keskiviikko 26. lokakuuta 2016

HENKINEN ON FYYSISTÄ

Ei henkinen aina ole fyysistä, tai päinvastoin, mutta tiedekin kertoo, että esimerkiksi suoliston bakteerikanta vaikuttaa henkiseen hyvinvointiimme.
Minun kohdallani on myös totta se, että tunnen itseni fyysisesti terveemmäksi, kun olen käynyt puhumassa psykologille, kun olen nauranut kiharassa lattialla, kun olen saanut tarpeeksi omaa aikaani. Enkä edes tiedä onko fyysinen kosketus fyysistä, vaiko kuitenkin henkistä, koska monesti halausten puute tässä arjessa, jossa perhe ei ole jatkuvasti ympärilläni, kainalossani, sohvalla kyljetysten, käsissäni, suukottamassa, tuntuu puuttuvan hyvinvoinnistani molemmilla tahoilla.
Totuus on myös se, että mitä enemmän treenaan ja olen treenaamatta fyysistä treeniä salilla, sen enemmän tunnen molempien vaikutuksia henkisessä olemisessani.
Ei yhtä ilman toista, ei hyvässä eikä pahassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti