian pitkään valvominen hyvien keskusteluiden merkeissä, papparaisen kehu bussissa ("siä oot nätti tyttö!") ja salilla vieraan onnittelut tuloksien näkymisen johdosta.

maaliskuun puoliväli 2015

Enää ei tee mieli puhallella pelkoja huuliharppuihin, en varmaankaan mene niistä nurin ja ne mahtuvat kyllä sisuksiini. Sydämeni on saanut siivet ja tiedän, mihin maailma minua kutsuu. Kyllä, sydämeni lähti lentoon. Yllättäen se ei pääse minusta, vaan vetää minua jatkuvasti ylemmäs, korkeammalle, kauemmas, eteenpäin. Enkä ole enää hukkunut itseeni, en oman pääni sisään, vaikka sielläkin mielelläni vierailen vielä joskus. On niin paljon muuta elämää, johon hukuttautua, mutta päänikin vetää puoleensa enemmän kuin muinoin. Se ei enää ole täynnä musiikkia. Sen sijaan sieltä löytyy tarkkailua, kauneudelle herkkiä hoksottimia, seesteisyyttä ja kaikkea hyvin, hyvin monimutkaista.

Saan nukkua auringonpaisteeseen asti, mutta kuka siihen saakka tahtoisi nukkua? Kauneinta on herätä auringonnousuun ja olla paisteeseen mennessä ulkona.

Tänään suuta ei kuivaa, vaan rauhan täyttämistä aamupalahetkistä ja elämän sotkuista, kuten mun huoneesta, löytyy sanoja sanottavaksi. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Kuten tämä, josta löytyy usko omaan hyvyyteen. Siihen ei vaadita muiden sanoja, joilla sitä valaa. Tästä paikasta löytyy myös sänky, josta voi rakastaa taivaan sävyjä, säteitä, hehkua. Tämä paikka on eri, mutta taivas on sama. Erilainen, muuttuva ja sama. Kuten elämänikin, iäti vaihtuva, kutkuttava ja tottelematon. Tähän elämään ei totuta.

Tiedän nyt, etten vuosi sitten tiennyt, mitä itsensä hyväksyminen ja rakastaminen oikeasti on. Ehkä en tiedä, mitä muuta se vielä voi olla, mutta juuri nyt tuntuu, etten paljoa siihenkään enää kaipaa. Voin hyvin. Tuntuu vaivattomalta olla hetkessä. Tuntuu hupaisalta, että niin kovasti odotin aivan toisenlaista elämää, että silti olen tässä nyt ja että näin on hyvä. Pienet, ihanat hetket tekevät ihmeitä, mutta niin tekevät suuretkin.

torstai 12. maaliskuuta 2015

OTTEITA ELÄMÄSTÄ

 aamut sarastavat ikkunoissani / lakanoissa / yritän joskus postittaa vähän jotain edes
 lämmin aurinko, läiskiä vastapäisessä rakennuksessa / niin makaan kuin petaan / iltakin on ihana
 ratikasta / kotiovelta katsottuna / miso miso miso
 rakastan aurinkon langettamia säväyksiä / kun olen onnellinen / kiivit ovat parhaimmillaan nyt, ja tuorepuuron, maapähkinävoin ja kefirin kanssa
 me kodissamme / aurinko laskee olohuoneemme ikkunassa / nautiskelen 
olin vain, hetken, sohvalla / tein kimchiä, koska rakastan sitä syvästi ja mieleni teki / aloitin Alfa-kurssin tässä lähellä
seuraavana iltapäivänä heijastuksia / uhkaavaa / lattialta katsottuna

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

TYKKÄÄN VOIDA HYVIN

Minusta ei enää ole hienoa liikkua aina äärirajoilla.
Ei tasapaino ole kaikille samaa. Minulle se on sopiva suhde kaikkea ja ei mitään ja juttuja, joiden parissa olen päättänyt olla keskellä niitä kahta. En aio antaa minkään mahdin maailmassa ahdistella minua antamaan kaikessa kaikkeani, koska kaikkeen ei riitä kaikkea ja lopuksi on kulkenut liian monta matkaa puoliksi, väärin tai ihan liian pitkälle.
Minä tykkään nukkua joka ikinen yö tarpeeksi. 
Kuvata ruokaani, herätä ennen herätystä ja jäädä sänkyyn ihailemaan auringonnousua. Katsella ohikulkijoita ratikkamatkoilla puhelimen sijaan, olla salilla keskittymättä kehenkään muuhun kuin itseeni.
Kaiken ei tarvitse olla tavoitteellista. Joissakin jutuissa haluan olla ihan aivan kaikkein parasta itseäni, liikkua siellä, missä jännittää, toisissa vain nautiskella siitä, mikä tulee ponnistelematta.
Minä en halua pelata ihmissuhdepelejä, haluan olla aito ja rehellinen ja läpinäkyvä.
Minä tykkään tykätä itsestäni. Minä en häpeä, että minun on hyvä olla näin, että luen aamulla Raamattua ja listaan kiitollisuuksia, että joskus olen aivan kiireetön ja että olen ylpeä itsestäni tällaisena. Tietoisesti rakastan tätä itseäni, en jotakin tulevaa tai mennyttä. 
Voin hyvin kun huolehdin itsestäni ja laitan välillä korkkarit ja huulipunaa ja joskus maiharit ja toppahanskat.
Syön, niinkuin haluan. Joku muu ei halua syödä tällä tavalla, voita ja merisuolaa, täysjyviä, juustoa, ituja, hapankaalia. Idätän ja nyt aion fermentoida, liotan ja leivon. Minä teenkin minulle elämää.
Saan ihmissuhteista enemmän, kun uskallan kertoa siitä, mikä on totta ja mitä toivon. 
Uskallan unelmoida, eikä sinun tai kenenkään muunkaan tarvitse tietää, miten niin ristiriitaiset unelmat, ne kaikkein suurimmat, tulevat mahtumaan yhteen, samaiseen elämään. En minäkään tiedä.
Ei ole väliä, mitä muut ovat mieltä valinnoistani. Samanaikaisesti tunnistan, ettei elämässä pärjää yksin. Eikä se ole heikkoutta. Vaikka olisi, ei haittaisi, koska ei aina ole pakko ollakaan vahva. Mutta kaikille ei tarvitse antaa sanavaltaa erilaisissa valinnoissa ja suunnitelmissa. Parempi toimia ja luottaa itseensä.
Valitan vieläkin välillä, hetkittäin stressaan ja joskus tuntuu, että hyvinvointi on vaikeampaa kuin huonovointi, mutta minä valitsen itselleni paremman (joka päivä valitsen). 
On vielä opittavaa, mutta mikä vapaus onkaan oppia tästä kohdasta käsin.