sunnuntai 22. marraskuuta 2015

PARAS MIELI





Mutta ihan muista syistä kuin siitä, että paras on ruoka. 
Näistäkin kyllä iloa.

perjantai 20. marraskuuta 2015

SIIVOAMISESTA

Imureilla ei ole mitään tekemistä elämän kanssa
Vasta kun olen
sysännyt kaiken mielestäni sanoiksi
papereille muistioihin ketjuiksi kätköiksi
Voin huokaista: puhdasta tuli

Haluan puhdasta, luomua, aitoa ja raakaa
niin kovaa että
Tuntuu kuin nielisi timantteja
Wurtziitti-boorinitridiä ruoansulatuksessa
Lonsadaleiittia korvien välissä




tiistai 17. marraskuuta 2015

KENEN ELÄMÄÄ, KENELLE ELÄMÄÄ

En olisi uskonut mutta / halusin tänään haravoida
Mietin mikä siinä mahtaa olla niin elämänmakuista
puhdasta, täyteläistä

Luulen että se on tämä: se on sinulle hyvästä, voimakasta liikettä, virtaviivaista ja soljuvaa
Muttet tee sitä itseäsi varten

Olen ajatellut paljon ajatuksia, joiden hienouden jälkeen törmään niihin
Löydän vikoja ja vastaväitteitä ja provosoi
Enkä enää usko

Yritän muistaa, ettei välttämättä ole edes mahdollista uskoa täysin
uskoakseen

Ei totuus ole aina täyttä
Ollakseen totta
Voi se olla silti totutta

Tämä on sitä totuutta

Jos elämässä olisi tasapainoa
Asioita, joita teke itseään varten
Mutta paljon myös niitä, jotka ovat muuta varten

Voima ja hyvyys löytyy, kun osaa erotella, mitä tekee mitäkin varten

Haravoida vain
En ole kuullut kenenkään haravoivan terveytensä vuoksi
Ulkonäkönsä vuoksi
Menestyksensä vuoksi
Huomio pois itsestä - sitä on haravoida

(se silti, tai ehkä juurikin siksi, tekee sinulle hyvää)

Tekee hyvää olla tekemättä itseään varten
Tekee hyvää myös tehdä itseään varten

Mutta 
Luulen, että länsimaiden kipukohta on 
luulla, että kaikki mitä meillä on, on meitä varten

Että jos luulisin vähemmän olevani etuoikeutukseni johdosta oikeutettu kaikkeen
En osaa sitä sanoa
Olisin muuta
Tekisin vähemmän itsestäni lähtöisin olevaa itseni vuoksi siksi, että kaikki tämä on jo minun

Harvoisinpa

Syödä luontoa varten
Ostaa tuottajia varten
Liikkua näkemistä varten

Puhua muiden puolesta
Käyttäytyä muiden hyväksi
Menestyä toisten vuoksi

Olisiko elämä tyydyttävämpää

Perimmäisimpänä: onko elämäni minun
onko se minua varten
miten elää
Näitä kysyn tänään

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

torstai 12. marraskuuta 2015

NÄITÄ


Tälläisiä tarttunut viimeisen viikon aikana puhelimen muistiin, oivallisia juttuja, lemppareita instagram-tilejä, hienoja sanoja, ajatuksia, joita elän. Mietin tuota viimeistä erityisesti, kun monesti vahingossa ajattelin, että minun pitäisi antaa kropalleni anteeksi, mutta oikeastaan parantumiseni kävi juuri anteeksipyynnön kautta.
Mun tunteet on ihan päin seiniä just nyt, niin rakastan tota taco-ajatusta ja samaistun tohon pään ja vessan vertaukseen, siltä tuntuu just. Että pää on yks vessa vaan. Siitä se sit menee. Kivaa et yks likinäkönen tykkää olla mun kanssa kun vihdoin sit on tarpeeks lähellä nähdäkseen.

Tälläisiäkin tarttunut puhelimeen, iloinen farkkulöytö (mun kirpparisydän läikkyy yli tälläisistä), vika nahkatakkipäivä, lempparihaalari taas käytössä enkä tiedä mikä tuo poseeraus on, mutta tuollaisia hassuja otan aina kotivessassa kun vihdoin näen sen peilissä hyvän itseni, hienoin hauikseni, joka on usein piilossa mutta oikeassa valossa juuri tätä (ja vahva ja toimiva ja kaiken kaikkiaan juuri sopivan hyvä minulle ja kasvatettavaksikin potentiaalia täynnä). Myös kynsiä. Olen pitänyt ne hienoina läpi syksyn, pisin pätkä elämässäni, ihanaa totisesti.
Tykkään ja en tykkää tälläisistä kuvista itestäni, mut näitä nyt on. Kai niitä saa ottaa vaikkei ois kantaansa päättäny?

Muita suosimiani juttuja viimeisen viikon ajalta, tästä elämästäni, jonka haluan itselleni osata valita päivittäin:

Hammaslääkärivierailu. Kuukausi sitten revittiin viisaudenhampaat ja suussa on tuntunut vapaammalta, nyt porattiin ja paikattiin ja huomenna toinen samanlainen setti. En pidä puudutuksesta, enkä paikatun hampaan tunnusta suussa, mutta maksan nuo hinnat hoidetuista hampaista. Iloa saan myös itse käynnistä, mielestäni siellä olo on kutkuttavaa ja hulvatonta, epämiellyttävyydessään erikoisen hassua ja arjesta täysin poikkeavaa. Olisi kantsinut käydä säännöllisesti jo aiempina vuosina.

Vaatteidenvaihtopippalot eli meillä kotoisammin andele mandelet, joissa vain ollaan ja vaikka lakataan kynsiä tai juodaan olutta ja sovitetaan ihan kaikkea. Tällä kertaa yllätyslöytönä vaaleat sammarit, joiden käytöstä en ole laisinkaan varma, mutta siinäpä jutun juju: voin pistää ne uudelleen kiertoon seuraavissa mandeleissa, jos en saakaan niistä iloa. Vaatehupsuttelut muutenkin just nyt - se, että vihdoin tuntuu, että pukeminen on helppoa ja antaa iloa, saa vain olla ja tykätä omista hassutuksistaan. 

Pauhaava meri. Puut nojaavat siitä pois päin, mutta minä nojaudun siihen ja se ympäröi minut - vetää puoleensa, hengittää sisääni, huokaisee samaan tahtiin kanssani. Ja jos kaikki muu juuri nyt tuntuu pyörryttävän raskaalta ja välillä huumaavan hankalalta ja yllättävän mahtavalta ja vaihtelevasti kaikelta siltä, niin mereen voi aina luottaa ja niin, sitä ei pääse karkuun, kun tuossa se aina lymyää.

Sellainen ihan mahtava ihminen, joka kävi täällä vain viedäkseen mut korealaiseen syömään ja tuodakseen parasta suklaata, kun juuri huokailin, ettei oo.

Sellainen ihana ihminen, joka tulee viikonlopuksi vain lojumaan vierelle.

Sellainen huippu ihminen, joka tuli kylään vain katsomaan telkkaria ja yhtä matkaa seuraavana aamuna yliopistolle.

Se, että pikkuveljen mielestä on "JEE!" että vaihdoin renkaan nenään ja että hän toivoo saavansa nähdä sen ja että se on jonkun mielestä aivan mahtavaa. Minustakin se on kivaa, se, että uskalsin nenäni usean vuoden pohdiskelun jälkeen lävistyttää ja että nyt en näytäkään enää ihan niin aikuiselta, varsinkaan kun olen päivittäin lettipäänä liikkeellä, ja että se on tuossa ihan tiellä.

Violetti huulipuna, joka on välillä tiellä, mut muuten tosi kivaa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

KITKAA

Ja seitinohutta pinnaa
Tappuraa

Ajatukset pysyvät ranskanlettien varassa kasassa noin puoli päivää

Halaan itseäni, että
muistan miltä läheisyys tuntuu
että
kaikki pehmeys ei katoaisi yhdessä ruumiinlämmön kanssa

Odotan parempia päiviä

Eilen luulin, että taas hienointa elämää
Tänään itkin ja nauroin samassa hetkessä ja sanottiin, että kulta,
siinä kestää kauemmin


tiistai 10. marraskuuta 2015

ALTTIUS ARMOON

Käyn anekauppaa rauhasta itseni kanssa
Haluaisin riittää

Voisin kirjoittaa kirjan siitä, miten tulla ja lähteä salilta tunnissa
Kaksikymmentäviisikin minuuttia riittää

Armo ja rakkaus ovat alkaneet näyttää samalta
En tiedä osaisinko kiittää

Tuli myöhemmin mieleen: viroksihan rakkaus on armastus (arm on armo)
ja
rakastan on täynnä upeaa särmää
mutta armastan pehmeää lempeyttä
(maistelkaa vaikka näitä sanoja)

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

ISÄSTÄNI

Hän on minulle "daddy" tai välillä "dad".
Eikä tarkoitus ole heti alkuun kääntää tätä itseeni, mutta hän näkee minussa sellaista, jota harva muu koskaan edes vilaukselta. Dad testaa rajojani monella tasolla, joskus tietäen missä ne kulkevat, toisinaan juuri siksi, ettei meistä kukaan vielä tiedä. Hän uskoo siihen, mitä minussa on, ja se usko itää tuolla varpaissani, siksi välillä uskallan isojakin. Jos minulla ei olisi juuri häntä, ei minussa olisi puoliakaan niistä ominaisuuksista ja kyvyistä, jotka minussa on nyt.
Dad on opettanut minulle ihmisyydestä ja siitä, miten voi tulla vahvemmaksi ja rohkeammaksi. Hän osaa pyytää ja antaa anteeksi. Hän uskaltaa myöntää kipeitä asioita. Hänen sydämessään on tilaa uudelle ja tuntemattomalle.
Ihailen sitä, miten dad on luja ja horjumaton, miten hän pistää muut edelleen. Hänet saa itkemään ainoastaan perheen piiristä kumpuava tuska, hänen kipunsa omiensa puolesta. Minäkin haluan osata rakastaa niin vahvasti minulle kuuluvia.
Ei kukaan muu ole kannustanut minua puolustamaan itseäni kuten dad. Hän on sopivasti lähellä ja etäällä, mutta aina ulottuvissa. Dad on rohkea ajattelija, oikeudenmukaisuuden ja heikkojen puolestapuhuja, oman tiensä kulkija.
Enkä joudu koskaan epäilemään, etteikö dadin rakkaus minua kohtaan kestäisi. Meitä sitoo monilta osin se, että olemme perhettä, mutta olen nähnyt, miten hieno esikuva ja uskollinen ystävä dad myös on. Tiedän, että tulen aina katsomaan häntä nimenomaan ylöspäin, mutta sitä aivan erityisellä tavalla juuri siitä syystä, millaisella kunnioituksella hän kohtelee minua. Dad on se, joka olisi puolellani viimeiseen asti.

ARMAHDUSTA

Mä oon mokannu niin monta kertaa tällä viikolla.

Se, mistä kiitän on se, että muilla riittää kärsivällisyyttä, rakkautta ja anteeksantoa.

Tällä viikolla kiitän myös seuraavista:

pitkät puhelut äitin kanssa
äitin viisaudet
äitin kuuntelutaidot
äitin huolenpito
äitin hienovarainen tapa ohjata
äiti erityisesti

innostavat luennot
ystävyys
naurut sängyllä
plantaani ja jamssi
tarjousloota torilla
lehtikaalet pihalla
"Saat anteeks"
aaltojen voimallinen ääni
myöhäinen kyyti kotiin
sänky

Yritän myös kiittää näistä:

sade
hiljaiset hetket puhelimessa
eristäytyminen
maitotölkki jääkaapissa

lauantai 7. marraskuuta 2015

IRROITTAUTUMISESTA TOISEN ÄÄRELLE


"The art of conversation is being replaced,dangerously, I think, by personal broadcasting. I don't know how much listening there is in this conversation -- We're becoming desensitized. Our media have to scream at us -- in order to get our attention. And that means it's harder for us to pay attention to the quiet, the subtle, the understated." 

"You can use this in listening, in communication. If you're in any one of those roles, and I think that probably is everybody -- the acronym is RASA, which is the Sanskrit word for juice or essence. And RASA stands for Receive, which means pay attention to the person. Appreciate, making little noises like "hmm," "oh," "okay". Summarize - the word "so" is very important in communication. Ask, ask questions afterward." 

Niin et tässä tänään pohdiskelen tätä - onko eri asia tulla kuulluksi ja tulla kuunnelluksi? Suomeksi se ero on kovin kömpelö. Mutta englanniksi: to hear on tosi eri kuin to listen. "Let's define listening as making meaning from sound. It's a mental process, and it's a process of extraction." Vähän kuten me nähään aivoilla eikä silmillä (to look/to see), eikö ookin?


 

torstai 5. marraskuuta 2015

ON VAIKEAA OLLA KILTTI KUN

haluaisi vain puhua rumasti
oma äkäisyys tulee vähätellyksi tai ohitetuksi
kaikilla riittää neuvoja siitä miten olla sitä
itkettää vaan
toisilla on niin paljon asioita, jotka sitä vastauksiinsa kaipaisivat

ja kun
minäkin haluaisin saada hetken olla huomion keskipisteenä


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

PARHAIN ARKENI

pinkkiä ja oranssia vieretysten
valoja vetten pinnoilla
ja vettä valonlähteiden pinnoilla
 kasvitieteellisen puutarhan tuoksu, tuntu iholla, heijastukset silmissä
lounas Sandrossa, aivan mahdottomasti hyvää ja kaunista, tulemme uudestaan
peilikuvia ja vihdoin sellainen täällä, että tässä on ihan hyvä, eikä ainoastaan kaunista
mieliteon mukaan
nuo näyttävät samalta ylläolevan kuvan puolukoiden kanssa
lempparikoivet lempparikoltussa
luumuja suussa, huulissa
miniloman aamiainen sängyssä
arkiestetiikkaa ja juhlapiirakkaa
sekamelskainen elämä ja kintut ja muut levällään
molemmat hyviä, ei ihan lemppareita, mutta alas menee ilolla
aina tuo käsi haluaa naaman kaveriksi kuviin (miksei, kun kynsillä ja huulilla noin hyvä vastavuoroisuus)
Ahon Riitta tai Ahorita tai mikä lie, ei saanut suositusta, mutta oli ihan hyvä arjen hetki silti

RAKKAUTTA ON

ilman toista yksinäisyys

rehellisesti raakaa

armolla aitoa


tiistai 3. marraskuuta 2015

PELOTTOMUUDESTA

Tunsin itseni pelottomaksi, kun ostin jauhelihaa. Kun söin useamman suklaalevyllisen samalla istumalla. Kun luovuin vaa'asta.

Tunsin pelkuruutta kun kerroin vavisuttavia sanoja rakkaalle, kun tein itseni haavoittuvaiseksi, kun valitsin muiden odotusten vastaisesti.

Eikä pelottomuuttani seurannut pelkuruuden käsitys, vaikka mielestäni tuollainen säälittävä pelottomuus kumpuaa pelkuruudesta. Eikä pelkuruuttani seurannut pelottomuuden olo, vaikka mielestäni tuollaiset antaisivat aihetta siihen. Että uskaltaa tehdä silloinkin, kun voi sattua.

Enkä pidä tästä todellisuudesta - sysi sieluni on vinksahtanut muinoin, haparoiden haluan palauttaa sen paikoilleen, tuntea pelottomuutta, kun annan itsestäni ja kohtaan vaaroja. Tuntea pelkuruutta kun kömpelö suhteeni yhteiskunnan petollisuuteen haluaa ottaa vallan, myöntää miten pieni olen sen edessä. Tuntea pelkuruutta kun olen oikeasti alistettu, pelätä sitä miten mieltäni vääristetään, miten helppoa on antaa sen sanella minut.

Enkä väitä, etten olisi ylpeä silloin, kun teen vasten ihanteita, kun teen hyvää itselleni, annan armoa kropalleni. Mutta mielestäni pelottomuuteni on hukattu kun se menee tuohon, tuhlattua potentiaalia, menetettyä voimaa. Haluaisin olla peloton suurempien asioiden kanssa kasvotusten, pelätä vasta, kun on vaaroja. Keskittyä muuhun, olla olematta näin haastettu ruokapöydässä, ja olla levossa siinä, missä voin hyvin, ajatella ihan muuta.

Enkä kai edelleenkään halua mättää edes luomua jauhelihaa tai suklaata, mutta voi, jospa se ei ainakaan saisi minussa aivan vääristä lähtökohdista heräävää vahvojen tunteiden reaktiota aikaan. Että voispa vaan nauttia siitä, mikä on hyvää itelleen, maailmalleen, elämälleen, ja olla todella peloton niin hyvälle pohjalle tuetulla elämällään.

RAKKAUS

Tulla nähdyksi ja kuulluksi

Silti

SYDÄMENI

hevoskastanja
tahmeudesta
kukkii

piikikkään kuoren sisällä
kiiltävää
kuoreensa muotoutunut tumma ja sileä

halkaise - pehmeyttä

joskus tuntuu siltä, että
kun sitä pitää liian kauan kuorestaan irrallaan
se kutistuu, ja rutistuu 
menettää sen
mikä alunperin puoleensa vetää

enkä itsekään noukkisi sitä enää maasta taskuuni talteen

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

OLEMISEN HALUAMISESTA


Tämä ajatus lähti taannoin liikkeelle minussa, enkä tiedä uskonko siihen aivan täydellisellä tavalla, mutta monessa mielessä kuitenkin niin teen. Vähän provosoidun, mutta samalla pääsen lähemmäksi raa'an olemukseni ydintä ja haluan jatkaa tätä ajatusta, vapauttaa tätä prosessia elämään vielä. Raakuus on muutenkin olemassa minussa nyt niin, että hakeudun sitä kohti.




On niin, että olen elämäni tiloissa juuri siinä kohtaa, missä haluankin olla. Jo pidemmän aikaa olen halunnut ja ollut haluamatta ja nyt ne kaksi asiaa lähestyvät toisiaan. Enkä siis oikeastaan usko, että se johtuu siitä, että olen päässyt sinne, mihin olen halunnut.



Olen halunnut sinne, mihin olen päässyt. Haluan juuri tämän. Sen, minkä saan.


Ja siksi mietinkin, että voiko näin elää. Toimisiko tämä elämässä näin?






Voiko olla. Onko mahdollista että päästäkseen haluamaansa paikkaan, ei reitti ole haluttuun paikkaan pääseminen, vaan olemisensa paikkaan haluaminen? Ettei haluttuun paikkaan pääsemisen seuraaminen johda siihen, että haluaa olla siellä, missä on? Enpä osaa oikein sanoittaa tätä, mutta kai tämän mietinnän ytimessä on ajatuksena se, että jos haluaa haluta olla elämässään juuri siinä, missä onkin, on vain opeteltava haluamaan olla juuri siellä missä on ja keskityttävä vähemmän haluamaan muualle. Ehkä onni onkin jo olemassa tässä, missä minäkin.



Eikä haluaminen siten voi olla pelkkää tunnetta, vaan joskus enemmän päätöstä, joka raivaa tietä tunteille. Eikä halu olla tässä ole aina juuri sitä itseään, vaan enemmänkin välillä haluttomuutta olla missään muualla.




Mutta jos elämä olisikin sitä, ettei oleminen olisi jatkuvaa muualle haluamisen tilaa, vaan oman tilansa haltuunottoa halulla, muuttuisiko elämä haluttavammaksi? Sillä jos osaisi aina kutoa iloa ja halua olla kussakin paikassa, jonne tulee johdetuksi tai johon sattumalta päätyy, eläisikö sitä täydemmin ja löytäisikö onnea varmemmin? Eikö olisikin upeaa uskaltaa haluta aina olla, voisiko se vapauttaa lähtemään, tulemaan, menemään, kun ei tarvisi koskaan pelätä, ettei pääsisi sinne, mihin haluaisi.