torstai 4. toukokuuta 2017

RAKASTAN FIRENZEÄ





 


Jos seuraat minua instagramissa, olet saanut maistiaisen siitä, miten paljon rakastan Firenzeä. Olen käynyt siellä vasta kahdesti ja silti tuntuu, kuin se olisi paikkani. Kaikkein hulluinta (tai vaihtoehtoisesti vähiten hullua) on se, että niin siitä kohta kotini tuleekin!


Kolme vuotta sitten, kaksi vuotta Turusta muuttamisen jälkeen, luin Turun oikeustieteellisen pääsykokeisiin. Olin jo vuosia luullut tienneeni, että palaisin Turkuun, että muita vaihtoehtoja ei ollut, sillä olin kaivannut takaisin niin kovasti. Siitä kaikesta huolimatta, ei ajatus enää sinä kolmen vuoden takaisena keväänä maistunutkaan - oikeastaan, se tuntuikin todella vastenmieliseltä. Kun joku ehdotti minulle Tallinnan yliopiston kampusta Helsingissä, kuulin vain sanan Tallinna, ja tiesin jo, mihin olin lähdössä. En miettinyt kahdesti, ja lähdin. Se oli hienoa. Tuntuu edelleenkin siltä, että se oli silloin minulle oikea paikka, mutta se ei koskaan tuntunut PAIKALTANI siten, kuin Firenze.


Minun ei pitänyt päästä siihen kouluun, ei sillä tavalla, kuin minun kuului päästä Tallinnaan, eikä sillä tavalla, kun en innottomuudesta lamaantuneena ollut pääsemättä Turkuun. Hain, sillä en voinut olla hakematta. Huokailin helpotuksesta, kun varavaihtoehdot varmistuivat, ja jännityksestä tärisevin käsin päivitin sähköpostiani haastattelun jälkeisinä päivinä. Luulen, että mitä suurempi kutkutus mahanpohjassa, mitä kalisevammat hampaat ja mitä lepattavampi sydän, sen oikeampi on paikka.



Tarkistan vieläkin välillä sähköpostini salaa, ja luen varmuuden vuoksi vanhat postit: olinhan oikeasti haastattelussa, pääsinhän oikeasti sisään, lähetinhän jo vastaukseni. Olin, pääsin, lähetin, ja kolmen kuukauden päästä muutan. Kaikkialla lepattaa ja kalisee ja kutkuttaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti