perjantai 14. heinäkuuta 2017

MITÄ TEHDÄ MÖKILLÄ


Pakkaa mukaasi rapsakat lakanat, tee vartalokuorinta kookosöljystä, sokerista ja eteerisistä öljyistä (piparminttu ja greippi ovat suosikkiyhdistelmäni), kirjoja ja uikkarit.




Ihastele kaikkea, mikä mökissä on kaunista, ja mikä pihapiirissä mukavaa.


Istuskele veneen kannella ja laiturin nokassa kirjasi kanssa tunteja ja tunteja.



Tee ja syö lettuja - joko pelkällä sokerilla, tai kermavaahdolla ja hillolla. Älä ahmi reilua annosta enempää, jotta myös muille syöjille riittää.



Juo aamukahvit ja -mehut parhaimpasi kanssa veden päällä keinuskellen.


Syö ja ole vain juuri sen verran seurallinen, kuin jaksat.


Jätä ihanat terveiset vieraskirjaan. Kerro esimerkiksi kaikesta siitä, mikä puutarhassa kukkii, ja millaisia reseptejä olet käyttänyt.

Odotellen seuraavia mökkireissuja omin opein höystettynä,
Kerttuli

KOTONA







Ohje uunikuivattuille tomaateille

Osta kaupasta paljon mahdollisimman pieniä ja ihania tomaatteja (Prisma myy "toisenlaisia tomaatteja", eli kakkosluokkaa, hyvään hintaan).
Halkaise tomaatit ja asettele ne selkäpuoli leivinpaperiavasten ihan vieretysten. 
Ripottele tomaattejen päälle suolaa, pippuria, timjamia, demarera-sokeria ja oliiviöljyä.
Kuivata uunissa 10-14 tuntia noin 60 celsiusasteessa, riippuen tomaattejen koosta ja haluamastasi kuivuudesta.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

KESÄKÖ



On ollut raskasta. Joskus kuvittelen, että 
en tiedäkään mitä

Onneksi on niin kauniiden kukkien varjossa kahvihetkiä, kun mieli ei pysy oikeissa asioissa, tai asioissa ollenkaan, ja kun silmien pielissä painaa väsymys.


Ennen, kuin raskas alkoi, kun kesäni ja vuoteni olivat elämäni keveimpiä ja pelkkää kihisevää iloa, nojailin rakaani kainalossa kirsikkapuiden alla,


join teetä lämpimässä, joskin pilvisessä


ja viihdyin hänen seurassaan.


Kun yllätykset lähtivät liikkeelle, 


virkkasin vimmatusti, itkeskelin, lepäilin, hanskasin miljoonaa asiaa.


Viipyilin tuulensuojassa omani poskella.

Kriisimme on kulkenut myös Helsinkiin, joka on onneksi ystäviä täynnä, ja pulliakin löytyy.


Iloisia kukkia ja keltaiset kynnet - sillä niistä saa voimia arkeen, kesää elämään.




Kävin Tallinnassa valmistumassa, viihtymässä kattohuoneistossa, syömässä aamupalaa.


Nuuhkin silmilläni kauneimmat kukat,


joimme viiniä, söimme kirsikoita.



Aprikoosit ja lempihamonen,
kiitos.


Ilta-auringon säteet kutsuivat lenkin kautta uimaan.


Matkalla haistelin jokaisen tuoksuvan syreenin ja alppiruusun,


pussasin ihanan uimaretken ystävän,



joimme ylitsekuohuavan kotitekoisen oluen,
ja
pulahdin
kolmesti.

Uusia päiviä odotellessa, auringosta kiittäen,
Kerttuli

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

OLEMME TOISIAMME VARTEN


Mitä ykseyteen ja yhteyteen tulee

me tarvitsemme toisiamme.
Tarvitsemme toisiamme niin pienessä kuin suuressa,
selviytyäksemme ja pärjäksemme arjessa
jotta saisimme kosketusta, hellyyttä, läheisyyttä, empatiaa, ymmärrystä, kannustusta ja rohkaisua
niin, että voisimme tulle haastetuiksi, koetelluiksi ja siten vahvistua ja varmistua
ja ennen kaikkea - jotta voimme muuttaa maailmaa

eikä siihen kukaan yksin pysty.


 Asian kääntöpuolella lienee se, kaikessa kauneudessaan ja hirvittyvyydessään,
että

meidän on oltava toisiamme varten.
Me olemme toistemme omia ja siten on meidän siis huolehdittava toisistamme, ajateltava toistemme parasta, oltava herkkiä ja lempeitä, lämpimiä ja pehmeitä, uskallettava nostaa muita ylemmäs, tultava lähemmäs, pidettävä kiinni ja uskoa hyvyyden olemassaoloon. 

Se näkyy pienessä ja suuressa,
se toisiamme varten oleminen.
Ei muita varten oleminen,
sillä asetelma ei ole me ja muut, vaan me ja toisemme, jotka ovat meidän

ja suojelemme omiamme, kun suojelemme toisiamme,
kun puolustamme heikoimpia
arjen valinnoissa, yhteiskunnallisesti, siinä, mitä puolestapuhumme, mitä sanoja käytämme, ja milloin.

Se on kaikkein vaikeinta ja kauneinta.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

ON YLLÄTYS


Yllätyn usein siitä, keneksi olen tullut. 
Kun kirjoitan tänne pohdintoja itsestäni, ovat ne pitkään puituja, lukemattomia kertoja läpikäytyjä havaintoja siitä, millaiseksi olen kasvanut, missä ja miten. En suinkaan aina ajatellut olevani sellainen tyttö, josta kasvaisi tällainen ihminen. Luulisin, että minua on auttanut paljon se, että kaikesta epävarmuudestani huolimatta, välittämättä siitä, miten paljon pelkäsin muiden mielipiteitä, olen elänyt kuten olen nähnyt hyväksi. En aina, mutta useimmiten. Tämä on ollut totta jo pitkään, ja ainoa, mikä on vasta muuttunut on se, etten enää ole niin epävarma, enkä ihan niin paljoa piittaa siitä, mitä muut valinnoistani ajattelevat.

En siltikään olisi uskonut, että tässä on se, millaiseksi tähän mennessä tulisin.
On yllätys, että löysin opintoja ja töitä, jotka haastavat ja innostavat minua näin, ja että uskon voivani tehdä jotain, millä on merkitystä.
On yllätys, että kaikesta suunnitelmallisuudestani ja tämän siihen sopimattomuudesta huolimatta rakastuin väärään aikaan ja väärään ihmiseen, joka kuitenkin oli oikea, eikä aikakaan enää yhtään väärä. 
On yllätys, että liikun ja syön niin kuin liikun ja syön, ja että voin hyvin ja vakaasti opettelen sitä, että uskallan todella pitää itsestäni.

Minua yllättää myös, että pidän hiuksiani kiharina, voin sittenkin elää ilman lihaa ja vehnää, käytän edelleen pyöräilykypärää, uskallan siirtää koppakuoriaisia kodinhoitohuoneesta, en vieläkään ole juonut kännejä, ilahdun kynsilakasta ja että rakastan sieniä. Silti se, että minussa on jatkuvaa muutosta ja rohkeutta siihen, on yllätyksistä parhain.

torstai 4. toukokuuta 2017

RAKASTAN FIRENZEÄ





 


Jos seuraat minua instagramissa, olet saanut maistiaisen siitä, miten paljon rakastan Firenzeä. Olen käynyt siellä vasta kahdesti ja silti tuntuu, kuin se olisi paikkani. Kaikkein hulluinta (tai vaihtoehtoisesti vähiten hullua) on se, että niin siitä kohta kotini tuleekin!


Kolme vuotta sitten, kaksi vuotta Turusta muuttamisen jälkeen, luin Turun oikeustieteellisen pääsykokeisiin. Olin jo vuosia luullut tienneeni, että palaisin Turkuun, että muita vaihtoehtoja ei ollut, sillä olin kaivannut takaisin niin kovasti. Siitä kaikesta huolimatta, ei ajatus enää sinä kolmen vuoden takaisena keväänä maistunutkaan - oikeastaan, se tuntuikin todella vastenmieliseltä. Kun joku ehdotti minulle Tallinnan yliopiston kampusta Helsingissä, kuulin vain sanan Tallinna, ja tiesin jo, mihin olin lähdössä. En miettinyt kahdesti, ja lähdin. Se oli hienoa. Tuntuu edelleenkin siltä, että se oli silloin minulle oikea paikka, mutta se ei koskaan tuntunut PAIKALTANI siten, kuin Firenze.


Minun ei pitänyt päästä siihen kouluun, ei sillä tavalla, kuin minun kuului päästä Tallinnaan, eikä sillä tavalla, kun en innottomuudesta lamaantuneena ollut pääsemättä Turkuun. Hain, sillä en voinut olla hakematta. Huokailin helpotuksesta, kun varavaihtoehdot varmistuivat, ja jännityksestä tärisevin käsin päivitin sähköpostiani haastattelun jälkeisinä päivinä. Luulen, että mitä suurempi kutkutus mahanpohjassa, mitä kalisevammat hampaat ja mitä lepattavampi sydän, sen oikeampi on paikka.



Tarkistan vieläkin välillä sähköpostini salaa, ja luen varmuuden vuoksi vanhat postit: olinhan oikeasti haastattelussa, pääsinhän oikeasti sisään, lähetinhän jo vastaukseni. Olin, pääsin, lähetin, ja kolmen kuukauden päästä muutan. Kaikkialla lepattaa ja kalisee ja kutkuttaa.