lauantai 27. tammikuuta 2018

KAKSIKYMMENTÄVIISI HYVÄÄ

Viisi hyvältä tuntuvaa asiaa
- hidastaminen heti aamulla
- pitkät kävelyt sunnuntaisin
- villalanka ja bambupuikot sormissa
- hiukan kiharana otsalla lepäävä otsatukka
- uimapukukankaalta tuntuvat korkeavyötäröiset alushousut

Viisi hyvältä maistuvaa asiaa
- riisimaito kahvissa
- suklaa aamupalalla
- öljyinen, valkosipulinen marinarapizza pippurisella rukolalla
- uunituore ja lämmin banaanileipä
- eteerisellä greippiöljyllä maustettu vesi

Viisi hyvältä vaikuttavaa asiaa
- irtisanottu vuokrasopimus
- kesäharjoittelupaikan hakeminen Helsingistä
- yliopistolle pyöräileminen ensi viikosta lähtien (sitä kanavan varrella kulkevaa reittiä pitkin)
- pienen loman pitäminen, kun helmikuussa häämöttävät palautuspäivät on ohitettu
- magnoliapuiden nuput

Viisi hyvältä näyttävää asiaa
- kukkiva, pinkki hyasintti, jonka kukkien terälehdet kihartuvat hassusti
- ruokapöydän asetelma: vaaleanpunainen maljakko, jossa oliivipuun oksia, vihreä pullo puukorkilla, hauska mainos, jossa vaaleanpunaisia banaaneja, kaikki sinivihreällä pöytäliinalla
- oman rakkaimpani aamu-uniset, peittojen uumenista pilkistävät kasvot
- kaikkein kaunein syntypäivälahjana saatu rannekello
- kimaltelevat villasukat

Viisi hyvältä kuulostavaa asiaa
- äitin ääni puhelimessa
- se, kun rakkaani nauraa hytkyen ja silmät sirillään
- podcastit: eniten juuri nyt Fresh Air, Dear Sugars, Dead Pundits Society Podcast ja sitten vaihtelevalla rotaatiolla mielialan mukaan kaikenmoiset muut
- hiljaisuus
- kahviloiden espressokoneiden sihahdukset ja suhinat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti