maanantai 14. maaliskuuta 2016

KOKEILEN VÄHÄN

Joskus tuntuu kuin, ja minä uskon sieluihin, että siellä, sielussa, on kyltymätön kaipuu johonkin pyhään. En tarkasti osaa kuvailla pyhyyttä, mutta sanoisin että se on jotakin sellaista, mikä on todellisen äärirajoilla. Aitoa, puhdasta, tarkoituksenmukaista ja oikeaa. Sitä en saa tarpeeksi elämääni ja rämmin päiviä aivan solmussa ja sitten sitä syntyy jostakin, viimeisestä keskustelusta tai hetkestä, josta olisin sitä osannut odottaa.
Se avaa minut sille todellisuudelle, että on pysyttävä herkkänä ja haavoittuvaisena huomatakseen, missä kaikkialla on, niin, pyhyyttä. Itseään suurempaa.
Siksi kokeilen nyt, taas, uudestaan, millaista on olla pieni. Miltä tuntuu antaa muille mahdollisuus sen sijaan, että olen tietävinäni aina mitä muut ovat mieltä asioista. Tahdon hellittää otettani vähän, sillä elämä on niin paljon suurempaa, kuin mitä minä pystyn hallitsemaan. Kokeilen tällaista, sillä minun sielussani on tilaa ihmeille ja haluan uskoa, että voi tapahtua minuakin suurempia asioita, että elämälläni voi olla suurempaa arvoa, kuin mitä minä sille yksinäni pelkällä kontrollilla tai tahdonvoimallakaan voisin ikinä antaa.
Tänään tuntuu vapaalta ja vaaralliselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti