torstai 10. syyskuuta 2015

MOKAA ONNISTUAKSES

Jos johonkin oon heränny viimesen vuoden aikana niin siihen, että jos haluaa onnistua niin on pakko myös epäonnistua. Mä oon ollu maailman huonoin ottamaan vastaan kritiikkiä - siis osaan kyllä olla nätisti ja korjata virheeni, mutta vellon niissä hellimminkin ilmaistuissa korjauksissa ja huomautuksissa iät ja ajat, kunnes unohdan nimenomaiset sanat ja muistan vaan sen tilanteen, jossa mua on näpäytetty. 
Tässä onki ollu yliopiston tärkein tähänastinen oppitunti. Mä oon tiedonnälkänen ja opin keskustelemalla ja ensimmäistä kertaa oon ollu koulussa monet kerrat ihan pihalla. Tää ei tuukaan helposti ja mä haluan kysyä ja keskustella ja vastata, ihan vaan jotta puhetta ja kanssakäymistä syntyis. Monesti mun suusta tulee huti - ja kaikki kuulee, kuulee, kuinka proffa sanoo et ei. Provosoi. Vastaus menee viel entistä syvemmälle pusikkoon. 
Ja kuulkaa. Mä vannon, mokaan siellä enemmän ku kukaan muu. Mut myös onnistun olemaan ääneen oikeessa enemmän ku moni muu. En mä haluu et mut tunnetaan sellasena tyyppinä, joka aina tietää kaikesta kaiken. Mä haluun olla se, joka ei pelkää yrittää.

PS. Mä tiiän et oon vastannu monesti väärin tällä viikolla, mut tällä viikolla mä en ees muista et millä luennoilla ja missä nimenomasissa kysymyksissä meni pieleen. Tavoite: älä ees mieti jatkossa sitä et meniks mettään, huomenna voi aina osuu oikeeseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti