maanantai 15. helmikuuta 2016

YSTÄVYYTTÄ TAMMIKUULTA












Lomalla aina tunnen että, kuin, että, nyt on aikaa ystävyydelle.
Mutta näin on ja näinkin: on sitä nyt. 
Jokapuolella ja aika usein, aikaa ystävyydelle.
Kauniita muistojahan nämä kuvat ovat, mutta tosi ystävyys ei löydy niistä, vaan siitä, että ollaan läsnä 
ja 
ollaan

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

KAAOSKASA




kiva jos löytyy pinssejä, mun lemppariasusteet sen lisäks näyttävät kulmakarvat, sojottavat poninhännät ja toi luomi poskessa
maailman näteimmät korvikset
viidakkosukat

pöydänkulmalla kurkkaus kaaokseen, jonka voi koittaa pinota miljoonaan kasaan
tuo sydän on niille sotkuille

perjantai 5. helmikuuta 2016

ANALYYSI YKSINÄISYYDESTÄNI

Kirjoittamisen tukena kardemumma-kahvisuklaata kyllä. Ajattelin tämän ensimmäistä kertaa juuri ennen joululomaa ja, taidan olla edelleen yksinäinen. On niin monenlaista yksinäisyyttä, eikä enää ole kyse siitä, etteikö elämässäni, jopa lähelläni, olisi ihmisiä, joiden kanssa olisi molemminpuoleinen halu viettää aikaa yhdessä.
Ei minun ole paha olla. Olen vain havahtunut ja voin kuten ennenkin, eli ihan hyvin, välillä erittäin hyvin, joinakin päivinä vähemmän. Olen vain yksinäinen. Yksityinen. 
Kun katson elämääni mietin joskus, olenkohan aina ollut vähän yksinäinen. Olen puinut kerta toisensa jälkeen omien ihmissuhteitteni kipeyttä, sillä, siltä ne tuntuvat, vaikka minulla on varmasti maailman hienoimmat ystävyydet.
Sisälläni asuva yksinäisyys otti melkein ohjat, kun muutimme kerran lukiossa. Silloin siitä tuli murskaava voima, tutisuttava tyhjyys, kylmiö, vavisuttavia itkuja keittiön nurkassa. Poissa oli hassu ja kömpelö kuiskaus, joka kutisutti korvassa joskus, kun jättäydyin pois viimeisistäkin ryyppäjäisistä, kun tuntui, etten ehkä ole riittävän siisti tyyppi niihin porukoihin, joiden rajoilla olin niin kiusallisen ihastuneena seisoskellut, hihitellyt, epävarma. 
Sain sen kuriin varsin tehokkaasti, kerron tämän: jos alat maailman kontrolloivimmaksi versioksi itsestäsi, alat liikkumaan neuroottisesti, syömään tarkan ruokavalion mukaan, poistut sosiaalisesta mediasta, päätät kokata kotona joka ilta illallisen, saatat vain unohtaa, että elämässä voisi olla ystävyyden ihanuutta. Et silloin ehkä tiedä, että ne hyvät ystävyydet vaativat aikaa. 
Ehkä muutat ulkomaille, olet kiireinen, luet lakiopuksia ja käyt salilla ja ruokakaupassa ja torilla ja kirppareilla ja kierrätyskeskuksissa ja kahviloissa ja konserteissa ja elokuvissa, eli juuri sitä, mitä huvittaa. Huolehdit hyvinvoinnistasi kaikin voimin. Vasta puolentoista vuoden jälkeen tajuat, että se, kun joinain viikkoina tuntuu siltä, että koskisipa joku joskus, hieraisisi käsivartta, rapsuttaisi selkää, halaisi vähän tai kiehnäisi kyljessä, ehkä se on yksinäisyyttä. Että voi peräti olla terveellistä aikatauluttaa introvertin itsesi kalenteriin samalla innostuksella aikaa ihmissuhteille kuin treeneille tai riittäville yöunille.
Olen ymmärtänyt juuri, että on oikeutettua tuntea itsensä yksinäisemmäksi porukassa kuin yksin, mutta, sisäistäisinpä tämän, vie aikaa syventyä ystävyyteen niin, että voi olla niin avoimesti rehellisesti pehmeästi itsensä. Kun voi olla tosi itsensä, niin auki, silloin kai ei ole tilaa yksinäisyydelle. Kun ei ole kiinni, toinen pääsee sisään. Se on haavoittuvaista, siksi ehkä pelottavaa, minulle, sillä, mukavuusalueellani on hallita ja kontrolloida, pitää mahdollisimman paljon itselläni. Ja niin olen yksinäinen.
Toinen asia on se, että, kuten muutenkin elämässä, ei saa tehdä asioista liian vaikeita. Laita se viesti, se on helpompaa kuin koskaan. Soita puhelu, kysäise kun törmäätte, tee aloite. Sekin on haavoittuvaista, se on yksi askel syvemmälle sinuun ja se tarkoittaa epävarmoja aikatauluja ja ehkä missattua treeniä ja mahdollista iloa ja ehkä myöhemmin pidät sitä hukattuna aikana, minä joskus, mutta on myös tervettä oppia. Antaa tilaisuuksia. Olla miettimättä liikaa ohimenneitä ihmissuhteita. En osaa tuota vielä ja kaikki on kipeää ja ihanaa ja vaikeaa ja ystävyydet muuttavat muotoaan ja dynamiikka voi tuntua erilaiselta ja se on hankalaa ja vaikeaa ja hankalaa.
Suklaa loppui ja tuo on se piste, johon olen päässyt ja tuntuu, että olen ajatellut uusia ajatuksia ja tunnistanut jotakin, mikä on todella syvällä. Laitoin muuten muutamia viestejä. Saa nähdä miltä alkaa tuntumaan. Palataan asiaan muutaman kuukauden päästä? Puolen vuoden? Vuoden? Kuinka kauan kestääkään totisesti ystävystyä?

HELMIKUISIA

Niinku arjen juttuja. Tältä viikolta. Palasin arkeen.
Popparia joka ilta, koska mulla on maailman paras väline siihen. Oliiviöljyä ja hyvää suolaa. Joskus vaahterasiirappia. Ei enää chiliä.
Loppumaton tiskivuori.
Call Your Girlfriend jatkuvalla syötteellä.
Laskiaispulla ihan puhtaasti siitä syystä, että näyttipä se instagramissa hyvältä.
Bisneslain oikeudenkäyntejä.
Harmaata ja märkää ja olkapäistä iso takki.
Onneksi paketti äitiltä - tahinia ja parasta suklaata.

torstai 4. helmikuuta 2016

ATELJÉ FINNE

kun sain lahjaksi uuden juhlapäivän, selvitti äiti kiireessä asuasioita kanssani, tein hiuksillekin jotain aikaa vievää, liian koreana bussissa, mutta miten hienoa
tämä ei ollut mikään jokaisen tuntema kolkka, mutta kehuja osakseen kerännyt, keskeinen, pelkistetty ja hieno

hyvää palvelua, puhtaita makuja, koostumuksia, suuhun sulavia annoksia ja kokonaisuuksia
inspiroiduin, mikä on minulle parhaiden ravintoloiden merkki





AAMUBUSSILLA RIIKAAN

tämä oli tämmöinen, "lähdetäänhän", niin lähdimme





tähtäimessä olivat tuorepaahtoiset kahvit, parhaat herkkupalat, kasvisruoat, paikallisten panimoiden oluet




























parhaat kahvit joimme puupöydän ääressä, kartta nenän alla, myös toinen pala suolaista karamellipalaa 
ja mustikkabrownie







 kämppämme löytyi ja pidimme siitä, narisevista lattioista ja aamupalaan läikkyvästä auringosta

tuonne väreihin ja valoihin, minulle kirsikkaolutta, ihan jäätelön makuista 

             
lettulounastakin, suolaisella ja makealla

kauppahalleihin halusin minä, jugend-taloille hän, vaikka kai kumpikin oikeasti kumpaankin