tiistai 26. huhtikuuta 2016

ILMAISISIN

En ole kirjoittanut, vaikka olen istunut tämän äärellä, pyöritellyt sanoja, jättänyt tyhjiä sivuja auki siltä varalta, että mielessäni muotoutuisi jotakin kokonaista ilmaistavaksi.
Elämä tuntuu niin suurelta, niin mahdolliselta, niin avoimelta, etten oikein tiedä, miten kaikki mahtuisi minun osuuteeni siitä. Tasapainottelen ahneuden, kunnianhimon, itsekkyyden ja intohimon välillä ja äiti näkee lävitseni ja kertoo, että ihmisiä kaduttaa ne asiat, jotka jäävät pelätessä tekemättä, mutta että se ei minua koske, sillä: "on ainutlaatuisia asioita, joiden eteen on tehtävä tietoisia päätöksiä". Että tietoisten valintojen seurauksena suljetut ovet tuskin jäävät kaivertamaan siten, kuin ne menetetyt mahdollisuudet, joita on pitänyt itsestään selvinä. Olen huokaillut tätä ajatusta, ääneen ja hiljaa, ja tehnyt tietoisia päätöksiä, ja antanut kompromisseille tilaa sielussani. Kai edelleen haluan aivan kaiken, mutta ehkä voin odottaa, hetken, priorisoida vaikka.
Minulta ei kyllä moni asia meinaa jäädä pelon edessä valitsematta, mutta epävarmuus ei minua viehätä, olisi helpompaa päättää jahdata vain niitä juttuja, joiden edessä seison yksin. Silti, haluaisin muutakin kuin itsekeskeisyyttä. Pelottavinta on antaa elämässäni tilaa muille, valinnoissani varaa joustaa, invostoida sellaiseen, mikä ei ole vain itsestäni kiinni tai vain itseäni varten.

Hevoskastanjat kukkivat ikkunani alla ja lokki palaa joka päivä paikalleen savupiipun reunalle, koen eläväni täysillä ja olevani paikoillani, niin moni asia on murroksessa, vaikka sehän ei uutta ole. Olen täällä ja jo lähdössä, jokaisen tilaisuuden perässä siintää uusi, jota tahtoisin jo kurkotella, niin että koetan vain malttaa olla juuri nyt ja tässä.

Eniten minua turhauttaa tällaiset päivät kuin tänään, kun kaikki on vasta tulossa eikä heti ja ulkona on niin ihanan harmaata ja sateista ja minä vain istun ja puin kysymyksiä eikä mielessäni vieläkään muodostu kokonaisuuksia ilmaistaviksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti