sunnuntai 11. syyskuuta 2016

OIKEA ELÄMÄ, KAI

Minulta on roskapussit loppu. Keittiön taso on täynnä murusia ja tietokoneeni vieressä on tyhjä kauramaitotölkki. Tiskialtaassa lojuu päivän tiski ja viikko paluun jälkeen on lattiallani edelleen kasa vaatteita ja viime vuoden koulutöitä ja huoneeni valaisimesta paloi juuri kaikki lamput.

Karkasin tänään kahvilaan kirjoittamaan thesistäni. Olen täällä vain yhdellä puolikkaalla olemuksestani ja silti jotenkin täydemmin kuin koskaan. Kaikki tuntuu niin kokonaisvaltaiselta, vuorotellen ihastus ja tiedottomuuden tuoma epävarmuus kaikista elämäni eri alueista. Tätä odotan aina yhtä suurella innolla ja kauhulla, tätä uuteen hyppäämistä edeltävää vaihetta, jolloin kaikki on mahdollista ja upeaa ja vierasta. Voisin lähteä ihan mihin vain ja koetan joka päivä muistaa, millaisesta etuoikeutuksesta käsin lähestyn tulevaisuuttani ja miten velvoitettu olen sen takia tekemään viisaasti ja anteliaalla ja kiitollisella ja täydellä sydämellä.

Olen vihdoin tehnyt jotain sellaista, joka on ollut ajankohtaista jo useamman vuoden. Kai niin ylikypsynyt teko tasapainoitta tätä kaikkea muuta, joka minussa tuntuu vielä niin raa'alta. Nauran puhelimeen sitä, kuinka, kyllä, minä niin tykkään saada asiat tehtyä. Kukoistan kun kaikki on aikaista ja minä olen jo hereillä ja kun olen valmis ja tartun hommiin ja asiat ovat valmiita. Ehkä siksi keskeneräisyys tuntuu jatkuvasti erityisen haastavalta ja sotkuiselta. Luin vasta, että sitä voi olla sekä vaiheessa että mestariteos samanaikaisesti ja ehkä alan lukemaan tuota sieluni ylle joka aamu, jotta saisin sillä parsittua kasaan jotakin vielä niin valamatonta itsessäni.

Tuntuu epätodelliselta ajatella, että tämä on todellisesti ainoa, oikea elämäni. Ajatella, mitä on tapahtunut. Ajatella, mitä tapahtuu. Ajatella, mitä on tapahtumassa. Tuntuu melkein henkeäsalpaavalta ajatella sitä. Kaikki ne päätökset, joita nyt teen, tulevat kulkemaan tämän oikean elämäni mukana vielä niin pitkään. Se on niin hyvää. Se on vaikeaa, ollakseen totta. Joskus tuntuu salpaavalta tietää, että minä päätän tästä kaikesta. Valmiiksi tekeminen on helppoa ja kuroo minut kasaan. Keskeneräisen elämän kasaaminen ja karsiminen edelleen keskeneräiseen loputtomuuteen on vaikeaa ja purkaa palaset paikoiltaan ja vie minut paikkoihin, joissa en ole ennen käynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti