keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kaikki yllättää

Olenkin niin, niin helpottunut tästä uudesta kodista, etten sitä osaakaan kuvailla. Täällä on tilaa olla. Sain yllätysteipin tänään ja kotimatkalta löysin harvennettujen oliivipuiden oksia. Nyt minulla on pulloissa vihreää ja seinällä muutama kuva. Jo niillä saa paljon kotoisaa aikaan. Muuten tavaramme ovat vielä aika sekaisin. Silti ne näyttävät jotenkin hienoilta. Toivoisin vielä joskus asuvani kodissa, jossa jokainen nurkkakin näyttää puhtaalta ja kauniilta, mutta siihen saakka tämä on hyvä. Se, että ilma on raikasta ja olkkariimme kurkkailee ihana, pieni parveke, tuntuu suurenmoiselta ja yleelliseltä. Näen jo tuon näkymän hieman vehreämpänä, appelsiinmehut pienellä pöydällä, kukkakimpun ja tyynyt tuoleilla.

Kaikkialla kukkii mimosapuita ja magnoliatkin ovat sen näköiset, että niiden on pian puhjettava kukkaan. Koulut, päiväkodit ja julkinen liikenne ovat kaikki huomenna kiinni, sillä on mahdollista, että sataa lunta. Se tuntuu hassulta, kepeällä tavalla uudelta.

Saapuneessa peittopaketissa ei ollutkaan yksi, vaan kaksi peittoa. Nyt puuttuu vain imuri ja monta, pientä kirpparilöytöä ja oksa mimosaa, jotta olisi kauniimpaa vielä. Pienillä saa suuria aikaan, uskon niin.

Olemme kotona niin nopeasti, että iltaisin ehdin miettiä, että mitä haluaisin puuhailla. Olen ainakin jutellut pikkuveljeni kanssa, lukenu kirjaa, kuunnellut podcastia ja neulonut. Siinä, missä ennen oli kotiin tultua kiire syömisen kautta nukkumaan, ehtii täällä joskus jopa tulla iltapalanälkä.

Pian on jo maaliskuu, kohta kesä. Ei ole hoppu, vaikka joskus siltä tuntuukin. Ikävöin usein perhettäni, joskus ystäviäni, harvoin muuta. Kaikki on hyvin nyt, vaikka tuleva on yllätys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti