tiistai 8. syyskuuta 2015

KUIN KERTOISIN TÄTÄKÄÄN

Olen palannut Tallinnaan. Kesässä olin levoton, irrallani, yksinäinenkin. Kesässä oli muutakin. Tarve ja kiire rakastua itseeni, revetä vanhasta ja hengittää syvemmin (armoa, pyhää, pehmeää, syvää).
Tunnen kasvavani murrosiän spurtteja vasta nyt. Olen valmis ottamaan vastaan hyvää ja suurta ja voimaannuttavaa, tahdon tätä, tahdon uskoa siihen mikä minussa vavisuttaa, siihen mikä tuntuu oikealta, siihen. En minä pelkää tehdä toisin kuin muut - mutta pelkään tehdä kuten muut, kun muut harppovat rohkeina ja vahvoina kohti ennenkuulumatonta, kun muut pelkäävät ja tekevät silti, kun muut elävät täynnä ja täyttä, uskovat ja luottavat ja uskaltavat. Sitä minä jännitän, koska tämä pieni elämäni kasvaa suureksi, jos annan sen.
Haluan helliä jännitystäni, kääntää sen kauniiksi, antaa sen tuoda esiin parasta minussa. Haluan katkoa suhteitani siihen, mitä minulle myydään hyvänä oikeana kauniina vääränä rumana pahana ja uskoa siihen, mikä kuiskaa sisälläni totuutta. Se mikä minussa on rumaa on kaunista ja haluan sen. Minussa moni ruma on jätettäkin, jätettävää, kadotettavaa. Minussa on niin paljon, että tahdon velloa siinä ja puhdistaa sen ja valita tietäen, minkä on jäätävä, minkä lähdettävä.

Tallinnassa olen paikassani. En paikallani, vaan paikassani. En liioittele, kun sanon haluavani olla juuri tässä juuri nyt. 

2 kommenttia: