perjantai 24. maaliskuuta 2017

KEVÄTSILMÄT

Ystäväni naureskeli "talvisilmilleni", joille kirkas kevätaurinko on ollut pistävä ja raju. Vaikka silmäni eivät ole ihan vielä tottuneet valoon, olen muutoin valmis siihen. Elämä tuntuu niin vahvalta, ja on kannatellut minua upein tavoin.

Tunnen keväisin itseni aina uudeksi ja tänä keväänä ehkä vielä enemmän kuin minäkään aiempana kesänä. Tämä on kiinnostavaa siksikin, että toisaalta tunnen myös olevani enemmän oma itseni, kuin mitä olen saattanut koskaan ennen olla. Minulla on loppumassa useampi eri vaihe ja moni muu alkamassa. Silti elämäni tuntuu aivan, totaalisen omaltani. Joinakin päivinä se kaikki tuntuu melko levottomalta, sormet rauhattomilta ja mieli sitäkin ailahtelevaisemmalta, mutta toisinaan kaikki on valoisaa ja selkeää ja kaunista. Luulen, että juuri se on sitä ominta minua, enkä aio säikähtää. Tahdon uskoa, että näin suurien muutosten edessä saan levollisin mielin tuntea tuon kaiken, ja saisin, vaikkei näitä muutoksia olisikaan.
Kandityöni suhteen olen vihdoin saanut kasattua ajatukseni, eikä kaikki alkuvuoden teksti tunnukaan enää käyttökelvottomalta. Olen tainnut aiemmin katsoa sitä talvisilmin.
Minulla on alkanut yksi työ, ja toinen, lyhyemmän jakson juttu, on tulilla. Tämä kaikki siitä huolimatta, että olin jo ehtinyt säikähtää sitä mahdollisuutta, että olisin työtön tämän kesän. Kunakin tämän viikon päivistä olen ihastellut sitä, että tässä maailmassa on niin monia hommia, joista kaikista minä saan tehdä tällaisia. Vaikka monesti huomaan huvittuvani siitä, että töihin pääsen näemmä aina vain tutuille, kertoo kai sekin jotain, että ne, jotka tietävät vahvuuteni ja heikkouteni, ja kykyni, ja kyvyttömyyteni, haluavat työskennellä kanssani. Se valaa uskoa minuun kaiken tulevan suhteen.
Olen hakenut kolmeen kouluun, joista yhteen olen lähdössä haastatteluun, toisen tuloksia odottelen vielä kuukauden ainakin, ja kolmannen pitäisi ilmoitella itsestään ihan lähipäivinä. Parasta syksyn odotuksessa on varmasti se, että kaikki vaihtoehdoistani innostavat minua, enkä ole lähdössä minnekään yksin. Salaa kuitenkin katselen asuntoja aina vain yhdestä kohteesta.
Vaikka kalenterini on täydempi, kuin mitä se koskaan ennen on ollut, kävelen aina aamuisin salilta kotiin pidempää reittiä puiston halki, ja muistutan itseäni siitä, että minulla tosiaan on koko päivä aikaa.

Söin juuri parhaasta falafelkojusta, satamasta, laivamatkalle napatun falafelwrapin halloumilla. Suussani maistuu valkosipulilta, ja huomenna menen viimeiseen tenttiini. Muutan viikonloppuna koko omaisuuteni pois Tallinnasta. Odotan kevättä, kesääkin, ja syksyä niin. Luulenkin, että olen valmis vaihtamaan kevätsilmiin.