keskiviikko 16. marraskuuta 2016

JOS JOTAIN

Jos pitäisi kertoa yksi asia, jonka olen ottanut opittavakseni tänä syksynä, olisi se se, että voin luottaa ääneeni. En siihen, etteikö se joskus värisisi, enkä siihen, että se olisi aina aivan oikeassa, tai varma, mutta siihen, että se on kuulemisen arvoinen. Tämä oivallus ei syleile vain korvin kuultavaa ääntäni, vaan pätee myös siihen ääneeni, joka kätkee sisälläni itseensä kaikki tunnekokemukseni ja kokoaa ne yhteen tiedoksi siitä, mitä minun tulee tehdä, minkä tiedän todeksi, mikä on oikein. Tuota ääntä informoi tosielämä, tieto, kokemukseni, ja se, mitä sille maailmasta syötän. Vauhditan ääniympyrää näin, sillä juuri tuosta äänestä lähtöisin voin avata suuni ja luottaa siihen, mitä sanon. Olen ottanut ääneni tosissani niin suurissa asioissa tämän syksyn aikana, että joskus hieman vavisuttaa. Mutta palaan ympyrässä takaisin kumpaan suuntaan tahansa, huomaan, että äänet sisälläni ja suustani puhuttelevat toisiaan, kannattelevat toisiaan, ja ovat arvokkaita, ja kuulemisen arvoisia.