keskiviikko 15. helmikuuta 2017

UUDESTA VUODESTA

Minulla on elämässäni kaikki. Kaikki mitä haluan ja toivon, enkä osaa oikein kuvailla sitä. Viime vuosi oli elämäni hurjin, tämä ehkä vieläkin hurjempi. Minua jännittää joka päivä, eivätkä tunnit tunnu riittävän kaikkeen, ihan. Samalla tunnen rauhaa nyt enemmän kuin pitkään aikaan, ja kaikki tuntuu todelta ja hyvältä ja kiirekin oikealta.
Nämä kuvat ovat sekalaisessa järjestyksessä viimeisen kolmen kuukauden ajalta.



Olen harjoitellut nautiskelemista - sitä, miltä tuntuu, kun rauhassa tuskastuttaa kauneimpien papereiden ääressä, tai kun hienostelee kauneimmat kahvielementit järjestykseen kuvaa varten ja sitten hiljaa juo kahvin ja syö suklaan, tai kun istuu tietokoneen ääressä ja pohtii ihan kiireettä sanojaan, tai kun kävelee pidempää reittiä salilta kotiin kuullakseen linnut.



Tämän sormuksen teki eräs valloittava Tallinnalainen korutaiteilija (hän on instagramissa @fiktsioon), ja se ihastuttaa minua niin monella tapaa. Takin löysi Monkin rekistä toinen ystäväni, ja siitäkin ilahdun.



Olemme ystävyytemme alusta asti käyneet retkillä luonnossa. Tämä oli auringossa ja eväsretkemme laiturilla, enkä tiedä koskaan muulloin puhuneeni niin auki jokaista intohimotyöhön liittyvää epävarmuutta, mutta kevyemmäksi olen harvoin tuntenut itseäni.



Suunnittelemme maailman upeinta juhlaa.







Joululomallani olin Kotkassa ja Helsingissä, enkä ihan tuntenut tukehtuvani kumpaankaan. On hirveän vaikeaa olla muiden nurkissa, koluta liian vanhoja ja tuttuja paikkoja, ja samalla ihanaa. Kirjoitan thesistä, jota kohtaan tunnen aivan erityistä vastuuta ja intoa ja turhautumista. Joskus tuntuu siltä, kuin vain esittäisin aikuista. Olen tämän vuoden puolella ensimmäistä kertaa myös tajunnut, että elämästäni voi tulla erinomaisen hieno, että minulla voi olla vaikutusta, että minua saatetaan vielä kuunnella, ja että voin ehkä elättää itseni töillä, joita rakastan. 


Tällaisten syiden takia, muiden muassa, on aina upeaa palata Tallinnaan.



Terapeuttini ja minä olemme huomanneet, että käsityöt lisäävät terveyttäni. Olen neulonut, tehnyt leikekirjaa, virkannut, vähän sellaisia, siksi. Iloa lisää, kiitos.


Tässä kahvittelen maailman ihanimman äidin kanssa, hän, hän on minun äitini.




Syönytkin olen, tietysti. Mieluiten äitin riisipaperirullia, brunssia rakkaani kanssa, kakkuja ja kaikkea muuta, josta minulle tulee hyvä olo ja mieli. Tänään ostin jäätelöä, söin soijanakkikeittoa, appelsiinia, ja muuta. Tärkeintä on, että tekee mieli syödä ilolla.



Vispipuuroa, kiitos, roppakaupalla.


Kävin ennen joulua valitsemassa kihlasormukseeni kiven. Se oli häkellyttävää. Moni on tiennyt heti sen nähdessään, että se on minun kiveni. Minäkin.


Ystävyys on ollut ihanaa, ja pitkästä aikaa kevyttä ja kiitollista. Tässä kuvassa sydänystäväni on kylässä luonani Tallinnassa.






Kuten sanottu: käsitöitä ja ystävyyttä (terveellistä).








Kaiken lisäksi ihan hirveän paljon rakkautta.


Olen palannut Tallinnaan ja hommiin ja kaikki on edelleen sekä raskasta että upeinta elämässäni, enkä ehkä koskaan lakkaa tuntemasta näin suuria, mutta sepä vasta hienoa voikin olla.

4 kommenttia:

  1. tässä oli ihan h i r v i t t ä v ä s t i kauniita asioita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, uskomatonta, että ovat kaikki mun elämästä? Haleja sinne sinun kauniiseen todellisuuteen!

      Poista