sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

REIKÄLEIPÄÄ

Rakastan ruista. Se on niin, niin rukiista? Ah! Ruis! 
Maanläheistä, tummaa, syvää, hapanta, säväyttävää, kitkerää, lempeää, kotoisaa. 
Jälkiuunissa muhineena? Kuminan kanssa? KYLLÄ KIITOS.
Mieluiten pyöreässä muodossa. Repimällä annosteltuna. Omassa keittiössä hapattuvaa ja uunituoreena tuoksuvaa. 
Olen sanonut ennenkin tämän, mutta mun sydän TANSSII, ymmärrättekö, juhlii, kun saan tehdä leipää. Syödä leipää. Oon myös palannut pastaan. Leipää ja pastaa melkein joka päivä tällä viikolla. Tuntuu ihan hyvältä. Ei ainakaan pahalta, kuten joskus olin itselleni vakuutellut. Ruis on kuitenkin minua tyydyttävin viljamuoto, niin monella tasolla. Siitä pidän edelleen kiinni, ehkä ikuisesti. Tätä leipää syödessä ainakin vannon niin. Vaikkei tarvis vannoa. Mieli saa muuttua! 
Katsokaa, miten kaunista. 
Parasta reilun voimäärän kanssa. Krista huomauttaa, että suolaisen voin. Oon samaa mieltä. Ruis, suola ja voi. Siinä kolme kulmakiveä.
Tässä riittää pureksittavaa, hammaslääkäri varmaan suosittelis tätä sullekin. En lupaa. Mut kuitenkin. Ei mitään pehmeetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti