torstai 8. helmikuuta 2018

MINÄKIN OLEN NÄHNYT SEN

Tein tänään mac&cheese -paistoksen uunissa. Kaavin sen suuhuni vähän ennen kuin lähdin puolentoista kilometrin päähän viikon ruokaostoksille. Lähdin yksin, koska tavanomainen ruokakauppaseuralaiseni sairastaa. Se ei ollut parhain ideani koskaan, mutta istun nyt ja kirjoittelen hieman turvonnein käsin. Kirjoitan, sillä mielessäni on ollut monta ajatusta.

Sunnuntaina huomasin kesken ruoanlaiton, etten ehtisi elokuvateatterille ajoissa ehtiäkseni elokuvanäytökseen, johon olin suunnitellut meneväni. On nimittäin niin, että täällä Italiassa useimmiten näytetään kaikki elokuvat italiaksi puhuttuina ja jos se elokuva, joka on kaikkia puhututtanut, näkyy vain muutaman päivän ajan englanniksi, on oltava skarppina. En ollut, mutta tilanne korjaantui, kun syvällisen googlailun jälkeen löysinkin yllättäen elokuvateatterin, jossa näytettiin vielä kertaalleen Call Me by Your Name versione originalena.

Siispä istuin eilen Spazio Alfierissa. Kun lähdin, oli jokin sisälläni liikahtanut. Pinnallisempi liikahdus liittyy siihen, että minä todella asun täällä Italiassa, jossa kaikesta homeesta ja turismista ja liikenteestä ja liasta huolimatta on todella, todella ihanaa. Minäkin söin kesällä valtavia määriä mehukkaita aprikooseja ja persikoita. Minäkin pyöräilen täällä ja kuulen italiaa päivittäin. Ympärilläni kasvaa ja kukkii laventeli, oliivipuut ovat kaikkialla, magnoliapuut ovat nupuillaan. Keittiössäni on kaksi pulloa tuorepuristettua oliiviöljyä, paikallista. Kohta on kevät, kuuma ja aurinkoinen. Täällä saa maailman parasta kahvia. Olen kiitollisempi siitä kaikesta nyt, kun näin sen toisesta näkökulmasta. Silti, vaikka kaikki näyttää kuvissa ja elokuvissa kauniimmalta ja muutama vuosikymmen sitten elämä kuvataan tämän tapaisissa kuvaelmissa aina siten, ettá minun on liian hellpo kuvitella sen ollaan leppoisampaa, runollisempaa ja taiteellisempaa. Sitäkin on taide - kaunistavaa. Parhaimmillaan ja pahimmillaan. Palasin siis todellisuuteen hieman kateellisena siitä pulppuavasta, vehreästä ja hiljaisesta Italiasta. Ja samalla onnellisena siitä, että minä kuitenkin olen päässyt elämään tätä.

Liikahduksen syvempi taso liittyy ajatukseeni siitä, miten kipeää tekee olla seitsemäntoistavuotias. Miten raadollinen aika se on, miten raju prosessi silloin alkaa. Siinä iässä tunnuin kokonaisvaltaisen vieraalta itselleni. Kaikki muutkin tuntuivat yhtäkkiä aivan vierailta. Koen, että silloin totisesti alkoi elämän mittainen rauhanneuvottelu alati muuttuvan itseni ja murroksessa olevan maailman kanssa. Ehkä vasta silloin tulin kohdakkain sen kanssa, että mikään ei koskaan ole varmaa, en minä, eivätkä muut. Jokainen ihmissuhde on epävarma, jokainen valinta on suuri, mikään ei pysy paikoillaan. Siksi sisimpäni liikahti elokuvan moniuloitteisille henkilölle, rakastumisen, uudelleen tutustumisen, luottamuksen, luopumisen ja jatkamisen prosesseille.

Tätä ajatellessani halusin sanoa, että elämä on niin raaka asia. Mutta ei raaka, kuten suomeksi raaka, vaan kuten englanniksi raw. Raaka viittaa suomeksi johonkin väkivaltaiseen. On elämä sitäkin ja siksi todella kipeää. Raakaa se on myös siksi, ettei aika koskaan välttämättä ole kypsä, emmekä me koskaan valmiita. Mutta raw - se on vielä jotain muuta.

Marriam-Webster sanoo näin:
"1 : not cooked
2 a (1) : being in or nearly in the natural state : not processed or purified (2) : not diluted or blended
b : unprepared or imperfectly prepared for use
c : not being in polished, finished, or processed form
3 a (1) : having the surface abraded or chafed (2) : very irritated
b : lacking covering : naked
c : not protected : susceptible to hurt
4 a : lacking experience or understanding
b (1) : marked by absence of refinements (2) : vulgar, coarse raw language
c : not tempered
5 : disagreeably damp or cold"

Se, mitä haen takaa, on kaikkea tätä. Hiomatonta, alastonta, haavoittuvaista, altista syville tunteille, laimentamatonta, vulgääriä, epämiellyttävää, vailla ymmärrystä, prosessoimatonta, ärtymystä, kokemattomuutta. Tätä on olla ihminen. Tätä on olla nuori. Siksi kai elämä on valtavan kipeää, raadollista, ihmeellistä ja kaunista.

Menen ensi kuussa katsomaan Lady Birdin. Mitä muuta uutta on nähtävä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti