tiistai 27. lokakuuta 2015

KYLVÄMISEN JA KUOLEMAN KYSYMYS

Sain tänään koottua kasaan jonkun vartalossani pyörineen oivalluksen. En tiedä valuiko se kokoon kolmipäisessä koirassa pilatestunnilla, päälakeen niin, että sain sen kiinni, vai oliko kyse suklaalevystä, jonka kiireestä puhisten kävin matkalla pilatekseen ostamassa ja jonka söin pala palalta, aina valojen vaihtumista odotellessa. Kumpikin kai tekee ajatuksenvaihdunnalle hyvää.
Rakastan romaaneja. Olen lukenut niitä aina, joskus kävellessä bussipysäkiltä kotiin kirjastoreissun jälkeen, mutta viimeaikoina vähemmän. Kun on kiirettä, on kiirettä. Tässä kiireessä minulle on maistunut runomuotoinen proosa, sellainen, joka ymmärtää elämästä suurta kompaktissa muodossa. Sama hienous on kai vertauskuvissa. Ne peilaavat jotakin, jota ei aina muuten saa ilmaistua.

Olemme puutarhoja.

Elämäänsä on kylvättävä hyvää, jotta se tuottaisi mielekästä hedelmää. Se mitä kylvät kasvaa sinussa. Se mitä sinä kylvät vaikuttaa muihinkin puutarhoihin. Saastetta ei voi suojata puutarhasi yli pyyhkäiseviltä ilmavirroilta, joten jos myrkytät itseäsi, myrkytät myös ympäröiviä ihmisiä. Se, että kylvät puhdasta ja aitoa omalle viljelmällesi, kylvät sitä myös puutarhassasi vieraileviin.
On niin paljon, mitä ottaa huomioon viljeltäessä. Maaperäsi, ilmastosi, olosuhteesi, mieltymyksesi sen suhteen, millaista satoa haluat korjata. Eikä riitä, että löydät näihin vastauksen kerran, sillä jokainen näistä muuttujista tulee muuttumaan kausien kanssa. Joinakin vuosina saat enemmän sadetta, ulkopuolisilta ravinteita, aurinkoakin. Toisina sinun on kasteltava enemmän itse, tai kärsittävä kuivuudesta ja yhä uudestaan sinun on päätettävä mitä kulloinkin aiot kylvää.
Voi kylvää nopeaa hyvää, useasti korjattavaa satoa, arjen valintoja ja pieniä onnia. Suklaata matkalla pilatekseen. Hassujen sukkien pukeminen. Villisti tanssiminen keittiössä. Hevoskastanjoiden kerääminen taskuihin.
Ehkä kannattaa myös kylvää pieniä siemeniä jonkin suuremman toiveen eteen. Pieniä rahallisia säästöjä, kun tilanne sallii. Yhden kilon lisäykset salilla. Päiväristeily Helsinkiin tai kirje Turkuun, viesti facebookissa, pitkä sähköposti Tukholmaan, arvokkaimpien ihmissuhteiden vaalimiseksi.
Eikä pienien siemenien hedelmä voi aina olla varmaa, mutta kai niitä voi silti kylvää, varmuuden vuoksi. Harjoittaa itsehillintänsä lihasta suklaalevyn suhteen siinä toivossa, että itsehillinnästä on joskus mittaamattoman arvokasta iloa. Olla kärsivällinen pikkujutuissa, jotta voisi myöhemmin olla sitä suurissa odotuksissa. Opiskella, vaikkei tiedä tarkalleen mihin tähtää.
Joskus kylvämisen tuottama sato onkin odottamaton. Muistan nauraneeni ala-asteella katketakseni, mutta epätietoisesti tai vahingossa vain joskus lakkasin ja jossain vaiheessa elämääni huomasin, etten osannut enää nauraa, enemmänkin vain hymistä hymyillen. Muistikuva päivästä, jona päätin ruveta taas nauramaan, on selkeä. Se tuntui aluksi luonnottomalta. Kylvin kuitenkin naurun siemenen vain nauramisen kokemuksen vuoksi. Hedelmä on kuitenkin ollut eheytyminen. Sisälläni jokin paranee joka kerta, kun antaudun kutittelun tuomalle irtaantumiselle itsestäni ja itseni hillitsemisestä. Minua vahvistaa saada maata kippurassa ja voimattomana lattialla, niin, että hengittäminen on vaikeaa ja hervottomuus lähellä. Sellaisia nauruja ei naureta yksin ja siksi toinen yllättävä sato rakentaa ihmissuhteita ja on jaettavaa hedelmää elämälle.
Satoa tulee aina riittävästi itselleen ja ylijäämät väistämättä leviävät puutarhasi ympärille, muiden tonteille. Valitse siksi myös harkiten sitä näkökulmaa. Se, miten voit, koskettaa ihmisiä, jotka välittävät sinusta. Kun ostan suklaalevyn, tuen todennäköisesti orjakauppaa. Tämän lisäksi me kylvämme tahallamme toistemme elämään tiettyjä asioita, eivätkä nekään valinnat ole samantekeviä. Kaikkiin ihmissuhteisiin ei voi kylvää samaa hyvää, sillä yhden hyvä ei aina ole toisen makuun. Minä haluan päärynöitä ja salviaa, sinä ehkä mansikoita ja kauraa ja yksi ystäväni kokee olevansa rakastettu kun jaa'an ajatuksiani, toinen kun kokkaan hänelle.
Ei ole aina helppoa kylvää tuntematonta, on otettava riskejä, eivätkä ne aina johda toivottuun satoon. Minä olen vuosia kylvänyt vääriin ihmissuhteisiin ja oikeisiin väärällä tavalla ja vääriin vahingossa oikein ja jokaisen perunapenkin äärellä oppii perunoista uutta, mitä lajikkeita haluaa seuraavana kautena ja mitä ei.
On istutettava muutakin kuin iloa ja onnea, tehtäviä terveellisiä valintoja. Jos kylvää siksi, että muut käskevät ja dieetit kertovat ja muoti-ilmiöt painostavat, johtaa se usein mutkan kautta sellaiseen hedelmään, josta seuraa pidemmän päälle huonompi olo. Silti pidän hyvänä sitäkin, että liikun joskus ihan vain siksi, että tiedän sen hyväksi sydämelleni, keuhkoilleni, vanhuusvuosilleni, tai syön jätskin siitä huolimatta, että pääni huutaa eitä, koska palavasti haluan palauttaa mieleni tilaan, jossa suhtautuminen syömiseen ei ole liian harkittua. Joskus pellolle on annettava lepovuosi, ennen kuin siihen voi kylvää uudestaan. Toisinaan kasvimaataan voi levittää aikaisempia vuosia laajemmalle. Tätä on puutarhurin ja maanviljelijän elämä, näin minun vertauskuvassani ainakin.
Muiden sadoista voi myös oppia. Aloin kirjoittamaan tajunnanvirtaa äitini kokemuksien pohjalta ja se pitää ajatuksiani järjestyksessä tehokkaammin kuin mikään muu. Häneltä myös opin jatkuvasti siitä, millaisia sanoja kannattaa kylvää ihmissuhteisiin. Näistä siemenistä satoni on tullut runsaammaksi ja varmemmaksi.
Kun kylvän hyviin valintoihin suhteessa luontoon, kestävään kehitykseen, tulevaisuuteen, jota toivon niin itselleni, läheisilleni, kaikille maailman ihmisille ja planeetallemme, siitä saan välitöntä maukasta hedelmää. Toivon, että joku muukin, jos ei heti, niin joskus.
Nyt on muuten lehtikaalikausi ja persimonitkin tekevät tuloaan. Minä haluan niitä puutarhaani nyt.

maanantai 26. lokakuuta 2015

TIET TÄYTTYVÄT KAUNEUDEN UOMISTA

Kun täytät ne niillä
Katso kauneutta niihin
Silloin ne ovat sitä täynnä

Hakeudu kauneuden uomiin
Tutustu tunteittesi tuntemattomiin tiloihin
Tee niissä tilaa kutkutuksella
Ennen kaikkea: anna kutkutusten kutkuttaa

Minua kutkuttaa
Muiden naurut
Valaistut ikkunat illan pimeässä
Supatukset suuruudesta
Pitkän tähtäimen kauneus
Tulisen ja makean yhdistelmä kielellä
Ympärilleni ropisevat hevoskastanjat
Se, mitä sanoit sunnuntaiyönä
Sähkönsinisiin salihousuihin pujahtaminen
Runot, jotka ymmärtävät elämää
Alppiruusun syysnuppu ikkunalaudalla
Tiskaaminen podcastia kuunnellessa

Nuo sykähdyttävät
Sykähdy ja täytä kauneudella kaikki

KAUNEINTA ELÄMÄÄ









kuvia niin vimmatusti
en tahdo kuin katsella tätä elämääni
ja ihastella
niin vimmatusti

on ollut hyvä olla, kaiken tämän keskellä, totisesti hyvää

siirrän 2178 kuvaa koneelleni
vasta liilaksi maalatuissa kynsissäni
suuhun taateleita ja maapähkinävoita (myöskin vimmatusti)

ja ajattelen sitä, miten tässä totisesti näkee niin paljon hyvää

SEIKKAILLEN

päivä Paldiskissa










perjantai 16. lokakuuta 2015

MURUSIA







ai että on ihanaa
ja tekee hyvää elää elämää näin
syödä burritoa penkillä naama sotkussa (naurussakin)

valita ja käydä yksin elokuvissa, upota teatterin penkkeihin
napata syksyn ensimmäisenä huuruhönkäyksenä eväät luennoille
kohdella itseään lempeästi

käydä spontaanisti kupeilla ja muffineilla
noiden käsien kanssa musiikkia läpi
palata tämän ikkunan ääreen, ihmetellä sisäpihan kauneimpia kerättyjä

haluan tämän kaiken, kiittäen, ihmetystä ja ihailua olla tässä
kesken kaiken, keskellä kaikkea, keskeneräinen

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

EN OSAA SANOITTAA NÄITÄ

Mutta tuntuu joskus, ehkä se on näin, mut ei kuitenkaan ihan, että pyhyyden ja häpeän raja on jyrkkä
Ja kulkeminen painavaa, kun, toisaalta se on hyvää, mutta hyvää vain niin kauan kuin
osaat sen
hiippaillen

Muilla on aina vastaus kaikkeen
Sinulla ei mihinkään
Eikä mairitteleva mielistelevä suusi
osaa irvistää
kuin sille mikä on hyvää

Enkä haluaisi selitellä
Ja haluaisin kuitenkin

tiistai 6. lokakuuta 2015

LOPPUKESÄN VIOLETIT (OVAT KELTAISEEN VAIHTUNEET)

purple passage an elaborate or excessively ornate passage in a literary composition
purple patch a run of success or good luck
(ne olivat kai tätä)
ja keltainen - siinä on toivoa ja puhdistusta
(pian tulevat mangot ja persimonit)


NE OVAT, VAIN PIILOTETTUINA

Minulla on aivan liikaa hampaita
Teräviä
Piikitteleviä
Kurjia

Pureudun vääriin asioihin

Enkä malta itselleni mitään
Aion hymyillä
Mutta paljastankin vain
Muuten piilotetut hampaani