tiistai 29. maaliskuuta 2016

LÄHEMMÄKSI KEVÄTTÄ

Tällaisilla annetaan itselleen virtaa, ja iloa, ja voimavaroja. Kaksi viikkoa sitten tunsin tukaluutta ja nihkeyttä. Nyt palasin aurinkoon ja siltä se tuntuukin, ehkä senkin kunniaksi tarvitsen retkiä ja kakkuja.

Uusin leikkini koskee tuota filmikaunokaista, ehkä loppuviikosta saan kehittää ensimmäisen rullani. Kevätretkillä on ollut hyvä olla kukkakengissä, olla tukevasti maassa ja silti ruusuinen.



Tämän ystävän tapasin vuosi sitten Tallinn Music Weekin konsertissa, ja, onpa hienoa. Yllättävästä kolosta löytyi taidegalleria ja värejä, miten hauska yllätys se olikaan. Minun suosikkini oli tuo keskimmäisen kuvan kokoonpano - vaaleanpunainen ja keltainen yhdessä viehättivät.



NOP-retkelle sain mukaani Kristan, jonka kanssa on hyvä olla kotona tai kahvilla, ei väliä, kun aina on helppoa olla ja hyvät jutut joskus, yleensä, tai ainakin naurattaa. Minä valitsin kurkumalaten (tietysti) ja vadelma-jogurttikakun (mitäpä muutakaan, katsokaa väriä vaikka).




















 Tämä oli taianomainen vierailu, joka henkäisi väsyneen sieluni huokaisuun jotain pehmeää ja rauhaa. Nukuin niin syvästi ja pitkään, minua pidettiin niin hyvin, palveltiin niin erinomaisesti, rakastettiin sopivasti. Ihanat ja vieraanvaraiset ystävät, ollapa aina sellaisten kanssa.





Kävimme katsomassa Via Cruciksen, joka oli, niin no, mielenkiintoinen, kai. Minua nauratti muutama juttu ja mietitytti moni. Aamupalaa söimme lehden äärellä, leikkasin yhden kolumnin rantakunnosta talteen. Punaisesta riisistä keitettyä puuroa omenalla ja maapähkinävoilla. Greippiä, kun ne ovat vielä hyviä. Tuotakin naamaa katselen oikein mielelläni.

Tässä välissä oli retki lounaalle, jonka jaoimme perheeni kanssa. Se jos mikä oli ihanaa. Dad toi allaolevaa juustokakkua, sillä me rakastamme sitä kummatkin yhtälailla.


 Pääsiäispäivä Kristan kodissa, jossa oli myöskin levollista ja kiireetöntä ja niin, paljon, ruokaa. Oli ihanaa ja palasin kotiin, kuten sanoin jo, täynnä aurinkoa.

NÄISSÄ SÄVYISSÄ






kun on saanut jotakin näin ihanaa on se: ihasteltava, kuvattava, ikuistettava filmille, kuivatettava
huokaisen kuin nuo väsähtäneet nuput, taivun kaarelle, olen pelkkää herkkää, aina välillä
ehkä vielä, kuten äiti sanoo: käännän tämän voimakkaan tavan tuntea
kauniiksi

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

TULE, KEVÄT










vieläkin niin paljon pastelleja ja haluan muita värejä
kevättä odotellessa: villasukkia, 
vihreää, 
kukkia

maanantai 14. maaliskuuta 2016

KUN, KOSKA, NIIN









Kuvailisin, jos osaisin, millaista on olla varpaistaan päälakeensa asti ihastunut sellaiseen, joita ei ole maailmassa muita, että on mahdollista, käsittämätöntäkin, olla toisen silmissä kaunis vielä nähdyksi tultuaan, tavalla, joka pitää sisällään paljon muutakin kuin estetiikkaa, siitä, miltä tuntuu olla aivan sykähdyksissään, sisäelimet kippuralla ja aivan täysin mukavuusalueensa ulkopuolella niin, ettei mikään ole itsestään selvää, mutta myös sen, miten on olemassa ystävyyttä ja sydänystävyyttä tällaisessakin ja yritän ymmärtää miksi sydämeni aina joskus lyö niin kuin se lyö

Tämän kertominen on harjoite näillä kaikilla osa-alueilla: avoimuus, rehellisyys, läpinäkyvyys, haavoittuvaisuus, hetkessä eläminen

Ylläolevista kaikki ovat mukavuusalueeni ulkopuolella, ja, uskon kyllä yksityisyyteen, varovaisuuteen, salamyhkäisyyteen, mukavuusalueisiin, mutta kokeilen vähän rohkeuttakin joskus

KOKEILEN VÄHÄN

Joskus tuntuu kuin, ja minä uskon sieluihin, että siellä, sielussa, on kyltymätön kaipuu johonkin pyhään. En tarkasti osaa kuvailla pyhyyttä, mutta sanoisin että se on jotakin sellaista, mikä on todellisen äärirajoilla. Aitoa, puhdasta, tarkoituksenmukaista ja oikeaa. Sitä en saa tarpeeksi elämääni ja rämmin päiviä aivan solmussa ja sitten sitä syntyy jostakin, viimeisestä keskustelusta tai hetkestä, josta olisin sitä osannut odottaa.
Se avaa minut sille todellisuudelle, että on pysyttävä herkkänä ja haavoittuvaisena huomatakseen, missä kaikkialla on, niin, pyhyyttä. Itseään suurempaa.
Siksi kokeilen nyt, taas, uudestaan, millaista on olla pieni. Miltä tuntuu antaa muille mahdollisuus sen sijaan, että olen tietävinäni aina mitä muut ovat mieltä asioista. Tahdon hellittää otettani vähän, sillä elämä on niin paljon suurempaa, kuin mitä minä pystyn hallitsemaan. Kokeilen tällaista, sillä minun sielussani on tilaa ihmeille ja haluan uskoa, että voi tapahtua minuakin suurempia asioita, että elämälläni voi olla suurempaa arvoa, kuin mitä minä sille yksinäni pelkällä kontrollilla tai tahdonvoimallakaan voisin ikinä antaa.
Tänään tuntuu vapaalta ja vaaralliselta.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

MINNEKÄS

Aivan rehellisesti ottaen mulla on vähän suunnaton olo. Jos katson aikojen yli ja oon riittävän uskalias, tiedän mihin / oon menossa, mutta arjen keskellä tuntuu siltä, että kaikki puuroutuu yhdeksi isoksi sutuksi. Viihtyäkseni mustaa valkoisella, mustavalkoista, niiden selkeydessä ja oikeasta ja väärästä, joiden raja on terävä ja vahva, mutta. Sellaista kai ei ole olemassakaan ja mä olen epävarma siellä missä en ole varma, siitä, mikä on oikein ja onko oikeampi ja oikein oikea ja voiko oikeakin olla väärää.
Tuollaisia pohdintoja ja muita, ne pyörii eivätkä oikein pääty mihinkään tiettyyn kohtaan, tai ala, niin että liikun niiden mukana ja joskus mietin, että onko tämä kaikki tässä - voiko olla, että on miltä näyttää, muttei kuitenkaan.

Sairastin ja nyt voin huonosti siitä, ettei vartaloni ole päässyt liikkumaan, siitä, että olen aikatauluistani myöhässä, siitä, että en osaa päättää mikä on hyvää ja mikä ei ja että en tiedä haluanko vai enkö.

Haluaisin haluta helppoja juttuja, kai. Mutta eivät ne minua vedä puoleensa, ne.

HERKISTYTTÄÄ





Ehkä olen siirtymässä omaan vakaampaan tilaani, sillä valitsin tänään kirkasta, kiljuvaa, pinkkiä kynsilakkaa pastellisen vaalean sijaan
Samaa, kuin mitä punajuuridippini huutaa
Tahtoisin syvyyttä olemukseeni, väriä ilooni

Tämä alkanut on tuntunut otsalohkossa vähän kai surulliselta
Sydämessä vain
Olemassaololta
Ei kummemmalta

Kai pastelleissakin on mitäänsanomattomuudessaan pehmeyttä ja tässäkin omansalaista huomattavaa ja olisin jo valmis palaamaan omaan vahvuuteeni ja silloin kun kaikki tun-tuu ja pehmyys on vahvuudessa ja valinnassa eikä vain suttuisissa ajatuksissa ja hempeissä paidoissa

Miten jaksaisi nousta kun pastellilakanat vetävät solmuihinsa
Kun unet ovat levottomia
Päässä vain vielä herkkää

tiistai 1. maaliskuuta 2016

HERKISTÄ




saan onnea, kun yhdistelen vihreitä
ja vaaleanpunaista
näettekö, silmissäkin