tiistai 23. elokuuta 2016

PALAAN

Aina johonkin vanhaan
Tasapainosta ja takaisin
Ehkä välillä ajattelen, että olisinpa vähän vähemmän överi, vähän vähemmän äärimmäinen
Mieluiten äärettömämpi kuin mitä koskaan osasin kuvitella

Olen ollut monessa paikassa kesän aikana, havainnollisesti ja fyysisesti, monessa tilassa ja mielentilassa. Välillä elämässäni erehdyn luulemaan, että olen vihdoin tutustunut iteeni, että osaan ennakoida reaktioitani, että olen hallinnassa ja että pääni sisällä on ruvennut olemaan helppoa.

Yritän vieläkin rakastaa vähän paremmin itseäni. Kierrätän tahtomattani ajatusta siitä, että jos vain olisin tietynlainen, olisi minun helpompi olla. Olla, ja helpompi rakastaa. Joku sanoi minulle että se on vain sitä, että tietää, milloin tuntee itsensä parhaimmaksi. Mutta tuota en tahdo kylvää sieluuni, vaan tavoitteeni on rakastaa tätä mieltä ja vartaloa niin ehdoitta, että kaikki muutokset siinä vain venyttävät mieltymystäni siihen. Että rakkaus olisi niin joustavanlaatuista, että minulla olisi tilaa, äärettömän paljon tilaa, tulla nähdyksi. Tulla kuulluksi. Tulla pehmeäksi. Olla pehmeä ja. Myös. Olla itselleni pehmeä.

Kesäkuntoni on ollut niissä hetkissä, joissa olen uskaltanut avata suuni. Se on ollut rohkeaa ja vilpitöntä ja raukeaa. Enkä myöskään ole ollut aivan kunnossa, vaan ennemmin vähän tolaltani ja kehnosti milloin missäkin. Oma ihanne-minäni olisi jonkinlainen hyvinvoinnin ja rakkauden lähettiläs, loputtoman vahva ja avarakatseinen. Sellainen, jonka katse ei olisi itsessään. Yhteiskunnan ihanteita mukaillen se varmaan myös näyttäisi juurikin siltä, jolta jokainen meikattu ja muokattu malli aina päästessään vihdoin tietokoneen käsittelystä kansikuvaan. Ällöttää.

bell hooks pohtii All About Love: New Visions -teoksessaan rakkautta ja sitä, miten montaa elementtiä rakkaus vaatii ja sitä, että rakkaus ei ole vain tunne. Siinäpä vasta kirja sulateltavaksi, ehkä vielä palaan pohdintoihin siitä täälläkin. Rakkauden sisältöön hooks mainitsee esimerkiksi huolenpidon, rehellisyyden ja sitoutumisen, joita osaan kovin vähän toteuttaa tavoin, jotka tuntuvat rakkaudelta. hooksin mielestä meidän tulisi rakastaa itseämme kuten ideaali rakastaja tekisi, sellainen rakastaja, jonka kuvittelemme itsellemme, jota etsimme. Toisaalta asiaa vaikeuttaa se, jos käsityksemme rakkaudesta on vääristynyt. Silloin kai etsimmekin vääränlaista rakkautta. Enkä osaa tätä ja haluaisin jonkinlaisen tunteen auttamaan tähän enkä haluaisi edelleen kipuilla asian suhteen.
Turhautumistani ruokkii oma uskomukseni siihen, että jokainen vartalo ja sielu on rakastettava, että kaikki kropat ovat kauniita ja nähdyksi tulemisen arvoisia. Haluaisin niin kovasti elää todeksi rakkaudellisen elämän. Ja tämä solmu, joka on mieleni ja vartaloni, joka on lähtökohtani siihen kaikkeen, tekee niin vaikeaa, kun tämän lähtökohdan keskiössä kytee arvaamaton inhotus, joka hyppää esiin aina kun menee viikko, toinen, kolmas, kuudes, kun en treenaa, aina kun syön jäätelön, toisen samassa päivässä, ahdistus, kolmannen,
vaikka
mitä
tekemistä
näillä
on
toisiensa
kanssa

näen kyllä kaikilla muilla rakastettavaa
monesti uskon, että tämäkin vielä
jopa nyt

Ja tunnustan: oikeasti treenaaminen on minulle vain mielenterveydellinen harjoitus.

Olen kaiken tuon rinnalla ollut myös kiireinen. Oikeasti ei olisi ollut aikaa pohtia ylläolevia, vanhoja ajatuksia. Olen haastatellut merkittäviä professoreita European University Institutessa ja Harvardissa, vammaisjärjestön edustajaa NYCissä, pistänyt aluilleen somekampanjan, tarinankerronta-alustan vammaisille ja heidän läheisilleen. Jos totta puhutaan, kaikki ei ole ollut niin hohdokasta kuin miltä kuulostaa. Samalla se on ollut vielä parempaa. En osaa aina eritellä kaikkea, mutta uskon siihen, mitä teen. Ja se on rakkautta itseäni kohtaan. Olen ollut sinnikäs ja periksiantamaton. Eikä se somejuttu vieläkään ole lähtenyt liikkeelle yhtään, kuten toivoin. Eikä se ei ole kauhean vakavaa. Välillä se tuntuu olevan. Mutta tähän uskon. Se ehtii vielä. Minäkin ehdin vielä. Esittelen sen seminaarissa kansanedustajalle ja yhdenvertaisuusvaltuutetulle ja ulkoasiainministeriön oikeuspäällikölle ja ihmisoikeuskeskuksen johtajalle ja tiedättekö mitä. Se, että uskaltaa ja on visiota, on jaettavaksi tarkoitettu. Eikä maailma tule koskaan valmiiksi. Varmasti olen yksin mitätön. Varmasti. Mutta haluan uskaltaa. Haluan rakastaa. Tämä on molempia, minulle, ja vielä joskus myös jollekin sellaiselle, jonka tarina tarvitsee alustaa, jonka elämässä on kuultavaa, joka on rakastamisen arvoinen

eli oikeastaan kuka vaan
tai siis kaikki

2 kommenttia:

  1. Niin tuttua, ajankohtaista. Lähes jokainen tekstisi on puhutellut minua syvästi, antanut juuri oikeita ajatuksia sydämeni hämmentyneille, mutta samankaltaisille värähdyksille. Eksyin blogiisi varmaan joskus alkuvuodesta ja tuntui kuin olisin tullut kotiin. Monta kertaa olen ajatellut kommentoida, mutta hiljaisuus on antanut syyn vain istua tekstiesi syliin ja nauttia niistä. Tuntuisi kuitenkin julmalta olla kiittämättä hyvin koskettavista sanoista, kaunis kiitos siis! Valoa ja valkeutta syksyysi, toivottaa tuntematon tunturien tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturien Josefiina, kiitos. Tekee niin hyvää vastaanottaa nuo sanat. Toivoa ja rauhaa sun syksyysi!

      Poista