torstai 23. helmikuuta 2017

ITSEENSÄ USKOMISESTA

Olen kaksikielinen ja niinpä minulta aina kysytään, ajattelenko suomeksi vaiko englanniksi. Kaikki, jotka ovat kaksikielisiä, tietävät, että se kuuluu kaksikielisyyden kokemukseen. Vastaan aina, etten ajattele kielillä, ja että ajatukseni ovat paljon sanojakin abstraktimpia. Olen kyllä lukenut aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja tiedän, että myös toisin uskotaan, mutta tämä on minun kokemukseni asiasta. Sen voin silti myös kertoa, että voin mitään kummempaa ajattelematta vaihtaa kielestä toiseen, ja myös sen, että jos mietin mitä aion sanoa, mietin sillä kielellä jolla aion sanoa. Tämä liittyy postaukseni aiheeseen siten, että kun puhun itselleni, puhun usein englanniksi. En silloin, kun mutisen ja kiukuttelen kastuneista sukista tai liian kovasti kasvoja palelluttavasta tuulesta, vaan silloin, kun puhun tärkeitä ja kauniita ja syvällisiä itselleni. Usein aamuisin, esimerkiksi, kutsun itseäni nimin sweetheart, darling ja honey. Ei kukaan muu ole sitä tekemässä kylmissä ja kosteissa hetkissä matkalla salilta kotiin, eikä se ole muiden tehtävissä, sillä on osoittautunut korvaamattoman tärkeäksi osata nähdä itseni niin.
Kirjoitin itselleni daily affirmationin, jonka luen ääneen itselleni päivittäin. Se menee näin:

"There is enough. I have enough. I AM ENOUGH.

I am kind. I am generous. I am compassionate and courageous and I have a voice that is WORTH BEING HEARD.

My body is strong & beautiful & full of peace.

I am loved. I love. I am not afraid.

God sees me, She knows me, She loves me."

En huuda suurin kirjaimin kirjoitettuja osioita itselleni, painotan vain. En edes ihan tiedä, miksi tästä tuli juuri tällainen, mutta kun mietin, mitä haluaisin vielä tietää ja uskoa, oli tämä se muoto, johon ajatukseni muotoutuivat. Kirjoitin kaiken valoisalle paperille ja liimasin sydänkartonkia vasten. 
En muuten aina ajattele Jumalaa naisena, mutta haluaisin sen perspektiivin olevan minulle yhtä todellinen, kuin Isä-Jumala. Luulen, että asia muotoutui siksi noin - joitakin asioita on aluksi helpoin puhua tai ajatella itsekseen.

Kaikki ylläoleva liittyy suurenmoiseen muutokseen, jota tunnen itsessäni tapahtuvan. Olen ajatellut itsestäni lempeitä, kauniita ja ihania asioita. Olen uskaltanut jahdata unelmiani konkreettisin askelin. Se on tuonut hienoja yllätyksiä ja haavoittuvaisuutta ja jännitystä, eli toisin sanoin kaikkea sitä, mitä elämääni haluankin.

Viime viikolla aloitin uuden blogin. Se ei ole korvike tälle blogille, vaan paikka, jossa jakaa työtäni samaan tapaan kuin valokuvaaja ehkä tekisi, tai graafikko, tai poliitikko, tai kampaaja. En ole yksikään edellämainituista, mutta erään professorini sanoin "on olemassa suuri riski", että minusta tulee LEGAL ACADEMIC (en taaskaan huutanut, tuolta asia vain päässäni tuntuu: suurelta ja oudolta ja hurjalta) ja minä haluan uskaltaa kirjoittaa ja pohtia julkisesti, vaikka se onkin riskaapelia. Enkä ole ilmeisesti aivan surkea siinä, vaikka sekin minua joskus pelottaa siitä huolimatta, että rakastan koko prosessia, sillä minut on juuri kutsuttu haastatteluun erään yliopiston sellaiseen ohjelmaan, johon minulla ei edes vielä ole vaadittua tutkintoa. Olen niin täpinöissäni, ettei alemmuuskompleksi ole voinut iskeä. Olen vain äärimmäisen kiitollinen ja jännittynyt ja innostunut ja ennen kaikkea, ja enemmän kuin mitään muuta, YLPEÄ ITSESTÄNI. Siispä tiedän nyt, että sekin on mahdollista.

Osoitteessa https://kerttulithinks.wordpress.com/ on viimeisimpänä t o d e l l a pitkä teksti Libyan tilanteeseen liittyen, mutta suosittelen sitä edeltävää tekstiä vierailustani Euroopan yliopistoinstituutissa, sillä kuvassa näkyvät jännityksestä kippurassa olevat varpaani. Suosittelen kyllä myös sitä pitkää tekstiä, ja ajankohtaisen syyn kerron semi-professional-Instagram-tilillä https://www.instagram.com/kerttulithinks/. 

Koska itseeni uskominen on tuonut niin uskomatonta hyvänolontunnetta, suosittelen sitä sinullekin. Itse aion ehkä ruveta huutamaan noita suuria sanoja, jos ne eivät aio pian muuten mennä perille. Ajattelin myös tehdä entistä kovemmin hommia, jotta olisi lisää, mistä olla ylpeä. Täytynee mainita, että veikkaan terapeuttini sanovan, ettei sen ylpeyden tulisi liittyä vain saavutuksiin - minussa on ylpeyden aiheita ihan vain siksi, että olen minä. Siitäkin huolimatta ajattelisin, ettei pienet ja suuret boostaukset siihen hienojen saavutuksien johdosta pahitteeksikaan ole.

2 kommenttia:

  1. Kerttuli oot paras.

    Lisäksi - mäkin kaksikielisenä jaan tuon kokemuksen, että käsitän omat ajatukseni kielellistä ilmaisua abstarktimpana. Ja silti niin ajatuksissa kuin puheessakin vaihdan kielestä toiseen nopeammin kuin huomaankaan. Ja se on oikeastaan ihan kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa, hyvä kuulla et tää ei oo vain mun kokemus asiasta!! Se on t o d e l l a k i n kivaa, niin mahtavaa

      Kiitos kommentistas ja kaikesta mitä jaat ja teet!

      Poista