tiistai 8. syyskuuta 2015

HALUAISINKIN






Näissä kuvissa on jotakin aitoa minua, oikeaa naurua, puhetta, kahden sekunnin vakavuutta, jotakin puhdasta. Olen päättänyt pitää niistä siksi. Pidän myös seinästä, kasvista, kynsistäni, mutta ennen kaikkea siitä, mikä näissä on todellisempaa.
Olen pyöritellyt mielessäni paljon sitä, miten se, että tietyt asiat minussa huomataan, on tärkeämpää kuin moni muu kauniisti sanottu. Että eri ihmisille se on eri piirre. Minulla on kolme sanottua, jotka vain on pidettävä mukana aina, joihin nojaudun, joihin haluan uskoa. Joku on minussa ne nähnyt, minäkin haluan. Ensimmäinen on, että olen kuin Raamatun Ester, joka, uskoit Raamattuun tai et, on mieletön naishahmo, että olen vahva, rohkea ja kaunis kuin Ester. Sitä haluankin olla, päivittäisissä valinnoissa, niin haluan, että elämäni nähdään myöhemmin, kun katsotaan taaksepäin.
Kaksi muuta lepattavat aitouden lähellä. Että olen maailman aidoin tyttö, sillä sen sain itselleni vaikeimpien muutamien vuosien jälkeen, kun olin tuntenut olevani hukassa, poissa, rikki ja näkymätön. Olinkin tullut nähdyksi, kaikessa puutteellisuudessani, nähdyksi sellaisena. Sellaisena, jollaisena halusin pysyä silloinkin, kun se tuntui taistolta, kun paineet ja itkut lymysivät sisälläni.
Viimeisin on se, jota makustelen useimmin. Sanoja, jotka hivelevät sieluani, ovat kuin salvaa sydämelleni, nektaria suonissani. Sellaiselta, joka on nähnyt minusta kaiken kauneimman ja rumimman, minut hyvässä ja pahassa - hän on ylpeä siitä, kuka olen. Hän, joka on nähnyt minut, hän ihailee sitä, miten etsin elämässäni aitoa. Aitoa. Kyyneleet silmissä.
Se on se, miten se on sanottu. Mutta se on se, mitä on sanottu. Jospa osaisimme valella rakoihimme tällaista, sanoa mitä ja miten, täyttää tyhjät tilat, epäilyksen ja vavisevan tilat näillä silmillä. Sen on oltava siellä, jos sen on muukin nähnyt.
Minä elän sitä mitä haluankin, mutten aina jaksa uskoa siihen. Joskus on vain vedottava toisen uskoon. Minkä huomaaminen sinussa on sinulle merkityksellisintä, mikä, etsi siihen vastaus ja elä sitä, hengitä siihen, voimistele sitä lihasta itsessäsi, suojele se ominaisuus, täytä sillä se, mikä on sinussa tyhjää ja vavisuttaa.
Näissä kuvissa olen pehmeää ja kovaa ja pastellia ja hampaita ja linjoja ja kaikkea sellaista, jota olen. Näistä sanoista tahdon löytää itseni, uudelleen, aina uudelleen.

8 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista tekstiä ja kauniita kuvia! <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hali, Leijatyttö! Toivottavasti sulla kaikki hyvin siellä!

      Poista
    2. Hali takas!

      Tääl on kaikki ihan jees, tai on ja ei, mut tääl on perheihmisiä joihin voi nojata. Joten selviydyn! :)

      Poista
    3. Hyvä, pidän sut rukouksissa! Tiiän et selviydyt!

      Poista
  3. AAAAhhh,
    rakas.
    Oot maailman upein kaikin tavoin.

    VastaaPoista