perjantai 26. tammikuuta 2018

HETKINEN

On niin paljon sanomattomia sanoja, mutta koetan palata tähän kuten sellaiseen ystävyyteen, joka aina jatkuu siitä, missä nyt ollaan. Olen ruvennut arvostamaan niitä ystävyyksiä yli niiden, joissa jatketaan siitä, mihin ollaan viimeksi jääty. Kun useimmat ystävyyteni ovat monien maiden ja joskus useiden vuosien päässä, tuntuu oudolta aina jatkaa jostain niin vanhasta, kuin mihin on jääty, enkä tosiasiassa jaksaisikaan, kun harjoittelen juuri sellaista asennoitumista, jonka mukaan ystävyyksistä voi nauttia tässä hetkessä, ja on parempi olla niin, kuin silloin, kun murehdin ja haikailin niitä kaukaisia.
Samalla logiikalla kirjoittaa voin joka aamu uudelleen. Joka aamu aloitan puhtaasti, enkä lue mitään niistä vanhoista. Mieleni tuntuu puhtaammalta kun kirjoitan mitä tahansa mitä pitää saada kirjoitettua, kuin silloin, kun kirjoitan vain kaiken, mitä ei vielä ole kirjoitettu.
Minulla on aika kovia paineita olla jotakin parempaa, valmiimpaa, lukeneempaa, julkaistumpaa, tunnetumpaa, hyväksi havaitumpaa ja itsevarmempaa juuri näinä päivinä. Olen hakenut paikkoja tohtoriohjelmista ja kirjoitin tuon juuri, vaikka olen aika peloissani siitä, etten pääsisi. Järkeilen kyllä, että saatan päästä ja että on varmaan ihan normaalia ja elämänmakuista olla pääsemättä heti tai näin nuorena ja sitä ennen voi keksiä muutakin haastavaa ja kivaa ja oikesti t i e d ä n kyllä kaikki ne järkijutut, jotka liittyvät tähän prosessiin. Silti käy alati näin: mitä minä teen, miksi, en osaa, kaikki muut osaa, olen tehnyt ja opiskellut ja lukenut ja kirjoittanut ja kouluttautunut vähemmän kuin kukaan muu, jos en pääse ei ole mitään kivaa tiedossa, en tiedä mitä tekisin välivuodella, en varmaan saisi vielä kivaa työtä, pitäisikö sittenkin hakea vielä sinne ja sinne ja sinne ja mitä jos haenkin toiseen maisteriohjelmaan, ja voi ei mitä jos pääsen kaikkiin, en tiedä mihin edes haluan ja niin edelleen. Päivästä toiseen. Se on epämukavaa, mutta ilmeisesti elämää ei aina voi suunnitella kovin tarkasti tai ollenkaan.
Kaiken lisäksi on vaikea jatkaa ystävyyksiä siitä, missä ollaan nyt, jos ollaan nyt aivan uudessa paikassa. Todellisuudessahan olen täällä jo viettämäisilläni puolivuotispäivää, mutta voi hyvin olla, että on mahdotonta ystävystyä viidessä ja puolessa tai kuudessa kuukaudessa. Aika monina päivinä tuntuu, että aika loppuu kesken. Ei ole aikaa ystävystyä, eikä ole aikaa jatkaa ystävyyksiä. Kirjoituspöytäni kulmalla keikaroi kasa kirjeitä, jotka kirjoitin joskus, kun ajattelin, että olisi mukavaa lähettää sellaisia ystäville. Nyt ne ovat kadonneet jonnekin The Challenge of Prosecuting Sexual and Gender-Based Crimesin ja italiankirjojen ja Koskenniemen ja Baxin ja muistiinpanojen ja Too Much and Not the Moodin ja kaikkien turhien mukaan tarttuneiden karttojen ja lippusten ja lappusten alle.
Minulla on metallinhohtoista violettia kynsilakkaa ja eilen leikkasin itselleni otsatukan. Mieleni tekisi olla jotenkin erilainen, kuin mitä olen, vaikka elänkin monella tavalla unelmaelämääni. Luulen, että kaikki liittyy siihen, että olen hetkeksi kadottanut suunnan. Minulla on ollut visio juuri tähän pisteeseen asti. Nyt minulle on selvinnyt, että en pidäkään Firenzessä asumisesta, rakastan akateemista maailmaa jokseenkin, minulla olisi kysymyksiä ja puhtia riittämiin väitöskirjaksi, arvostan erinomaisesti puhdasta ilmaa ja pyöräteitä, minua haittaa vähemmän raju talvi lämpimässä ja kuivassa kodissa, kuin leuto, märkä talvi kylmässä ja kosteassa ja olen tilanteessa, jossa opintotuilla eläminen tuntuu mälsältä, ja haluaisin seuraavaksi kodin, jossa vähän sisustaa ja toivottavasti olla yli vuoden. Tuollaisia olen nyt ajatellut ja voi olla, että kaikki tämä lisätieto auttaa minua jatkossa luomaan uuden näkemyksen. Siihen asti kaiketi odottelen vain, että saan tietää, miten asiat, joihin en voi liiemmin vaikuttaa, lutviutuvat.

4 kommenttia:

  1. Mua ilahdutti hirveästi että sain uppoutua sun sanoihin. Ihanan rehellinen sävy tässä, voimia kaiken selkeytymiseen!

    VastaaPoista
  2. kaikki järjestyy kyllä ja suunta löytyy varmasti <3 (piti kirjoittaa nämä tähän, jotta jaksaisin itsekin uskoa)

    VastaaPoista
  3. Kiitos muistutuksesta! Haleja sinne!

    VastaaPoista